Tiedottomuudessa on eri asteita. Kuva: Shutterstock
Tiedottomuudessa on eri asteita. Kuva: Shutterstock

Tutkijan mukaan joka kymmenes tiedoton potilas tajuaa jollakin tasolla asioita.

Kuvittele, että makaat sairaalavuoteessa, muttet kykene liikuttamaan tietoisesti edes silmiäsi.

Aistit ympäristösi, ehkä sinulla on kipujakin, muttet kykene viestimään niistä mitenkään ulospäin. Sama jatkuu päivästä ja viikosta toiseen.

Tämä voi kuulostaa painajaiselta, mutta on todellisuutta tuhansille potilaille ympäri maailmaa, arvioi professori Nicholas Schiff New Yorkin Weill Cornel Medical Collegesta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hänen mukaansa jopa yksi kymmenestä vegetatiiviseksi eli ei-responsiiviseksi määritelty potilas saattaa todellisuudessa olla jollakin tavoin tajuissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

He makaavat sängyssä silmät auki, mutta eivät kohdista katsettaan tai reagoi ärsykkeisiin.

Vielä 1990-luvun lopulla näiden potilaiden ajateltiin olevan täysin tiedottomia ympäristöstään.

Viime vuosina on kuitenkin saatu näyttöä, että osa liikkumattomista potilaista pystyy aistimaan ympäristöään, vaikka he eivät kykene ilmaisemaan sitä.

Todistusaineistoa on tihkunut hitaasti, lähinnä yksittäisten tapausten avulla. Vuonna 2006 Cambridgessa kuvattiin ei-responsiivisen naisen aivoja samalla, kun häntä pyydettiin tekemään erilaisia mielikuvaharjoitteita. Hänen piti esimerkiksi kuvitella pelaavansa tennistä.

Naisen aivoissa aktivoituvat samat alueet kuin terveellä ihmisellä samoja asioita tehdessä.

Vaikuttavimpia esimerkkejä tarjoaa vuonna 2017 Massachusettisissa Yhdysvalloissa tehty tutkimus.

Siinä kuvattiin kuudentoista aivovammoista kärsineen ei-responsiivisen potilaan aivoja samalla, kun heitä pyydettiin tekemään yksinkertaisia ajatustehtäviä, kuten kuvittelemaan puristusta oikealla kädellä.

Neljä potilasta, joilta ei ollut havaittu minkäänlaista reagointia, onnistui aivokuvien perusteella seuraamaan ohjeita.

Tiedottomien potilaiden aivojen toimintaa on tutkittu vain yksittäisillä kokeilla. Siksi kenelläkään ei ole käsitystä siitä, kuinka paljon on potilaita, jotka ovat tietoisia mutta kykenemättömiä viestimään sitä ulospäin.

Schiff arvioi New Scientist -lehdessä heitä olevan jopa yksi kymmenestä ei-responsiivisesta potilaasta.

Turun yliopiston aivokuvantamiskeskuksen johtaja Harry Scheinin epäilee Schiffin arvion olevan yläkanttiin, ainakin jos ajatellaan kaikkia tiedottomia potilaita.

Tiedottomat potilaat jaetaan karkeasti neljään ryhmään.

Alentuneesti tietoiset kykenevät reagoimaan ympäristöönsä esimerkiksi liikuttamalla katsettaan tai räpyttelemällä silmiään.

Toisena ovat ei-responsiiviset, vanhalta nimitykseltään vegetatiiviset, potilaat. Schiff arvioi juuri tämän joukon potilaita.

Kolmas ryhmä ovat kooma­potilaat, joilla edes silmät eivät ole auki. Viimeinen luokka ovat aivokuolleet, joiden aivoissa ei ole enää verenkiertoa.

”Tutkimukset kohdistuvat yleensä potilaisiin, joiden tila on kuitenkin lievemmästä päästä”, Scheinin huomauttaa.

Mahdollisesti tietoisten mutta reagoimattomien potilaiden tunnistamisessa on kaksi isoa ongelmaa.

Ensinnäkin varmat keinot puuttuvat. Jos potilas ei reagoi ääneen, valoon eikä kosketukseen, on tietoisuuden toteaminen vaikeaa.

