Ikiruota sulaa Alaskassa. Kuva: Wikimedia Commons
Ikiruota sulaa Alaskassa. Kuva: Wikimedia Commons

Uuden arvion mukaan kaksi astetta voisi käynnistää mekanismeja, jotka lämmittäisivät ilmastoa paljon enemmän.

Yleisesti vielä hallittavana pidetty kahden asteen lämpeneminen voisi riittää vahvistamaan erilaisia ilmaston takaisinkytkentämekanismeja, joiden seurauksena lämpeneminen ei pysähtyisikään kahteen asteeseen. Näin esittää kansainvälinen tutkijaryhmä Pnas-lehdessä.

Heidän arvionsa mukaan maapallon lämpötila vakiintuisi uuteen tasapainoon, joka olisi peräti viisi astetta esiteollista aikaa lämpimämpi.

Heidän argumenttinsa siis on, että ilmastojärjestelmä olisi luultua herkempi muutoksille.

”Kahden asteen kohdalla saatamme olla jo tilanteessa, jossa menetämme hallintamekanismimme ja annamme kohtalomme maapallolle, joka alkaa siirtyä pois tasapainosta”, sanoo fyysikko, ilmastotutkija Hans-Joachim Schellnhuber Potsdamin ilmastotutkimusinstituutista BBC:lle.

Yksi vaikuttava tekijä on hiilinielujen heikkeneminen. Suuri osa ilmakehään tuprutetusta hiilidioksidista imeytyy mereen, jossa se aiheuttaa happamoitumista. Mutta meri ei pysty nielemään hiilidioksidia loputtomiin, ja tutkijoiden mukaan on merkkejä siitä, että kyllästymispiste olisi lähellä.

Toinen tekijä on jäätiköiden sulaminen. Kahden asteen skenaariossa koetaan ennen pitkää kesä, jolloin pohjoiset merialueet ovat täysin jäättömiä. Tällöin auringon säteilyenergia pääsee imeytymään tummaan mereen, kun valkoinen jää- ja lumipeite ei enää heijasta sitä takaisin.

Kolmas tekijä on ikiroudan sulaminen ja siitä ilmakehään vapautuvat hiilidioksidi- ja metaanipäästöt. Neljäntenä tutkijat mainitsevat merenpohjan metaaniklatraateista vapautuvat kaasut.

Ryhmä esittelee artikkelissaan useita tällaisia jo tunnettuja mekanismeja, joiden yhteisvaikutuksen he kuitenkin katsovat periaatteessa mahdollistavan laskelmia ja kaikkia odotuksia suuremman lämpenemisen, vaikka nykyiset päästötavoitteet saavutettaisiin.

”Esitämme, että seuraavien vuosikymmenien aikana tapahtuva kehitys voi muuttaa huomattavasti planeetan suuntaa kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi ja luoda maapallolle sellaiset olosuhteet, jotka vallitsivat viimeksi miljoonia vuosia sitten. Sellaiset olosuhteet olisivat kestämättömät nykyisille ihmisyhteiskunnille ja useille eläinlajeille”, tutkijat kirjoittavat.

Käytännössä maapallo siis lämpenisi satojen vuosien kuluessa joka tapauksessa 4–5 astetta esiteollisesta ajasta, mitä pidetään yleisesti jo katastrofaalisena. Merenpinta voisi nousta tuolloin jo 60 metriä ja useista maapallon alueista tulisi yksinkertaisesti niin kuumia ja kosteita, että ne olisivat asuinkelvottomia.

”Emme tiedä, voiko ilmastoa turvallisesti pysäyttää tilanteeseen, jossa se on kaksi astetta esiteollista aikaa lämpimämpi, kuten Pariisin sopimuksessa toivotaan”, Schellnhuber kommentoi.

Tiedetään, että ilman lisääntyneitä kasvihuonepäästöjä olisimme hiljalleen matkalla kohti seuraavaa jääkautta. Sen alkua olemme joka tapauksessa viivästyttäneet jopa kymmeniä tuhansia vuosia ja lämmitämme planeettaa tavalla, johon ekosysteemit eivät ehdi sopeutua.

On kuitenkin yhä epäselvää, onko planeetan ilmastossa mitään varsinaista keikahduspistettä, joka vaikuttaisi sillä tavoin kuin tutkijat esittävät ja kiihdyttäisi lämpenemistä äkkiarvaamatta. Tutkijoiden artikkelia kannattaa tässä vaiheessa pitää rohkeana keskustelunavauksena, joka voi antaa aihetta jatkotutkimuksille.

”He ovat koonneet yhteen aiemmin esitettyjä teorioita ja ajatuksia perustellakseen, miten tällainen ilmaston keikahduspiste voisi olla olemassa. Se on vähän valikoivaa, mutta ei ajatuksena mahdoton”, arvioi geofyysikko Martin Siegert Lontoon Imperial Collegesta AFP:lle.

