Ihmisen siipikarjan osuus maapallon linnuista on jopa 70 prosenttia. Kuva: Juhani Niiranen
Ihmisen siipikarjan osuus maapallon linnuista on jopa 70 prosenttia. Kuva: Juhani Niiranen

Ihmiskunta on jo tuhonnut 83 prosenttia luonnonvaraisista nisäkkäistä ja puolet kaikista kasveista.

Me ihmiset olemme vain prosentin sadasosa kaikesta maapallon elämästä. Biomassassa mitattuna maapallo on kasvien ja bakteerien valtakunta. Maapallon eliöistä kasveja on 82 prosenttia ja pelkkiä bakteereja 13 prosenttia.

Kaikki eläimet – hyönteiset, madot, linnut, nisäkkäät ynnä muut – mahtuvat loppuun viiteen prosenttiin.

Ihmiset ovat siis prosenttikerhossa pelkkiä desimaaleja, mutta valtakautemme alusta nykypäivään olemme tuhonneet valtavan määrän elämää maapallolta. Ihmissivilisaatioiden synnyn jälkeen kaikista nisäkkäistä on hävinnyt 83 prosenttia, kaikista kasveista puolet ja kaloistakin 15 prosenttia.

Näin kertoo Pnas-tiedelehdessä julkaistu uusi tutkimus, jossa on pyritty ensi kertaa kattavasti arvioimaan maapallon kaiken biomassan eli elämän jakautuminen.

Tutkimus on vapaasti luettavissa, ja siitä riittää kiinnostavia lukuja poimittavaksi. Vaikka kaikesta elämästä ihmisiä on murto-osa, maapallon nisäkkäistä kuitenkin 36 prosenttia on ihmisiä. Jopa 60 prosenttia on meidän karjaamme, enimmäkseen nautoja ja sikoja.

Vain neljä prosenttia kaikista nisäkkäistä on luonnonvaraisia. Ihmisen siipikarjan osuus kaikista maapallon linnuista on huikeat 70 prosenttia.

”Kun ratkon kuvapähkinöitä tyttäreni kanssa, tehtävissä on usein vierekkäin elefantti, kirahvi ja virtahepo. Mutta jos haluaisin antaa lapsille todenmukaisen kuvan maailmasta, kirjassa olisi kolme lehmää ja kana”, sanoo tutkimusta johtanut professori Ron Milo israelilaisesta Weizmann-tiedeinstituutista The Guardian -lehdelle.

Ihmisen kädenjälki maapallolla on suunnaton. Tutkimus laittaa silti asiat perspektiiviin: biomassassa mitattuna viruksia ja matoja on kolme kertaa enemmän kuin ihmisiä.

Hyönteisiä, hämähäkkejä ja äyriäisiä on 17 kertaa enemmän ja sieniä 200 kertaa enemmän kuin ihmisiä.

Meidän ihmisten massa on suunnilleen sama kuin krilliäyriäisten tai termiittien.

Maapallon kaiken elämän jakautumista on vaikea arvioida. Siksi näin kattavia tutkimuksia ei aiemmin ole juuri tehty.

Tutkimustiedon kasaantuminen ja mittausmenetelmien kehitys on nyt mahdollistanut sen, että tutkijat saattoivat kahlata läpi satoja tutkimuksia ja yhdistellä niistä kokonaiskuvan. Työ kesti kolme vuotta.

Tutkijoiden käyttämässä menetelmässä elämän jakautuminen on laskettu eliöiden sisältämän hiilen perusteella. Kaikki maapallon elämä on lopulta vain kokoelma monimutkaisia hiiliyhdisteitä.

Ihmisen kehossa neljä yleisintä alkuainetta ovat happi, hiili, vety ja typpi. Hapesta ja vedystä suurin osa on kehossamme vetenä. Sitä on aikuisen kehosta noin puolet. Hiiltä ihmisestä on noin viidesosa.

Hiilimassan arviointi on tutkimuskirjallisuudessa yleisesti käytetty tapa biomassan laskemiseen, ja tutkijoiden mukaan se antaa hyvän kokonaiskuvan. Tutkimuksessa ei pyrittykään laskemaan maapallon kaiken elämän painoa, jolloin pitäisi tietysti ottaa huomioon myös vesi ja muut aineet.

Kaikki maapallon elämä yhteensä sisältää tutkimuksen perusteella 550 miljardia tonnia hiiltä. Jos tämän perusteella haluaa tehdä jonkin arvion painosta, niin kuivapainon arviointi on melko suoraviivaista. Eliöiden kuivapainosta noin puolet on tyypillisesti hiiltä, joten maapallon kaiken elämän kuivapaino eli paino ilman vettä olisi noin 1 100 miljardia eli 1,1 biljoonaa tonnia.

