Nämä kaljurotat elävät eläintarhassa. Kuva: Wikimedia Commons
Nämä kaljurotat elävät eläintarhassa. Kuva: Wikimedia Commons

Eläin elää kuusi kertaa kauemmin kuin pienen jyrsijän kuuluu.

Kaljurotta on merkillinen otus. Se elää pieneksi eläimeksi hämmästyttävän vanhaksi, jopa 30-vuotiaaksi. Vielä erikoisempaa on, ettei sen kuoleman riski näytä kasvavan sitä mukaa, kun ikää kertyy.

Tämän huomasi biologi Rochelle Buffenstein, joka työskentelee pitkäikäisyyteen keskittyvässä Googlen oheisyrityksessä Calicossa San Franciscossa.

Hän on tutkinut kaljurottia yli kolme vuosikymmentä ja koonnut ainutlaatuisen rekisterin lähes neljän tuhannen jyrsijäyksilön elämänhistoriasta sekä monenlaisista mittaustuloksista.

Aineisto sisältää muun muassa kaljurottien syntymä- ja kuolinaikoja sekä tiedon siitä, tapettiinko eläin kokeen vuoksi vai siirrettiinkö se toisten tutkijoiden käyttöön.

Buffensteinin ja hänen kaksi kollegaansa analysoivat dataa artikkelissa, joka ilmestyi eLife-verkkojulkaisussa.

Kaljurottien tai kaljumyyriköiden, kuten nisäkkäiden nimistötoimikunta ehdottaa, on kauan tiedetty elävän pitkään.

Koe-eläiminä kasvatetut hiiret saavuttavat enintään neljän vuoden iän. Niitä hieman isompien kaljurottien ei kokonsa perusteella pitäisi pysyä hengissä yli kuusivuotiaiksi.

Mitä pienempi eläin, sitä lyhyempi elämä, kuuluu luonnon nyrkkisääntö.

Niin sanottu Gompertzin kuolevuuden laki taas väittää, että kuolemanriski kasvaa kiihtyvästi, kun kuolevainen vanhenee. Ihmisellä se kaksinkertaistuu noin joka seitsemäs vuosi 15 ikävuoden jälkeen. Tämä pätee ainakin pääpiirteissään kaikilla täysikasvuisilla nisäkkäillä.

Yli 30-vuotiaat kaljurotat rikkovat kumpaakin lainalaisuutta. Lisäksi ne ovat melkoisia puumia: naaraat säilyttävät hedelmällisyytensä loppuun asti.

Buffensteinin kaljurotat tulivat sukukypsiksi kuuden kuukauden iässä. Sen jälkeen niiden päivittäinen riski kuolla oli vain vähän yli yksi 10 000:sta. Se pysyi vähintään yhtä alhaisena koko elämän ajan.

”Minulle tämä on jännittävin tulos, jonka olen ikinä saanut. Se uhmaa kaikkea mitä tiedämme nisäkkäiden biologiasta”, Buffenstein sanoo Science-lehden verkkosivulla.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kaljurottien dna-vauriot korjaantuvat hyvin nopeasti. Lisäksi niillä on runsaasti chaperoneiksi eli esiliinoiksi kutsuttuja proteiineja, jotka auttavat muita proteiineja laskostumaan oikein. Proteiinin täytyy poimuttua luontaiseen kolmiulotteiseen muotoonsa, jotta se toimii kunnolla.

Koska eläimet pitävät elimistönsä siistinä, niille ei synny kasautuvia viottumia, jotka aiheuttavat vanhuuteen liittyvän fysiologisen rappeutumisen, Buffenstein arvee.

On mahdollista, että kaljurotat kuitenkin vanhenevat, mutta myöhemmin kuin muut nisäkkäät.

Kukaan ei näet vielä tiedä, mitä kaljurotille tapahtuu 20–30-vuotiaina ja sen jälkeen. Buffensteinin koe-eläimistä vain alle 50 eli yli 15-vuotiaaksi, useimmat muut joko annettiin pois tai kuolivat ennen sitä. Tällä hetkellä laboratorion nestori on 35-vuotias.

Kaljurotat ovat tieteelle arvokkaita eläimiä, eläinmallien joukossa todellisia supermalleja. Niillä on lukuisia ominaisuuksia, joista olisi ihmiselle paljon hyötyä.

Ne sairastuvat hyvin harvoin syöpään. Niiden elimistö estää kasvainten kasvua tuottamalla hyaluronihapon erikoista suurikokoista muotoa. Sitä esiintyy solujen pintarakenteissa.

Kaljurotat voivat selvitä jopa 18 minuuttia ilman happea ja viisikin tuntia happivajeessa, joka tappaisi ihmisen minuuteissa. Nämä aitososiaaliset eläimet elävät satojen yksilöiden yhdyskuntina kilometrien mittaisissa luolastoissa.

Kaljurotat eivät tunne lainkaan tietynlaista kipua, osoitti professori Gary Lewin Max-Delbrückin molekyylilääketieteen keskuksesta Berliinistä työtovereineen. Silti ne ovat tarpeeksi herkkätuntoisia välttääkseen vahingoittamasta itseään. Niiltä puuttuu välittäjäaine, jota tarvitaan kivun aistimiseen iholta.

Kaikista kyvyistään huolimatta kaljurotatkaan eivät elä ikuisesti, vaikkei ole ihan selvää, mihin ne luonnostaan kuolevat. Sitä ennen kaljurotat vanhenevat kadehdittavan hitaasti ja rupsahtamatta.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä4440
Liittynyt21.7.2017

Kaljurotta tietää pitkän iän salaisuuden

Jos asuisin maassa jossa kaljurottia, pyhittäisin niille oma pellon. :) Ja jäisin varmaan ilman omia juureksia, sillä kaljurottayhdyskuntaan voi kuulua jopa satoja yksilöitä... Mut sulous ennen kaikkea. Bataatteja & kaljurottia, PEACE! Organization of the Colony The colony is ruled by the dominant female, or the queen. She is the only animal to breed. Her body becomes longer and larger once she becomes the queen, which enables her to contain more pups. If necessary, she fights to maintain...
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.