Tutkijat väistävät analyysissaan sen, että takaisinkytkentämekanismit toimivat kumpaankin suuntaan. He erittelevät tarkasti tapauksia, joissa ilmaston lämpeneminen ja hiilidioksidin lisääntyminen entisestään lietsovat ilmastonmuutosta, mutta jättävät kertomatta tapauksia, joissa ne hillitsevät ilmastonmuutosta.

Esimerkiksi Siperian ja Kanadan pohjoisissa havumetsissä ja tundralla ilmaston lämpeneminen pidentää kasvukautta, ja hiilidioksidin määrän lisääntyminen lisää kasvien yhteyttämistä kaikkialla.

Ilmastonmuutoksen vuoksi pohjoisilla kasvaa siis entistä enemmän biomassaa puihin ja pensaisiin. Tämä sitoo ilmakehästä hiilidioksidia ja hillitsee ilmastonmuutosta.

Tutkijat keskittyvät pohjoisen ikiroutaisista soista vapautuvaan metaaniin ja hiilidioksidiin mutta eivät painota samoilla alueilla tapahtuvaa puuston kasvun kiihtymistä, joka sitoo hiilidioksidia. Puuston kasvun kiihtyminen kuitenkin on paljon merkittävämpi takaisinkytkentäilmiö kuin soiden metaanihöyryt.

Ihmisen toimesta ilmasto muuttuu joka tapauksessa nopeammin kuin koskaan ennen. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on jo nyt suurempi kuin 800 000 vuoteen ja jatkaa kasvuaan.

Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York
Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York

Muumiointi aloitettiin jo esihistoriallisena aikana, paljon ennen faaraoiden aikaa. Resepti pysyi samana vuosituhansia.

Muumion resepti paljastui, kun Torinon egyptiläisessä museossa olevaan muumioon sovellettiin rikospaikkatutkinnassa käytettyjä kemiallisia testejä. Tutkittu muumio oli palsamoitu 3 700–3 500 ennen ajanlaskumme alkua.

”Tämä muumio kirjaimellisesti ruumiillistaa palsamointimenetelmän, joka oli Egyptin muumiointikulttuurin sydämessä neljän vuosituhannen ajan”, arkeologi Stephen Buckley sanoi BBC:lle.

Egyptiläisen muumiopalsamin perusresepti sisältää:

* kasviöljyä, mahdollisesti seesamiöljyä

* kasvi- tai juuriuutetta, mahdollisesti sarakasveista

* kasviperäistä kumia, mahdollisesti akaasiasta

* havupuun pihkaa, luultavasti männystä

Öljyn ja pihkan seos suojaa bakteereita vastaan, ja se estää muumiota mädäntymästä.

Buckley alkoi etsiä reseptiä vuosia sitten. Hän ja hänen kollegansa tutkivat kemikaaleja muinaisista rievuista, joihin muumio oli kiedottu. Nämä tekstiilit ovat osa pohjoisenglantilaisen Boltonin museon Egypti-kokoelmaa.

Kankaat ajoitettiin noin vuoden 4000 eaa. paikkeille. Muumioinnin on uskottu alkaneen vasta paljon myöhemmin, vuoden 2600 eaa. paikkeilla, kun suuret pyramidit rakennettiin.

Ryhmä löysi siis todisteen, että muumiointi aloitettiin Egyptissä jo esihistoriallisena aikana eli ennen kirjoitustaidon käyttöönottoa.

Tämän jälkeen tutkijat suuntasivat Torinon museon muumioiden kimppuun. Niitä ei ollut koskaan museotarkoituksessa käsitelty nykyaikaisilla kemikaaleilla, joten ryhmä saattoi tutkia alkuperäistä egyptiläistä palsamointikemiaa.

”Yhdistelemällä kemiallista analyysiä näköhavaintoihin, geenikartoituksiin, radiohiiliajoitukseen ja käärinliinan mikroskooppianalyysiin varmistuimme, että kyseessä on 20–30-vuotiaana kuollut mies, joka muumioitiin vuoden 3 600 eaa. paikkeilla”, egyptologi Jana Jones kertoo BBC:lle.

Löydöksen merkitys on siinä, että samaa reseptiä käytettiin noin 2 000 vuotta myöhemmin faaraoiden muumiointiin.

”Jonkinlainen yleisegyptiläinen identiteetti oli siis olemassa jo kauan ennen kuin faaraoiden Egyptin sivilisaatio muodostui vuoden 3100 eaa. paikkeilla”, Buckley sanoo.

Tutkimus julkaistiin Journal of Archaeological Science -lehdessä.

Vähentäminen auttaa löydösten mukaan vain suurkuluttajia, joita on alle viisi prosenttia väestöstä.

Suolan käytön vähentämistä pidetään tärkeänä keinona ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa käyttämään ruokasuolaa alle viisi grammaa päivässä.

Arvostetussa lääketieteen lehdessä Lancetissa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan suolan käytön vähentäminen hyödyttää vain niitä, jotka käyttävät sitä yli 12,7 grammaa päivässä eli yli 2,5 teelusikallista. Sen verran saa kolmesta isosta pussillisesta perunalastuja.