Maailmalla tunnistuksessa on käytetty aivokuvannusta, mutta huonokuntoisten potilaiden siirtely ei ole aina turvallista. Lisäksi aivokuvien tulkitseminen ei aina ole helppoa.

”Tietoisuus ei ole joko–tai. Tajunnan rajalla potilaiden tila ei aina ole vakaa, vaan he voivat lipua tietoisuuden tasolta toiselle”, sanoo teho-osastolääkäri Jaakko Långsjö Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta.

Yhtenä hetkenä reagoiva ei ehkä reagoi seuraavana. Aivo­kuvannuksen tulokset voivat yhtä lailla vaihdella päivästä toiseen. Toisekseen lääkärit voivat tulkita tuloksia aina eri tavoin.

”On vaikea sanoa, mitä aivoissa nähty aktiivisuus lopulta tarkoittaa. Jos aivoissa aktivoituu vasenta kättä liikuttava osa, kun potilasta käsketään kuvittelemaan vasemman käden liikuttamista, kertooko se lopulta tietoisuudesta vai ainoastaan reagoinnista ärsykkeeseen?” Lång­sjö pohtii.

”On myös tutkimuksia, joiden mukaan aivokuvannuksella saadut tulokset eivät ehkä ole niin luotettavia kuin kokeita tehneet tutkijat ajattelevat.”

Toinen iso ongelma on, että vaikka tajuisuus tai ainakin epäilys siitä voitaisiin todentaa, lääkärit voivat tehdä potilaiden hyväksi vain vähän. Ei-responsiivisten potilaiden herättämiseen ei ole selvää keinoa.

Maailmalla on raportoitu tapauksista, joissa ihmiset ovat esimerkiksi uutta lääkettä saatuaan­ alkaneet äkillisesti reagoida ympäristöönsä.

Vuonna 2007 Schiff kollegoineen kokeili vegetatiivisten potilaiden herättelyä sähköisellä ärsytyksellä. He saivat kuusi vuotta minimaalisesti tietoisena olleen potilaan palautumaan kuudessa kuukaudessa niin, että potilas saattoi puhua, syödä ja katsoa elokuvia.

Lupaavasta tuloksesta huolimatta kokeita ei jatkettu rahoituksen puuttuessa. Kokeet jatkuvaa hoitoa tarvitsevilla potilailla ovat kalliita, koska niissä täytyy sitoutua potilaiden pitkän aikavälin hyvinvointiin jopa vuosiksi. Tällaiselle on vaikea löytää maksajia.

Lisäksi tutkimus on siinä määrin aluillaan, että on vaikea luvata, hyötyisivätkö nykyiset potilaat hoidosta. Voi jopa ajatella, että herättely ja tietoisuuden tason nousu tuottaisivat potilaassa vain lisää ahdistusta.

Vierailija

Minusta kannattaisi tutkia isolla rahalla tsolpideemin vaikutusta sellaisiin tapauksiin, joissa kyse ei ole täysin aivokuolleesta.
Sillä on raportoituja herättämisiä ja se on potilaan tilaan nähden täydellisen harmiton lääketestaus, jossa on vain voitettavaa.
Ehkä jokainen koomapotilas sillä jo testataan, siitä en osaa sanoa. Jotenkin epäilen ettei ketään kiinnosta.🤨

Tsolpideemin mekanismit tai edes vaikutustavat tai -alueet eivät ole tunnettuja ja kyseessä on hyvin omituisesti vaikuttava molekyyli.

Paljon halvempi ja helpompi tapa se on kuin raijata aivokuvauksiin jokainen potentiaalinen.

Haiskahtaa että tulee jenkkilään kuvaus- ja herättelyklinikoita, koska toivolla on hyvä rahastaa.

Täällä sivistysmaissa pitäisi kaikki mahdollisetkin tapaukset tarkistuttaa jotenkin, sillä nonreaktiivinen tajuisuus on pahempaa kuin ehkä mikään muu kidutus. Tai voi olla pahimmillaan. Luultavasti joku on tajuinen ja ihan tyytyväinen tilanteeseen.😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla