Lavastettu kuva esittää huumekauppaa Helsingissä. Kuva: Akseli Valmunen
Lavastettu kuva esittää huumekauppaa Helsingissä. Kuva: Akseli Valmunen

Havainto oli vastoin aikaisempia tutkimustuloksia.

Kannabiksen eli marihuanan vähäinen tupruttelu saattaa lisätä siittiöiden tuotantoa, jos tuoreen tutkimuksen löydöt pitävät paikkansa.

Kannabista joskus polttaneilta miehiltä löytyi enemmän siittiöitä kuin miehiltä, jotka eivät ole koskaan koskeneet marihuanaan.

Tutkijat eivät itsekään odottaneet saavansa tällaista tulosta. Odotukseen oli syynsä aikaisemmissa tutkimuksissa, joiden mukaan kannabiksen kuluttajilla päinvastoin heikkenee siittiöiden tuotanto kiveksissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Harvardin yliopiston lisääntymislääketieteilijöiden saama yllättävä tulos perustuu aineistoon, joka on kerätty Massachusettsin yleisen sairaalan hedelmöityshoitoon keskittyvältä klinikalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Klinikalle neuvontaan ja tutkimuksiin tulleiden pariskuntien miehiltä tutkittiin siemennesteen laatu ja hormonipitoisuudet ja kysyttiin kannabiksen polttamisesta.

Kaikkiaan 660 miestä osallistui Human Reproduction -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. He olivat keskimäärin 36 vuoden ikäisiä.

Miehistä 55 prosenttia oli joskus polttanut marihuanaa vähintään kolme kertaa.

Suurimmalta osalta heistä päihteen polttelu oli jo jäänyt taakse. Kaikista miehistä joka kymmenes käytti kannabista tutkimuksen teon aikoihin.

Polttaneiden miesten siemennesteessä oli siittiöitä keskimäärin 63 miljoonaa millilitrassa. Se oli selvästi enemmän kuin niillä miehillä, jotka eivät olleet koskaan polttaneet. Näillä siittiöluku jäi keskimäärin 45 miljoonaan millilitrassa.

Molemmissa ryhmissä keskimääräinen siittiömäärä oli kuitenkin normaali.

Epänormaalin alhaisia siittiötiheyksiä löytyi marihuanaa välttäneiltä miehiltä useammin. Heistä 12 prosentilla siittiömäärä oli alle 15 miljoonaa millilitrassa. Siinä menee Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan epänormaalin raja.

Joskus polttaneista vain viisi prosenttia alitti WHO:n rajan.

Tutkijat ovat tietoisia siitä, että tulos poikkeaa useimmista aikaisemmista tutkimuksista, joissa päinvastoin polttelu on yhdistynyt haittoihin.

”Löydöksemme olivat vastoin sitä, mitä oletimme tutkimuksen alussa”, kommentoi tutkimusryhmään kuuluva tutkijatohtori Feiby Nassan Harvardin yliopistosta tutkimustiedotteessa.

Vastakkaista näyttöä saivat tanskalaistutkijat joitakin vuosia sitten. He tutkivat nuoria, 18–28-vuotiaita miehiä, jotka osallistuivat Tanskan varusmiespalvelusta edeltävään terveystarkastukseen.

Siittiökato oli käynyt niillä miehillä, jotka olivat polttivat marihuanaa säännöllisesti useammin kuin kerran viikossa.

Heidän siemennesteensä siittiötiheys oli 28 prosenttia pienempi ja siittiöiden kokonaismäärä 29 prosenttia vähäisempi kuin muilla.

Näitä haittoja ei huomattu, jos polttelu oli epäsäännöllisempää.

Sen sijaan jos poltteli säännöllisesti ja käytti muita huumeita, siittiötiheys laski vielä enemmän. Se oli tässä ryhmässä yli 50 prosenttia pienempi kuin verrokeilla.

Muissakin huumeiden käyttäjiä koskeneissa tutkimuksissa marihuana on yhdistynyt haittoihin. Samoin eläinkokeissa siittiötuotanto on häiriintynyt, kun eläimille on annettu kannabista.

Amerikkalaistutkijat pitävät mahdollisena, että ristiriita heidän ja tanskalaisten löydösten väillä selittyy kannabiksen käytön määrällä.

