Foton M3 -alusta valmistellaan matkaan. Kuva: ESA - S. Corvaja
Foton M3 -alusta valmistellaan matkaan. Kuva: ESA - S. Corvaja

Maapalloa kiertää parhaillaan parvi kalanpoikasia, joiden avulla tutkitaan tasapainoa.

Maata kiertää parhaillaan 26 kalanpoikasta, sillä saksalaiset tutkijat haluavat tietää, miten painottomuus vaikuttaa niiden sisäkorvan tasapainoelimen kehitykseen.

Tarkalleen ottaen tutkijaryhmä seuraa Oreochromis mossambicus–kalojen otoliittielintä.

Kalojen ESA/DLR Aquahab-erityisakvaario on pakattu Foton M3-alukseen, jossa on yhteensä 43 tieteellistä tutkimuslaitteistoa. Ne kuuluvat Euroopan avaruusjärjestölle, Saksalle, Belgialle, Ranskalle, Italialle ja Kanadalle. Mukana on myös joitakin venäläisiä koelaitteistoja.

Foton M3 laukaistiin avaruuteen viime perjantaina ja se kiertää maapalloa kaikkiaan 12 päivän ajan.

"Lento antaa eurooppalaisille tutkijoille oivan mahdollisuuden suorittaa biologisia ja fysikaalisia kokeita, ennen kuin Euroopan avaruusjärjestön Kansainväliselle avaruusasemalle tuleva Columbus- moduuli valmistuu", iloitsee painottomuustutkimuksia johtava Josef Winter ESAn tiedotteessa. Kaloista kertoo myös Nature-lehden uutinen.