Kävely pitää terveenä. Kuva: Shutterstock
Kävely pitää terveenä. Kuva: Shutterstock

Yhdysvaltalainen tutkimus kumoaa 10 000 askeleen säännön.

Käveleminen on tunnetusti terveellistä ja moni mittaa päivittäisiä askeleitaan esimerkiksi älykellon avulla. Mutta kuinka paljon sitten oikeastaan kannattaa kävellä?

Liikuntasovelluksissa tyypilliseksi päivän tavoitteeksi mainintaan yleensä 10 000 askelta. Lukema periytyy 1960-luvun japanilaisesta askelmittarista.

Vähempikin ehkä riittäisi, vihjaa 13 vuotta kestänyt yhdysvaltalaistutkimus. Sen mukaan kuoleman riskin kannalta olennainen raja oli 7 000 askelta päivässä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Massachusettsin yliopiston tutkija Amanda Paluchin johtama tutkimus seurasi yli 2 000 keski-ikäisen amerikkalaisen päivittäistä liikkumista vuosina 2005–2018.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkittavien ikäjakauma oli tutkimuksen alkaessa 38–50 vuotta ja he asuivat neljässä kaupungissa eri puolilla Yhdys­valtoja. Tutkimuksessa seurattiin askelten määrää ja vauhtia tasaisin väliajoin ihmisten arjessa. Kun seuranta päättyi vuonna 2018, osallistuneista 72 oli kuollut.

Päivittäisen liikunnan määrä vaikutti ihmisten kuoleman riskiin. Yli 7 000 askelta päivässä kävelleiden kuoleman riski oli 50–70 prosenttia alhaisempi kuin alle 7 000 askelta päivässä kävelleiden.

Sen sijaan askelten tarmokkuuden – intensiteetin – ei havaittu vaikuttavan kuolinriskiin. Ei siis ollut väliä, ottiko askeleet juosten vai kävellen, eikä silläkään, ottiko seurattava askeleet yhteen menoon vai vähitellen.

Kävelyn hyöty ei myöskään kasvanut, vaikka askelten määrä kasvoikin. 10  000 askeleen ylittämisestä päivittäin ei tutkimuksessa nähty terveyshyötyjä.

Tutkimuksen keskeinen tulos koskeekin heitä, joiden liikkuminen jää päivittäin vähiin.

”7 000 askelta päivässä olisi luultavasti mainio tähtäin monille, jotka eivät nykyisellään pääse tähän määrään”, Paluchi arvioi Health Day Newsin haastattelussa.

Tutkimus julkaistiin tiedelehdessä Jama Network Open.

KäyttäjäXYZ
Seuraa 
Viestejä620

Vaikka teen istumatyötä 8h / päivä, niin minulla tulee käytännössä hyöty- ja huviliikuntaa vähintään tuon 7.000 askelta. Kävellen, puolijuoksua, juosten. Parhaina päivinä on kilometreissä ylittynyt 20 kilometriä aktiivisuusrannekkeen mukaan. Tosin en ihan täysin luota siihen. Mutta tosiaan kymmenen kilometriä päivässä ylittyy useammin kuin alittuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla