Juno-luotaimen lauantaina ottama kuva Jupiterista. Etäisyys planeettaan oli kuvanottohetkellä 703 000 kilometriä. Kuva: Nasa
Juno-luotaimen lauantaina ottama kuva Jupiterista. Etäisyys planeettaan oli kuvanottohetkellä 703 000 kilometriä. Kuva: Nasa

Juno etääntyy nyt kauemmas planeetasta, mutta palaa lähelle Jupiteria vielä 35 kertaa.

Jupiteria kiertävä Juno-luotain kävi lauantaina iltapäivällä lähempänä jättiplaneettaa kuin yksikään ihmisen valmistama laite aiemmin.

Juno ohitti planeetan liki kaasupilvien yläosia. Lähimmillään eli noin 4 200 kilometrin päässä pilvistä se oli lauantaina vähän ennen kello viittä Suomen aikaa.

Vauhti oli hurjaa, noin 208 000 kilometriä tunnissa. Juno on kaikkien aikojen nopein luotain. Syytä vauhtiin onkin, sillä Jupiterin magneettikentän raju säteily vahingoittaa ennen pitkää Junon laitteita. Ne on siksi suojattu vahvalla metallikuorella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Varhaiset tutkimusmatkan jälkeiset kaukomittaukset osoittavat, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja Juno toimii täydellä teholla”, kertoo projektipäällikkö Rick Nybakken.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuoreelta lennolta on saatu jo tässä vaiheessa mielenkiintoista tutkimustietoa, kertoo tutkija Scott Bolton Southwest Research Institutesta.

”Kaiken tutkimuslennolta saadun tieteellisen tiedon lataaminen vie päiviä. Vielä pitempään kestää sen ymmärtäminen, mitä Juno ja Jupiter yrittävät kertoa meille.”

Nasa aikoo julkaista tulevina viikkoina sarjan Junon ottamia kuvia Jupiterista. Niiden kerrotaan sisältävän muun muassa ensimmäiset otokset Jupiterin pohjois- ja etelänavoista.

”Olemme kiertoradalla, jota kukaan ei ole nähnyt aiemmin. Nämä kuvat antavat meille aivan uuden näköalan tämän kaasujättiläisen maailmaan”, Bolton arvioi.

Juno etääntyy säteilyn takia soikealla radallaan kauemmas planeetasta, mutta palaa lähelle Jupiteria lauantaisen ohituksen jälkeen vielä 35 kertaa.

Ohilentojen sarja päättyy helmikuussa 2018. Loppuhuipennuksessa Juno ohjataan Jupiterin kaasukehään, ehkä sen hurjaan myrskyyn eli isoon punaiseen pilkkuun.

Juno lähti matkaan Maasta elokuussa 2011 ja saapui Jupiteria kiertävälle soikealle radalle heinäkuun alussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla