Meidän ei tarvitse oppia kavahtamaan hämähäkkejä. Synnymme pelkäämään niitä. Kuva: Petteri Kokkonen
Meidän ei tarvitse oppia kavahtamaan hämähäkkejä. Synnymme pelkäämään niitä. Kuva: Petteri Kokkonen

Hämähäkki- ja käärmepelko saadaan syntymässä, päättelevät tutkijat.

Jo pienet, puolen vuoden ikäiset vauvat pelkäävät hämähäkkejä ja käärmeitä. Koska heillä ei ole ollut aikaa oppia kokemuksesta tätä pelkoa, sen täytyy olla synnynnäistä.

Sitä on epäilty aiemminkin. Monet ihmiset pelkäävät käärmeitä ja hämähäkkejä, vaikka useissa maissa ne eivät edes muodosta merkittävää vaaraa luonnossa. Arviolta yhdestä viiteen prosentilla ihmisistä pelko on kehittynyt elämää rajoittavaksi fobiaksi asti.

Myös tutkimuksissa on huomattu, että jo pienet lapset katsovat pidempään käärmettä tai hämähäkkiä esittävää kuvaa kuin muita eläinkuvia. Viipyvä katse viittaa siihen, että käärme ja hämähäkki tekevät poikkeuksellisen vaikutuksen lapsiin.

Suoria todisteista synnynnäisesti pelosta ei kuitenkaan ole saatu ennen kuin vasta nyt. Max Planck -tutkimuslaitoksen ja Uppsalan yliopiston tutkijat osoittivat, että vauvoissa todella herää pelkoreaktio, kun he näkevät hämähäkin tai käärmeen kuvan.

Kun tutkijat esittivät vauvoille kuvia käärmeestä tai hämähäkistä, lasten silmäterät laajenivat enemmän kuin silloin, kun nämä näkivät kuvia kaloista tai kukista.

Pupillien laajeneminen kertoo aivojen noradrenaliinijärjestelmän vilkastumisesta. Noradrenaliinia erittyy stressin aikana.

”Jopa kaikkien pienimmät lapset näyttävät siis stressaantuvan näistä eläimistä”, kommentoi tutkimuksen päätekijä Stefanien Hoehl Max Planck -instituutin tiedotteessa.

Pelko on tutkijoiden mukaan voinut kehittyä evoluutiossa jo hyvin varhain. Hämähäkit ja käärmeet ovat olleet meidän esimuotojemme kiusana jo yli 40–60 miljoonaa vuotta. Siksi evoluutio on varustanut meidät synnynnäisellä pelolla juuri niitä kohtaan.

Automaattisesti heräävä pelon takia tunnistamme nopeasti hämähäkit ja käärmeet ja voimme reagoida niihin nopeasti. Se on ollut hyödyksi lajinkehityksen varhaisissa vaiheissa ja siksi ominaisuus on periytynyt meille asti.

Toiset pelot opitaan sitä vastoin vasta kokemuksesta. Myös karhu tai sarvikuono voi olla ihmiselle vaarallinen, mutta niiden kuvat eivät herätä vastasyntyneissä pelkoa. Vaaralliset nisäkkäät ovat muodostaneet uhan evoluution näkökulmasta vasta niin lyhyen aikaa, ettei niiden pelko ole ohjelmoitunut perimäämme.

Vielä vähemmän ihmisen evoluutiolla on ollut aikaa valmistaa varomaan veitsiä tai neuloja, jotka nykypäivinä ovat suurempi vaara lapsille kuin käärme tai hämähäkki. Terävien esineiden pelko onkin varta vasten opetettava lapsille.

Tutkimuksen julkaisi Frontiers of Psychology.

jouko kämäräinen
Seuraa 
Viestejä158
Liittynyt5.10.2017

Jo puolivuotias kavahtaa hämähäkkiä ja käärmettä

Punde kirjoitti: Meijän juniori söi kyllä konttausikäisenä kaikki hämähäkit mitkä kiinni sai. Mielenkiintoista. Mainitussa tutkimuksessahan tutkittiin nimenomaan vauvaikäisten reaktioita. Kuinka helposti mahtaa olla saatavissa tutkimustulos, joka halutaan saada (eli on ikään kuin ennalta tilattu vahvistamaan esim. muuta tutkimusta)? En tiedä, kun en kyseistä metodia sen tarkemmin tunne. Ehkä testissä olisi pitänyt päästää vauvaikäiset samaan tilaan oikean (vaarattoman) hämähäkin tai käärmeen...
Lue kommentti

https://joukok.wordpress.com/
Olen vastuussa esittämistäni sanoista, joten kirjoitan omalla nimelläni.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.