Kannabiksen vaikutus siittiötuotantoon voisi siis riippua annoksesta: ehkä pieni annos stimuloi, kun taas suuri annos jarruttaa siittiötehtailua kiveksissä.

Pienen annoksen suotuisan vaikutuksen mahdollinen biologinen mekanismi liittyisi niin sanottuun endokannabinoidijärjestelmään.

Endokannabinoidit ovat elimistön omia välittäjäaineita, jotka säätelevät keskushermostossa monenlaisia fysiologisia ja hermostollisia toimintoja.

Nämä elimistön omat aineet ovat sukua marihuanan kannabinoideille.

Myös kiveksissä on oma endokannabinoidijärjestelmänsä. Tutkijoiden mukaan tämä järjestelmä voisi mahdollisesti reagoida eri tavoin marihuanan kannabinoideihin altistuksen määrän mukaan.

Turun yliopiston professori ja lisääntymislääketieteen tutkija Jorma Toppari on epäileväinen.

”Se on puhdasta spekulaatiota. Kivesten endokannbinoidijärjestelmä tunnetaan huonosti”, Toppari sanoo.

”Ei ole tutkittu, stimuloisiko marihuana siellä testosteronin tuotantoa ja vaikuttaisiko sitä kautta siittiöiden tuotantoon. Se tuntuu epätodennäköiseltä, kun mukana on niin paljon muitakin tekijöitä.”

Topparin mukaan ulkoa tuotu kannabinoidi saattaa sekoittaa kivesten oman endokannabinoidijärjestelmän.

Ilmiö tunnetaan siittiöiden tuotantoa lietsovasta testosteronista. Riittävä määrä testosteronia ulkoa otettuna sammuttaa kivesten omaa testosteronin eritystä ja sitä kautta siittiöiden tuotantoa. Oma testosteroni voi laskea sadasosaan siitä, mitä se on kiveksissä normaalisti.

”Testosteronia käyttävillä miehillä on suuri riski joutua hedelmättömiksi. Kivesten oma testosteronijärjestelmä menee sekaisin, jos sitä saa ulkopuolelta. Samanlainen mekanismi voi olla myös kannabinoideissa”, Toppari kertoo.

Kivesten testosteronijärjestelmä tunnetaan hänen mukaansa huomattavasti paremmin kuin endokannabinoidijärjestelmä.

”Jos miehellä on huono siittiön tuotanto, ei sitä kannata ainakaan marihuanalla ruveta hoitamaan. Sitten joudutaan ojasta allikkoon”, Toppari päättelee.

Amerikkalaisryhmä esittää myös toisen mahdollisen selityksen heidän yllättävälle havainnolleen.

Biologisen, endokannabinoideihin perustuvan mekanismin sijasta kyse voi olla vain käänteisestä syy- ja seuraussuhteesta.

”Löydöksemme voivat heijastella sitä, että miehet, joilla on paljon testosteronia, käyttäytyvät elämässään riskialttiimmin ja esimerkiksi käyttävät huumeita”, Nassan selittää.

Testosteroni voi siis selittää samaan aikaan sekä marihuanan polttelua että suurempaa siittiömäärää. Marihuana ei tässä tapauksessa puuttuisi kivesten siittiötehtaan toimintaan.

Keijona
Seuraa 
Viestejä11532

Hienosti kuvaa nuo vastaukset lausetta: Jos ei sovi arvoihin ei sovi ymmärrykseenkään..(edes tieteelliset todisteet) Todistaahan se kiistattomasti, että uskovaisia ovat kaikki. Sillä kutsuuko itseään ateistiksi tms. ei ole merkitystä. Uskonto on sitä että on  uskollinen.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

syytinki
Seuraa 
Viestejä9395

HuuHaata kirjoitti:
Liian pieni otoskoko. 660 jolloin osajoukko kannabista käyttäneet luokkaa 350 ja heistä 5% = noin kymmenen. Jolloin virhemarginaalit melkoiset.

Toisena heikentävänä tekijänä otoksen lähde, eli hedelmöitysklinikka. Onko osoitettu, että sinne tulija olisi tyypillinen kannabiksen käyttäjä.

Just, nuin meitä kusetetaan. Koska kyse on kuitenkin erittäin, erittäin ellei peräti erinomaisen tärkeästä tutkimuksesta ehdotan, että seuraavaksi tutkitaan ovatko kannabiksen käyttäjien siittiöt jo valmiiksi pöllyssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla