Kolmen lapsettomuustutkijaa maaliskuussa julkistama aikomus ihmisen kloonaamiseksi on herättänyt vastakaikua lapsettomien keskuudessa. Science -lehden mukaan 600 pariskuntaa on tarjoutunut vapaa...

Kolmen lapsettomuustutkijaa maaliskuussa julkistama aikomus ihmisen kloonaamiseksi on herättänyt vastakaikua lapsettomien keskuudessa. Science -lehden mukaan 600 pariskuntaa on tarjoutunut vapaaehtoiseksi hankkeeseen, jonka tarkoituksena on hyödyntää Dolly-lampaan tuottanutta tekniikka ihmiseen.

Italialainen Severino Antinori, yhdysvaltalainen Panos Zavos ja israelilainen Avi Ben-Avraham kertovat keskittyvät pareihin, joiden lapsettomuus johtuu miehestä. Hanke käynnistetään aikaisintaan lokakuussa.

Ihmisen kloonaus on kielletty useissa maissa, eikä tutkijakolmikko ole kertonut, missä se aikoo toimia. Myös tiedeyhteisö on huolissaan. Dollyn henkinen isä, Ian Wilmut, on varoittanut useaan otteeseen ihmiskloonauksen vaaroista ja vastuuttomuudesta. Hänen mukaansa alkiot todennäköisesti joko kuolevat tai kärsivät lukuisista epämuodostumista.