Meidän ei tarvitse oppia kavahtamaan hämähäkkejä. Synnymme pelkäämään niitä. Kuva: Petteri Kokkonen
Meidän ei tarvitse oppia kavahtamaan hämähäkkejä. Synnymme pelkäämään niitä. Kuva: Petteri Kokkonen

Hämähäkki- ja käärmepelko saadaan syntymässä, päättelevät tutkijat.

Jo pienet, puolen vuoden ikäiset vauvat pelkäävät hämähäkkejä ja käärmeitä. Koska heillä ei ole ollut aikaa oppia kokemuksesta tätä pelkoa, sen täytyy olla synnynnäistä.

Sitä on epäilty aiemminkin. Monet ihmiset pelkäävät käärmeitä ja hämähäkkejä, vaikka useissa maissa ne eivät edes muodosta merkittävää vaaraa luonnossa. Arviolta yhdestä viiteen prosentilla ihmisistä pelko on kehittynyt elämää rajoittavaksi fobiaksi asti.

Myös tutkimuksissa on huomattu, että jo pienet lapset katsovat pidempään käärmettä tai hämähäkkiä esittävää kuvaa kuin muita eläinkuvia. Viipyvä katse viittaa siihen, että käärme ja hämähäkki tekevät poikkeuksellisen vaikutuksen lapsiin.

Suoria todisteista synnynnäisesti pelosta ei kuitenkaan ole saatu ennen kuin vasta nyt. Max Planck -tutkimuslaitoksen ja Uppsalan yliopiston tutkijat osoittivat, että vauvoissa todella herää pelkoreaktio, kun he näkevät hämähäkin tai käärmeen kuvan.

Kun tutkijat esittivät vauvoille kuvia käärmeestä tai hämähäkistä, lasten silmäterät laajenivat enemmän kuin silloin, kun nämä näkivät kuvia kaloista tai kukista.

Pupillien laajeneminen kertoo aivojen noradrenaliinijärjestelmän vilkastumisesta. Noradrenaliinia erittyy stressin aikana.

”Jopa kaikkien pienimmät lapset näyttävät siis stressaantuvan näistä eläimistä”, kommentoi tutkimuksen päätekijä Stefanien Hoehl Max Planck -instituutin tiedotteessa.

Pelko on tutkijoiden mukaan voinut kehittyä evoluutiossa jo hyvin varhain. Hämähäkit ja käärmeet ovat olleet meidän esimuotojemme kiusana jo yli 40–60 miljoonaa vuotta. Siksi evoluutio on varustanut meidät synnynnäisellä pelolla juuri niitä kohtaan.

Automaattisesti heräävä pelon takia tunnistamme nopeasti hämähäkit ja käärmeet ja voimme reagoida niihin nopeasti. Se on ollut hyödyksi lajinkehityksen varhaisissa vaiheissa ja siksi ominaisuus on periytynyt meille asti.

Toiset pelot opitaan sitä vastoin vasta kokemuksesta. Myös karhu tai sarvikuono voi olla ihmiselle vaarallinen, mutta niiden kuvat eivät herätä vastasyntyneissä pelkoa. Vaaralliset nisäkkäät ovat muodostaneet uhan evoluution näkökulmasta vasta niin lyhyen aikaa, ettei niiden pelko ole ohjelmoitunut perimäämme.

Vielä vähemmän ihmisen evoluutiolla on ollut aikaa valmistaa varomaan veitsiä tai neuloja, jotka nykypäivinä ovat suurempi vaara lapsille kuin käärme tai hämähäkki. Terävien esineiden pelko onkin varta vasten opetettava lapsille.

Tutkimuksen julkaisi Frontiers of Psychology.

jouko kämäräinen
Seuraa 
Viestejä158
Liittynyt5.10.2017

Jo puolivuotias kavahtaa hämähäkkiä ja käärmettä

Punde kirjoitti: Meijän juniori söi kyllä konttausikäisenä kaikki hämähäkit mitkä kiinni sai. Mielenkiintoista. Mainitussa tutkimuksessahan tutkittiin nimenomaan vauvaikäisten reaktioita. Kuinka helposti mahtaa olla saatavissa tutkimustulos, joka halutaan saada (eli on ikään kuin ennalta tilattu vahvistamaan esim. muuta tutkimusta)? En tiedä, kun en kyseistä metodia sen tarkemmin tunne. Ehkä testissä olisi pitänyt päästää vauvaikäiset samaan tilaan oikean (vaarattoman) hämähäkin tai käärmeen...
Lue kommentti

https://joukok.wordpress.com/
Olen vastuussa esittämistäni sanoista, joten kirjoitan omalla nimelläni.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.