Viinaanmeneviksi jalostetut rotat elävät verrokkeja pidempään, kertoo tuore suomalaistutkmus, jonka tekijät työskentelevät Tampereen yliopistossa ja Kansanterveys...

Viinaanmeneviksi jalostetut rotat elävät verrokkeja pidempään, kertoo tuore suomalaistutkmus, jonka tekijät työskentelevät Tampereen yliopistossa ja Kansanterveyslaitoksessa. Alkoholia vierastavista ns. vesirotista, jotka pakotetaan juomaa alkoholia, vain 40 prosenttia saavuttaa lajille kunnioitettavan kahden vuoden iän, kun juopoista on siinä vaiheessa hengissä vielä liki 80 prosenttia. Vesirotilla havaitaan moninkertainen määrä erilaisia vakavia sairauksia, erityisesti munuaisvikoja. Alkoholille persojen rottien kuolleisuus on yli 3 kertaa alhaisempi huolimatta siitä, juotetaanko niille tutkimuksen aikana vettä tai alkoholia. Kaikkien viinaa saaneiden rottien vuorokausikulutus (5-7g/kg/vrk) vastasi noin 3 koskenkorvapulloa suhteutettuna 75 kiloa painavan ihmiseen.

Juopporottien kannan perimässä on joitain sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat myönteisesti terveydentilaan ja hengissä selviämiseen. Sen sijaan vesirottien perimään on valikoitunut sairauksille altistavia ja siten ennenaikaiseen kuolemaan johtavia perintötekijöitä.