Nämä makakit osallistuivat aikoinaan kalorirajoitustutkimukseen. Vasemmanpuoleinen eli kevyellä dieetillä, oikeanpuoleinen sai syödä mielensä mukaan. Kuva: Jeff Miller/University of Wisconsin-Madison
Nämä makakit osallistuivat aikoinaan kalorirajoitustutkimukseen. Vasemmanpuoleinen eli kevyellä dieetillä, oikeanpuoleinen sai syödä mielensä mukaan. Kuva: Jeff Miller/University of Wisconsin-Madison

Maltillinen kalorirajoitus auttoi apinaa elämään pidempään ja terveemmin.

Kaksi maailman pisimpään kestänyttä apinatutkimusta päätyi taannoin eri tuloksiin siitä, saako syömällä vähemmän lisää elinpäiviä vai ei.

Nyt tutkimusryhmät selvittivät yhteistyössä, kumpi oli oikeassa. Laboratorioissa on osoitettu, että eläin elää pidempään, jos sen aterioita kevennetään.

Ruokavalion energiasisällön niukentaminen lähes nälkärajalle on jatkanut esimerkiksi hiirten elinikää jopa puolella.

Eläisikö myös ihminen kauemmin ja ennen kaikkea terveempänä, jos söisi vähemmän?

Yhdysvalloissa aloitettiin 1980-luvulla kaksi apinatutkimusta, joilla haluttiin selvittää, miten kalorinrajoitus pitkän päälle meidän kädellisten aineenvaihduntaan vaikuttaa.

Toista tutkimusta ryhdyttiin tekemään Wisconsin-Madisonin yliopistossa, toista alkoi puurtaa Yhdysvaltain kansallinen ikääntymisinstituutti (NIA).

Vuonna 2009 Wisconsin-Madisonin ryhmä julkisti tuloksensa: apinat, jotka söivät vähemmän kuin lajitoverinsa, pysyivät kauemmin hengissä.

Niillä esiintyi myös verrokkejaan harvemmin syöpää, insuliiniresistenssiä sekä sydän- ja verisuonisairauksia.

Vuonna 2012 myös NIA:n päätelmät olivat vihdoin valmiit. Heidän apinoilleen kalorinrajoitus ei tuonut lisää elinpäiviä, mutta joitakin terveyshyötyjä siitä silti oli.

Vuosikymmenten työ ei siis tuonutkaan selkeää vastausta siihen, venyttääkö ruokavalion keventäminen kädellisen elämää vai ei.

Keskenään kilpailevat tutkimusryhmät päättivät ottaa selvää, kumpi niistä on oikeassa. Ne tekivät poikkeuksellisen ratkaisun: ne ryhtyivät yhteistyöhön ensimmäistä kertaa.

Molempien tutkimusaineistot yhteensä liki 200 apinasta analysoitiin kummankin ryhmän voimin. Tämän jälkeen tutkijat jo arvelivatkin tietävänsä, miksi ryhmät olivat päätyneet eri tuloksiin.

Ensinnäkin niissä rajoitettiin eläinten energiansaantia eri ikäisinä. Vertailussa paljastui, että vähemmän tuhdista ruokavaliosta on hyötyä aikuisille ja vanhoille muttei nuorille apinoille.

Toiseksi NIA:n tutkimuksessa vanhusryhmän verrokit söivät vähemmän kuin Wisconsin-Madisonin verrokit.

Tämä voi selittää, miksei NIA:n apinavanhusryhmissä ilmennyt samanlaista eroa elinpäivissä kuin Wisconsin-Madisonin apinoissa.

Myös tutkimuksissa käytetty ruokavalio oli erilainen.

Wisconsin-Madisonin apinat popsivat prosessoitua ruokaa, jossa oli enemmän sokeria kuin NIA:n apinat, jotka söivät apinoille luonnollisempaa ravintoa. Wisconsin-Madisonin verrokit olivat myös lihavampia kuin NIA:n.

Tutkijat panivat merkille myös sen, että naaraat olivat vähemmän alttiita runsaan rasvakudoksen aiheuttamille aineenvaihduntahaitoille kuin urokset.

Yhteisen analyysin lopputulos oli se, että maltillinen kalorirajoitus auttaa kuin auttaakin apinaa elämään pidempään ja terveemmin. Rajusta nälkäkuurista ei sen sijaan saa lisäetua.

Tutkijat uskovat, että sama pätee ihmisiin. Varmuutta siitä ei kuitenkaan ole – tulos ei osoita varmuudella vielä sitäkään, hidastaako kalorirajoitus apinoiden biologista ikääntymistä vai ei, he korostavat.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.

Ihmiset ottaisivat tiedon maapallon ulkopuolisesta mikrobielämästä avosylin vastaan.

