Batagaikan kraatteri Venäjän Jakutiassa on kilometrin pituinen ja yli 80 metrin syvyinen. Kuva: Google Earth
Batagaikan kraatteri Venäjän Jakutiassa on kilometrin pituinen ja yli 80 metrin syvyinen. Kuva: Google Earth

Roudan sulaessa syvenevä monttu voi paljastaa 200 000 vuotta ilmastohistoriaa.

Janajoen laaksossa Siperiassa sijaitseva valtava Batagaikan kraatteri kasvaa nopeaa vauhtia, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Jättimäinen monttu on nyt kilometrin pituinen ja 86 metriä syvä. Viime vuoden lopussa julkaistun saksalaisen tutkimuksen mukaan vajoama on levinnyt 1980-luvulta lähtien keskimäärin kymmenen metriä vuosittain ja viime vuosina jopa 30 metriä vuodessa.

Ensi kesänä se saattaa jo saavuttaa naapurilaakson, jolloin maan romahtaminen voi saada uutta vauhtia.

Paikalliset asukkaat välttävät menemästä lähelle maanvajoamaa. He sanovat, että se on ovi aliseen maailmaan.

Maan on romauttanut ikiroudan sulaminen. Viime vuosina Siperiaan on ilmestynyt muuallekin suppilomaisia kraattereita, joiden alkuperää kukaan ei aluksi osannut selittää.

Batagaikan kraatteri on kuitenkin vanha. Maan vajoaminen sai alkunsa 1960-luvulla, kun alueelta hakattiin metsää. Puut eivät enää varjostaneet maanpintaa, ja aurinko pääsi lämmittämään maata kesäkuukausina. Puiden haihduntakaan ei enää viilentänyt aluetta.

Näin ylimmät routakerrokset alkoivat sulaa kiihtyvää tahtia. Samalla on paljastunut routakerroksia, joista vanhimmat ovat tutkijoiden mukaan jäätyneet tuhansia vuosia sitten.

Brittitutkijoiden mukaan kraatteri voi paljastaa ilmastohistoriaa peräti 200 000 vuoden ajalta.

”Batagaikan kerrostumiin on rekisteröitynyt geologian jatkumo, mikä on melko epätavallista”, sanoo Julian Murton Sussexin yliopistosta BBC:lle.

Niiden perusteella tutkijat yrittävät nyt selvittää muun muassa viime jääkauden kulkua Siperiassa. Menneiden olojen hahmottaminen voi auttaa myös ennustamaan tulevaa.

Esimerkiksi 125 000 vuotta sitten jääkausien välissä ilmasto oli useita asteita lämpimämpi kuin nyt.

”Jos pystymme ymmärtämään, millainen ekosysteemi oli silloin, voimme saada vihjeitä myös siitä, kuinka ympäristö muuttuu nyt, jos ilmasto lämpenee.”

Mikäli ikirouta reagoi lämpenemiseen samalla tavoi kuin viime jääkauden jälkeen, odotettavissa on lisää isoja monttuja, uusia järviä ja vesistöjä.

Roudan sulaessa maasta vapautuu myös sinne vangiksi jäänyttä hiiltä. Mikrobit kuluttavat hiilen ja tuottavat jätteeksi metaania ja hiilidoksidia, jotka lämmittävät ilmastoa entisestään, Frank Günther Alfred Wegener -instituutista sanoo BBC:lle.

”Lämpeneminen kiihdyttää lämpenemistä, ja samanlaisia muodostelmia voi syntyä muuallekin”, Günther ennustaa. ”Kukaan ei voi pysäyttää kehitystä. Ei ole mitään teknisiä keinoja, joilla kraattereiden syntyminen voidaan estää.”

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.