Biomassaa on kyllä yritetty arvioida useaan otteeseen, mutta aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty suurimmaksi osaksi yksittäisiin eliöryhmiin ja kasveihin.

”Minun tietääkseni tämä tutkimus on ensimmäinen kattava analyysi kaiken biomassan, mukaan lukien virusten, jakautumisesta maapallolla”, kommentoi meribiologi, professori Paul Falkowski Rutgersin yliopistosta The Guardian-lehdelle. Falkowski ei osallistunut tutkimukseen.

Useat tutkijat katsovat, että maapallolla on nyt käynnissä kuudes suuri joukkosukupuutto. On arvioitu, että vain 50:n viime vuoden aikana puolet maapallon eläimistä on hävinnyt.

Luonnonvaraisista nisäkkäistä on jäljellä enää kuudesosa, ja kolmen vuosisadan intensiivinen valaanpyynti on hävittänyt merinisäkkäistä noin 80 prosenttia.

Falkowskin mielestä tutkimuksesta voidaan poimia kaksi isoa havaintoa.

”Ensinnäkin ihmiset osaavat hyödyntää luonnon resursseja äärimmäisen tehokkaasti. Ihmiset ovat lahdanneet luonnonvaraisia nisäkkäitä ruoaksi tai huvin vuoksi käytännössä kaikilla mantereilla. Toiseksi, kasvien osuus maapallon biomassasta on täysin ylivoimainen, ja suurin osa tästä biomassasta on puuta”, Falkowski tiivistää.

”Meidän ruokatottumuksillamme on valtava vaikutus eläinten ja kasvien elinympäristöihin. Toivoisin, että ihmiset sisäistäisivät tämän tutkimuksen maailmankuvaansa”, Milo sanoo.

Jos kaikki elämä pyyhkiytyisi maapallolta, kuvitteelliset tulevaisuuden arkeologit voisivat löytää joka ikiseltä mantereelta valtavan määrän kananluita. Ihmisen ruoaksi kasvatetaan ja tapetaan joka vuosi kymmeniä miljardeja kanoja.

Niiden fossiloituneet luunkappaleet ihmisasutuksen liepeillä kertoisivat tulevaisuuden tutkimusmatkailijoille ajasta, jolloin ihminen hallitsi maailmaa.

Ilmaviljely vauhditti siemenperunoiden tuotantoa.

Uusi suomalainen varhaisperuna Jussi tuli markkinoille kolme vuotta sitten. Lajike osoittautui niin suosituksi, että siemenperunat ovat kahtena keväänä loppuneet kesken. Vasta täksi kaudeksi sitä oli ammattiviljelijöille riittävästi, 500 tonnia.

Suuri kysyntä yllätti kaikki.

Jussin siemeniä alettiin kasvattaa Suomen siemenperunakeskuksessa myös aeroponisesti, ilman multaa, koska niitä piti saada viljelijöille paljon ja nopeasti. Perinnäisellä tavalla olisi saatu riittävä määrä siemenperunoita viidessä vuodessa, mutta uusi ilmaviljelymenetelmä nopeutti tuotantoa.

Aeroponisten perunoiden varret varttuvat luonnonvalossa tai ledien loisteessa kaapin päällä, juuret ja maavarret taas venyvät kaapin sisällä pimeässä. Juuristoon ja mukulavyöhykkeelle vain ruiskutetaan ajoittain ravinnesumua.

Jos mukulat poimitaan 30–35-millisinä, kasvi innostuu tekemään niitä jatkuvasti lisää. Kasvi ei ymmärrä vanheta vaan kasvaa ja kasvaa. 

Keskimäärin menetelmä kymmenkertaistaa sadon. Jos turpeessa kehittyy vaikka kolme mukulaa, aeroponisesti niitä syntyy vähintään 30.

Työläs jalostaa

Ajatus uudesta suomalaista perunalajikkeesta syntyi toistakymmentä vuotta sitten. Tavoitteena oli kehittää kaunis, maukas, satoisa ja aikaisen kevään kylmässä maassa selviävä peruna. Sen piti myös kestää tauteja ja soveltua Suomen lyhyeen kasvukauteen ja runsaaseen valoon.