Elokuva- ja viihdeteollisuus on tehnyt kaikkensa, jotta maapallolle saapuvat vieras elämä ja äly näyttäytyisivät kielteisessä valossa. Mutta ihmisten reaktio siihen ei ole samansuuntainen – ei ainakaan, jos puhutaan mikrobitason elämästä.

Aiemmin on tutkittu enemmän julkisia reaktioita siihen, jos saataisiin viestejä elämästä muualla. Nyt sosiaalipsykologian professori Michael Varnum Arizonan yliopistosta keskittyi mahdollisiin mikroskooppisen elämän löytöihin avaruudesta.

Ensin ryhmä selvitti joukkoviestimen julkaisemien artikkelien kieltä. Niissä kerrottiin Maan ulkopuolista elämää koskevista todisteista.

Varnum esitteli tuloksia viime viikon lopulla Yhdysvaltain tiedeviikolla Austinissa Texasissa.

Yksi tutkituista uutisista oli Nasan ilmoitus vuonna 1996. Tutkijat kertoivat silloin, että Marsista Maahan tulleessa meteoriitissa oli mahdollisesti mikrobeja. Toinen uutinen oli Tabbyn tähdestä. Se himmeni ja sykki muutama vuosi sitten niin oudosti, että syyksi ehdotettiin vieraan älyn tekemiä rakennelmia.

Kielellinen tunneanalyysi paljasti, että uutisten sävyssä oli enemmän myönteistä kuin kielteistä.

Lisksi Varnum tutki erillisissä kokeessa kussakin satojen tavallisten ihmisten reaktioita vieraan elämän löytöihin.

Yksi joukko sai verkossa luettavakseen uutisartikkelin, joka ilmoitti että Maan ulkopuolisia mikrobeja oli löydetty. Vastaajat pohtivat sitten, mitä uutinen merkitsi heille itselleen ja miten ihmiskunta reagoisi siihen.

Toinen ryhmä jaettiin kahtia. Toiset lukivat artikkelin, jossa kerrottiin vuoden 1996 mikrobien löydöstä, ja toiset artikkelin tutkijoista, jotka valmistivat keinotekoista elävää solua.

Tutkimus paljasti, että vastauksissa myönteinen kieli oli yleisempää kuin kielteinen. Vastaajat uskoivat, että maan ulkopuolinen elämä toisi enemmän etuja kuin riskejä.

Vastaajat tuntuivat kuitenkin ajattelevan, että koko ihmiskunta olisi vähemmän innostunut löydöstä kuin he itse olivat.

Omat vastaukset kuviteltuihin ilmoituksiin sisälsivät keskimäärin yli viisi prosenttia myönteisiä sanoja ja 1,32 prosenttia kielteisiä sanoja. Kun vastaajat pohtivat koko ihmiskunnan vastausta, olivat samat luvut 3,81 prosenttia positiivisia ja 2,97 prosenttia kielteisiä.

Vastaajien ikä, sukupuoli, tulot ja muut muuttujat eivät vaikuttaneet juuri lainkaan vastauksissa, sanoi Varnum.

Vastaajat olivat myönteisempiä luettuaan uutisia Marsin mikrobeista kuin silloin, kun uutiset kertoivat elämän luomisesta laboratoriossa Maan päällä. Tutkija Varum tulkitsee tämän niin, että mahdollisuus löytää vierasta elämää on ihmisten mielessä jotain erityistä.

Tutkimus tarkasteli vain yhdysvaltalaisten vastauksia. Se keskittyi vieraaseen elämään vain mikrobien tasolla.

Puutteistaan huolimatta työ tarjoaa kuitenkin käsityksiä siitä, miten ihmiset reagoivat vieraan elämän löytymiseen.

”Vastaus näyttää olevan, että otamme vieraan elämän vastaan aika myönteisesti”, tutkijat kirjoittavat.

Viimeksi Varnumin ryhmä on tutkinut sitä, kuinka ihmiset ottivat vastaan aurinkokunnan ulkopuolelta tulleen asteroidin, Oumuamuan. Sitä kerrottiin paljon vuodenvaihteessa.

”On rohkaisevaa, että ihmiset ovat nähtävästi innostuneita mikrobien elämän löytämisestä Maan ulkopuolelta”, sanoo professori Lewis Dartnell Guardianille. Hän on astrobiologi Westminsterin yliopistossa Britanniassa.

”Emme ehkä koskaan kohtaa älykkäitä avaruusolioita, mutta valmisteilla on useita luotaimia, jotka voisivat löytää merkkejä mikrobeista.”

Tutkimus julkaistiin äskettäin Frontiers in Psychology -tiedelehdessä.

