Kuva: Corbis RF
Kuva: Corbis RF

Rottakokeissa vähäinenkin kofeiini muutti sikiön aivoja.

Jo kupillinen kahvia päivässä raskausaikana voi vaikuttaa sikiön aivoihin ja käyttäytymiseen, väitti Joseph Nunez Michiganin osavaltion yliopistosta rottakokeidensa perusteella Yhdysvaltain neurotieteellisen yhdistyksen vuosikokouksessa.

Nunez testasi asiaa antamalla odottaville rottaemoille päivittäin kofeiiniannoksen, joka ihmisellä vastaa 1-2 kahvikupillista.

Kun vastasyntyneiden rotanpoikasten aivosolut tutkittiin, niissä ilmeni muutoksia hippokampuksen solujen glutamaattiaineenvaihdunnassa. Glutamaatti vaikuttaa muun muassa solujen aktiivisuuteen. Näillä muutoksilla ei ilmennyt yhteyttä rottien kognitiivisiin kykyihin. Sen sijaan ne olivat aktiivisempia ja estottomampia kuin kofeiinittomien emojen jälkeläiset.

Kahvirotilta puuttui varovaisuus kokonaan. Kun kofeiinittomat verrokkirotat laitettiin pimeään paikkaan josta pääsi toiseen tilaan, ne uskaltautuivat sinne keskimäärin neljän minuutin kuluttua. Kofeiinirotat sen sijaan eivät tuhlanneet aikaa empimiseen, vaan kiiruhtivat tuntemattomaan 25 sekunnissa.

Muut testit osoittivat samaa: kofeiinirotat tutkistelivat mieluummin uusia ympäristöjä sekä seurustelivat enemmän muiden eläinten kanssa.

Kofeiinitutkimuksesta kertoi Nature verkkouutisessaan.