Helpommin sanottu kuin tehty. Perunan perimä sisältää neljä versiota jokaisesta geenistä, kun esimerkiksi ihmisellä niitä on kaksi. Tämän vuoksi kahden perunalajikkeen risteyttäminen tuottaa tuhansia erilaisia vaihtoehtoja. Jotta kaikki halutut ominaisuudet saadaan samaan kasviin, tarvitaan runsaasti jälkeläisiä, joista karsia.

Vuosien jalostustyö tuotti Jussin. Muutamassa vuodessa se on kahmaissut kolmasosan varhaisperunan 800 viljelyalasta. Kahdella muulla kolmanneksella kasvaa Timoa ja saksalaista Solistia. 

Missään muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa ei kuitenkaan ymmärretä varhaisperunan arvoa. Jussi sai nimensäkin siitä, että sitä on tarkoitus syödä juhannuksena.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Arja Kivipelto kertoo, miten uuden perunalajikkeen kehitys ideasta lautasille eteni. Hän kertoo myös, mistä peruna on peräisin – ja miten ja miksi se valloitti maailman.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä

Moni asiantuntija pitää luokitusta taudiksi ennenaikaisena.

Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt peliriippuvuuden kansainväliseen ICD-11-tautiluokitukseen. Video- tai digipelien ongelmapelaaminen on nyt siis virallisesti määritelty mielenterveyden häiriöksi. Tautiluokituksessa se rinnastuu esimerkiksi päihde- ja rahapeliriippuvuuteen. WHO toisin sanoen katsoo, että digipelaaminen voi olla yhtä koukuttavaa kuin huumeet.

”Konsultoituamme asiantuntijoita ympäri maailmaa ja tarkasteltuamme todistusaineistoa perusteellisesti päätimme, että tämä häiriö tulisi lisätä luokitukseen”, kertoo WHO:n mielenterveys- ja päihdejaoston johtaja, tohtori Shekhar Saxena uutistoimisto AFP:lle.

Miljardit ihmiset pelaavat erilaisia pelejä kännyköillä, konsoleilla, tietokoneilla ja muilla laitteilla. Länsi-Euroopassa on arvioitu, että lapsista ja nuorista kaksi kolmasosaa harrastaa pelaamista. Joissain maissa suurin osa aikuisistakin pelaa.

”Emme väitä, että kaikki pelaaminen on patologista”, Saxena korostaa. Hänen mukaansa ongelmapelaaminen koskettaa hyvin pientä osaa pelaajista. Yhden arvion mukaan pelaaminen voi muodostua ongelmaksi noin 8–12 prosentille ihmisistä.

Ongelmapelaamisesta on tautiluokituksen mukaan kyse silloin, kun elämänhallinta alkaa rakoilla. Ihminen voi käyttää suuren osan valveillaoloajastaan pelaamiseen ja laiminlyödä muita asioita.

Digipeliriippuvuuden diagnosointiin on määritelty kolme tärkeää kriteeriä.

”Ensimmäinen on, että pelaaminen menee kaiken muun tekemisen yli ja muu elämän sisältö jää reuna-alueelle”, kertoo luokituksen laatimiseen osallistunut tohtori Vladimir Pozniak CNN-uutiskanavalle.

Toinen on se, että ihminen ei kykene hallitsemaan käytöstään, vaikka siitä alkaa aiheutua ongelmia elämään. Pelaaminen jatkuu ja saattaa vain lisääntyä. Diagnoosi vaatii, että käytös on ”jatkuvaa ja toistuvaa” sekä ”riittävän vakavaa”.

Kolmanneksi pelaamisesta tulee koitua potilaalle ahdistusta ja ongelmia henkilökohtaisissa suhteissa tai työelämässä. Yöunet saattavat jäädä vähäisiksi, ruokavalio huonontua ja liikunta jäädä taka-alalle. Kriteerit ovat siis hyvin pitkälti samat kuin päihde- ja uhkapeliriippuvuudessa.
WHO katsoo diagnoosin edellyttävän, että ongelmakäytös on jatkunut vähintään vuoden. Pozniakin mukaan hoito nojaisi kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.

Näyttö vielä heikkoa

Erilaisia pelejä on valtavasti, ja niiden käyttötarkoitukset voivat olla ihmisillä hyvin erilaisia. Muun muassa tästä syystä moni tutkija pitää ongelmallisena digipeliriippuvuuden niputtamista yhdeksi sairaudeksi.

26 psykologia ja pelitutkijaa kritisoi viime vuonna Journal of Behavioural Addictions -lehdessä WHO:n aietta lisätä ongelmapelaaminen tautiluokitukseen.