Perusta tehdyt uudet kallolöydöt osoittavat, että suippo kallonmuoto oli toivottu ominaisuus Etelä-Amerikan intiaanien yläluokan keskuudessa.

Ihmisillä on eri aikoina ollut erilaisia kauneusihanteita. Varsin moni kulttuuri ympäri maailmaa muokkasi lastensa päitä.

Kehittyvä ja joustava kallo puristettiin esimerkiksi kankaalla sidottujen puunpalojen väliin, ja tavoitteena oli usein suippo pää. Kallon muokkaus ei tiettävästi vaikuttanut aivojen kokoon eikä ihmisen henkisiin kykyihin.

Erityisen ahkerasti päänmuokkausta harjoitettiin Etelä-Amerikan intiaanikulttuureissa ennen eurooppalaisten saapumista. Se näyttää olleen etenkin yläluokan harjoittama tapa.

Yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston bioarkeologi Matthew Velasco on nyt tutkinut satoja Colcan laaksosta löydettyjä pääkalloja eri aikakausilta.

Hän päättelee, että suippopäisyys on ollut paikallista yläluokkaa yhteen sitova tekijä etenkin aikana, jolloin inkojen imperiumi laajeni ja sulautti itseensä pienempiä kansoja.

Tutkitut pääkallot kuuluivat collagua-heimolle. Collaguat elivät Colcan laaksossa eteläisessä Perussa ja kasvattivat alpakoita.

Alueelle 1500-luvulla saapuneet espanjalaiset valloittajat panivat ensi kertaa merkille näiden ihmisten erikoisen pään muodon. Collaguoilla oli suipot ja kapeat päät, kun taas samalla alueella eläneellä toisella heimolla pään muoto tapasi olla pitkä ja leveä.

Löytyneiden kallojen perusteella näyttää siltä, että pään sitominen suipoksi yleistyi etenkin inkojen saapumista edeltäneinä vuosisatoina.

Inkojen imperiumi laajeni Colcan laakson alueelle 1450-luvun aikoihin, ja paikalla elänyt väestö kenties sulautui siihen. Heidän kohtaloaan ei tunneta tarkasti.

Vanhimmat muokatut kallot ovat noin vuodelta 1150 ja viimeisimmät inkojen saapumisen ajoilta.

Tuon ajan yhteisön luokkajakoa voidaan päätellä siitä, mihin ihmisiä haudattiin. Kallionseinämiä vasten rakennetut hautarakennelmat kuuluivat luultavasti yläluokalle, kun taas tavallista kansaa pantiin maahan muun muassa luoliin ja kallionkielekkeiden alle.

Vanhemmissa kalloissa näkyy hyvin vaihtelevia muotoja. Osa on suippoja, ja osa taas painettu littaan takaraivosta.

Vuosina 1150–1300 eläneiden ihmisten kalloista suipoimmat kuuluivat köyhemmälle väestölle. Eli tapa sitoa kallot suipoksi saattoi alkaa alaluokan keskuudesta. Päätelmiä voi kuitenkin vääristää se, että tältä ajalta on löydetty vain 21 yläluokan kalloa.

Viimeistään myöhemmin eliitinkin päät alkoivat kuitenkin suipentua. Vuoden 1300 jälkeen haudatuista 114 paremman väen kallosta 64 prosenttia oli voimakkaasti suipoiksi puristettuja.

Näistä etenkin naisten kalloissa on myös huomattavasti harvemmin väkivallan merkkejä kuin muissa alueelta löydetyissä kalloissa.

Se viittaa siihen, että kallon omistaja on saanut viettää verrattain rauhallista elämää. Luiden kemiallinen analyysi myös paljastaa, että suippopäiset naiset söivät monipuolisempaa ruokaa kuin muut.

Inkojen saapumista edeltävältä ajalta ei ole löytynyt tavallisen väen kalloja, joten tutkijat eivät tiedä, harjoittiko alaluokkakin loppuun asti päiden sitomista.

Löytöjen perusteella Velasco uumoilee, että päitä sitomalla yläluokka on myös sitonut toisiaan sosiaalisesti vahvemmin yhteen.

Kenties tällainen yhtenäinen yläluokka on onnistunut neuvottelemaan rauhanomaisen sulautumisen inkojen valtakuntaan.

Päänmuokkausta harjoittivat useat muutkin kulttuurit, muun muassa Pohjois-Amerikan intiaanit, eräät Tyynenmeren kulttuurit ja Euroopankin alueella kansainvaellusten aikaan todennäköisesti hunnit ja sarmaatit. Siitä kertoo tutkimus Plos-verkkolehdessä.

Velascon tutkimuksen julkaisi Current Anthropology.