Taaperot eivät pidä öykkärimäisestä käytöksestä. Kuva: Wikimedia Commons
Taaperot eivät pidä öykkärimäisestä käytöksestä. Kuva: Wikimedia Commons

Ihmislapset eivät hyväksy toisen alistamista väkivalloin. Toisin on apinoilla.

Pienetkin lapset näyttävät ymmärtävän, kuka on tilanteessa vahvoilla, ja valitsevat suosikikseen voittajan. Toisaalta jo vuoden ikäisillä on tajua oikeudenmukaisuudesta. Kiusaamistilanteessa asetutaan heikomman puolelle.

Näin voidaan päätellä uudesta Nature Human Behaviour -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa parikymmentä 1,5–2,5-vuotiasta lasta laitettiin katsomaan eräänlaista nukketeatteria ja valitsemaan erilaisissa tilanteissa kahdesta nukesta mieleisensä.

Tutkimus rakentaa aiempien havaintojen pohjalle. Esimerkiksi Science-lehdessä vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että jo vuoden ikäiset lapset olettavat, että pienempi väistää isompaa tilanteessa, jossa jommankumman on pakko väistyä.

Puolitoistavuotiaat lapset arvelevat, että kerran yhdessä tilanteessa voittanut osapuoli voittaa jatkossakin. He tuntuvat otaksuvan, että kuvitteellisessa tilanteessa vahvempi saa myös enemmän nameja.

Tutkimuksessa Kalifornian, Harvardin ja Oslon yliopistojen tutkijat näyttivät 23 taaperolle tilanteen, jossa kaksi isosilmäistä nukkea kävelee valkoisen taustan puolelta toiselle.

Lapset totutettiin ensin nukkeihin esittämällä kumpikin nukke kerrallaan matkalla laidasta toiseen. Sitten tulikin vastaan tilanne, jossa nuket joutuivat vastakkain. Jommankumman piti väistää, jotta matka jatkuisi.

Ensimmäisessä kokeessa toinen nukke ikään kuin alistui. Se kääntyi naama alaspäin ja päästi toisen nuken ohi. Kun lapsilta kysyttiin, kummasta nukesta he tykkäävät enemmän, 20 lasta 23:sta valitsi nuken, joka ”voitti” väistötilanteessa. Vain kolme valitsi toisen nuken.

Seuraavassa kokeessa toinen ryhmä näki eri tilanteen samoilla nukeilla esitettynä. Tässä tapauksessa toinen nukke työnsi vastaantulevan nuken väkisin pois tieltä ja jatkoi matkaansa. Nyt lapset asettuivatkin altavastaajan puolelle: 22 lapsesta 18 valitsi hävinneen nuken.

Nukkeja kävelytettiin koetilanteissa useilla eri tavoilla. Tällä yritettiin sulkea pois mahdollisuus, että lapset suosisivat tiettyä nukkea jostain muusta syystä.

Nuket laitettiin esimerkiksi kävelemään peräkkäin taulun vasemmasta reunasta oikealle, mutta matkalla toinen nukke kupsahti ja toinen jatkoi matkaansa. Kun lapsilta sitten kysyttiin, kumpi nukke on kivempi, vastaukset menivät tasan.

Tutkijat tulkitsevat tätä niin, että lapsia ei näytä kiinnostavan se, pääseekö nukke perille vai ei. He valitsisivat väistötilanteessa voittavan nuken.

Tutkijat päättelevät, että lapsilla on taju siitä, kumpi on tilanteessa vahvemmilla, ja he myös suosivat tätä nukkea. Epäreilusti käyttäytyvästä ei kuitenkaan pidetä.

Vahvojen yksilöiden ja valtasuhteiden tunnistamista on testattu paljon myös apinoilla. Bonobot eli kääpiösimpanssit eivät välitä siitä, miten valta on hankittu, kunhan sitä on. Ne suosivat vahvempaa yksilöä, vaikka tämä käyttäisi väkivaltaa pienempiinsä.

Urospuolisille makakeille on annettu katseltavaksi laumahierarkiassa ylempänä ja alempana olevien apinoiden kuvia. Samalla niille on annettu tietty määrä mehua riippuen siitä, kumpaan suuntaan ne katsovat. Makakit haluavat johdonmukaisesti katsoa ylempänä nokkimisjärjestyksessä olevan apinan kuvaa, vaikka saisivat vähemmän mehua tästä valinnasta.

”Apinat suosivat hallitsevia yksilöitä muusta piittaamatta, mutta ihmislapset suosivat niitä, jotka ovat voimakkaita, mutta eivät ilkeitä”, summaa kehityspsykologian apulaisprofessori Kiley Hamlin Brittiläisen Kolumbian yliopistosta uutiskanava NPR:lle.

Hamlin ei ollut mukana uudessa tutkimuksessa. Hän kertoo 1970-luvulla tehdyistä tutkimuksista, joiden mukaan päiväkotilapset alkavat jo 1,5 vuoden iässä muodostaa sosiaalisia hierarkioita.

”Minusta on kiintoisaa, miten paljon se lopulta muistuttaa aikuisten toimintaa. Kiinnitämme valtavasti huomiota julkkiksiin ja rikkaisiin ja muihin, joilla on valtaa. Tutkimus viittaisi siihen, että tällainen ajattelu alkaa jo hyvin varhain elämässä”, Hamlin sanoo.

Yksi nukkekoe ei toki ole lopullinen totuus. Havainnot nivoutuvat kuitenkin aiempaan tutkimukseen, myös Hamlinin itsensä tekemään. Siinäkin lapset suosivat niitä, jotka auttavat muita, ja välttävät kiusaajia.

”Ei riitä, että on vain statusta – sitä ei ole saanut hankkia vääryydellä.”

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä4446
Liittynyt21.7.2017

Jo pieni lapsi suosii vahvaa muttei ilkeää

Eihän asemaansa osoittava apina ole ilkeä... se vain pitää järjestystä yllä, ja on siinä mielessä HYVÄ. Aivan kuten ihmisestä ilmenee paremmuus kohtaustilanteessa (mitä ikinä ne tekijät sitten ovatkin, joista arvokkuus ilmenee), apina tunnistaa jatkuvasti ylempiarvoisen lajitoverin; ellei alempiarvoinen kykene hyväksymään omaa asemaansa ja kapinoi, ainoa keino pitää se ruodussa on selkeämmät eleet. Vertailukelpoinen tilanne ihmisillä olisi vaikkapa se, että joku yrittää riistää sinulta jotain,...
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.