”Taustalla oleva tieteellinen pohja on heikkoa. Tutkimusalalla esiintyy useita ristiriitoja ja epäselvyyksiä eikä asiasta vallitse konsensusta”, he muun muassa kirjoittavat.

Tutkijat kritisoivat myös sitä, että diagnoosipohja nojaa liian vahvasti päihde- ja uhkapeliriippuvuuteen eikä ota huomioon digipelaamisen kontekstia ja kulttuuria. Pelaaminen on niin yleinen ja monihaarainen harrastus, että sitä on vaikea niputtaa yhdeksi, monoliittiseksi kokonaisuudeksi.

Video- ja digipelaamisen toisinaan nostattamat moraalipaniikit saattavat näiden tutkijoiden mukaan myös johtaa häiriön ylidiagnosointiin lapsilla ja nuorilla. Ylipäänsä digipelaamishäiriön määritteleminen taudiksi patologisoi ilmiötä, joka on lopulta yksi ajanvietemuoto ”siinä missä tanssiminen, urheilu, seksi tai puutarhanhoito”, tutkijat kirjoittavat.

Psykologian professori Chris Ferguson vaati viime vuonna Pnas-tiedelehdessä  julkaistussa peliriippuvuutta käsittelevässä artikkelissa vahvempaa tutkimusnäyttöä siitä, että digipeliriippuvuus todella on oma sairautensa eikä aiheudu muista ongelmista ja mielenterveyshäiriöistä henkilön elämässä.

”Masentuneet ihmiset voivat maata sängyssä koko päivän, mutta emme silti sano, että he ovat sänkyriippuvaisia”, Ferguson vertaa.

On kiistatonta, että joillekin pelaamisesta tulee todellinen ongelma, joka vaatii apua. Tutkijoiden kritiikki kohdistuu vain siihen, onko digipeliriippuvuutta järkevää määritellä omaksi mielenterveyden häiriökseen, kuten WHO nyt on tehnyt.

Suomessa Sosiaalipedagogiikan säätiö Sosped on tuottanut hiljattain tutkimuskatsauksen  viihteellisestä ja ongelmallisesta digipelaamisesta.
Helsingin yliopiston tutkijat Soile Kuuluvainen ja Terhi Mustonen ovat katsauksessa koonneet yhteen tutkimustietoa digipelaamisesta ja ongelmapelaamisesta.

He kirjoittavat yhteenvedossa, että ongelmalliseen digipelaamiseen liittyy kiinteästi runsas pelaamiseen käytetty aika. Tiettyä tuntimäärää, jossa pelaaminen muuttuisi ongelmalliseksi, ei kuitenkaan ole mahdollista asettaa yksilöiden erilaisten elämäntilanteiden vuoksi.

Toisaalta ongelmallisesta digipelaamisesta tehtyä laadullista tutkimusta on hyvin niukasti, etenkin pelaajan itsensä näkökulmasta.

”Tutkimustiedon pohjalta voisi ajatella, että digipelaamisen ongelmallisuutta pohdittaessa on erityisen tärkeää kuunnella digipelaajan omaa kokemusta siitä, miksi hän pelaa ja mitä pelaaminen hänen elämässään merkitsee”, Kuuluvainen ja Mustonen kirjoittavat.

Erityisen tärkeää on tunnistaa ja myöntää pelaamisen taustalla vaikuttavat syyt, jos pelaamisen vähentäminen ei onnistu, vaikka digipelaaja itse niin haluaisi tai se olisi hänen ulkopuolisten velvoitteidensa vuoksi välttämätöntä, tutkijat sanovat. Tällöin tilanteeseen on hyvä hakea apua esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisilta tai muilta saman kokeneilta. 

ID10T
Seuraa 
Viestejä2257
Liittynyt3.10.2007

Peliriippuvuudesta tuli sairaus

Käyttäjä8217 kirjoitti: Totta kai. Tutkittuahan sekin on, että tietyissä rajoissa pelaaminen parantaa keskittymiskykyä ja refleksejä. Ystäväni teki pelaamisesta ammattinsa, josta tienaa hyvin, ja rakastaa sitä mitä tekee. Itse koen, että olen myös itse kehittynyt ihmisenä tästä syystä. -M, 25v Olet siis kehittynyt ihmisenä, koska ystävästäsi tuli peliammattilainen? Vai siksikö, koska harrastat itsekin pelaamista? Saivartelu sikseen... Kyllä pelaaminen tietyssä määrin voi parantaa keskittymis-...
Lue kommentti