Alle viisi prosenttia kehittyneiden maiden ihmisistä kuluttaa näin paljon suolaa. Suomalaiset miehet syövät sitä keskimäärin vajaat kymmenen ja naiset noin seitsemän grammaa päivässä.

Enemmistöllä pieni suolan eli natriumkloridin lisäys ei tutkimuksen mukaan vaikuta sydän- ja verisuonisairauksiin mitenkään. Vähän suolaa käyttävillä pieni suolan käytön lisäys jopa vähensi riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Tutkimuksemme lisää todisteita siitä, että kohtuullisesti käytettynä natriumista voi olla hyötyä sydämelle ja verenkierrolle, mutta hyvin vähän tai hyvin paljon käytettäessä siitä voi ollakin haittaa”, sanoi pääkirjoittaja Andrew Mente kanadalaisesta McMaster-yliopistosta The Guardian-lehdelle.

”Tällaisia tuloksia voi odottaa mistä tahansa tärkeästä ravintoaineesta. Kehomme tarvitsee natriumia. Kysymys on vain määrästä”, hän sanoi.

Lancetin tutkimus perustuu Pure-kohorttitutkimukseen, jossa seurataan pitkän aikaa suurten ihmisjoukkojen elämää rikkaissa ja köyhissä maissa eri mantereilla.

Suolankäyttöä ja sydänterveyttä käsittelevään analyysiin kelpuutettiin 255 ihmisyhteisöä 18 maasta eli yhteensä 82 500 ihmistä. Heitä seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta.

Tutkijat jakoivat nämä yhteisöt kolmeen kastiin suolankulutuksen mukaan. Vähiten ruokasuolaa käyttävässä kolmanneksessa päivittäinen keskiarvokulutus jäi alle 11,3 gramman. Heillä suolan käytön lisääminen yllättäen vähensi sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Lisägramma päivittäiseen suola-annokseen tarkoitti yhtä sydän- ja verisuonitautitapausta vähemmän tuhannelle ihmiselle vuodessa.

Keskimmäisessä kolmanneksessa eli 11,3–12,9 grammaa suolaa henkeä kohti syövissä yhteisöissä lisägramma päivässä ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitapauksiin käytännössä mitenkään.

Eniten suolaa käyttävässä eli yli 12,9 grammaa nauttivassa kolmanneksessa lisägramma suolaa lisäsi vain vähän sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Vahvaa osoitusta suolan käytön lisäämisen haitoista sydämelle löytyi Kiinasta, jossa suolaa käytettiin keskimäärin 14,2 grammaa päivässä.

Suolan käyttöä pyritään hillitsemään ympäri maailmaa.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt kliiniset tutkimukset osoittavat laajalla rintamalla, että suolan käytön lisäys kohottaa varsin suoraviivaisesti verenpainetta. Korkea verenpaine taas on tilastollisesti vahvasti yhteydessä aivoverenkierron häiriöihin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Näistä yhteyksistä ei ole juuri epäilyä”, sanoo epidemiologi ja professori Jussi Huttunen, joka toimi pitkään Kansanterveyslaitoksen eli nykyisen THL:n pääjohtajana.

Pure-tutkijat kuitenkin havaitsivat aineistossaan suolankäytön kohottavan verenpainetta vain siinä kolmanneksessa yhteisöjä, joka käytti suolaa eniten.

He myös kyseenalaistivat sen, että suola vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin verenpaineen kautta.

Siitä, että suola kohottaa verenpainetta ja kohonnut verenpaine on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin, ei voi heidän mukaansa oikaista johtopäätökseen, että suolan vaikutusmekanismi tauteihin kulkisi vain verenpaineen kautta.

Pure-aineistossa suolan yhteydet sydänterveyteen eivät juurikaan liittyneet suolan yhteyksiin verenpaineeseen.

Pure-tutkijat suosittavat, että terveysvalistusta suolankäytön vähentämiseksi harjoitetaan vain niissä yhteisöissä, joissa suolaa käytetään keskimäärin yli 12,7 grammaa päivässä.

Huttunen ei tätä kannata.

”Tuskin tämä mitenkään muuttaa tämänhetkistä terveyspolitiikkaamme. Suosittelemme jatkossakin suolan vähennystä tavoitteena verenpaineen lasku ja verenpaineeseen liittyvien sairauksien vähentäminen”, hän sanoo.

”Terveysvalistusta ei voi suunnata vain keskiarvoille. Monissa väestöissä on yksilöitä, jotka käyttävät aivan liikaa suolaa.”

Huttunen arvelee, että tutkimuksen vahvuus – iso maantieteellinen kattavuus ja isot aineistot – voi myös olla sen heikkous.

Kun asioita katsoo maailmalaajuisesti hyvin yleisellä tasolla, monet yhteydet katoavat. Se ei tarkoita, etteikö yhteyksiä voisi paikallisesti olla. Tarkasti rajattu kliininen tutkimus voi kertoa enemmän kuin valtava aineisto.