Tampereen teknillisen yliopiston väestötutkimuksen mukaan suomalaiset eivät pelkää, että matkapuhelimista olisi haittaa heidän terveydelleen. Edes kännykän käyttöä autolla ajettaessa ei koeta suureksi huolenaiheeksi.
”Olin yllättynyt siitä, kuinka ha...

Tampereen teknillisen yliopiston väestötutkimuksen mukaan suomalaiset eivät pelkää, että matkapuhelimista olisi haittaa heidän terveydelleen. Edes kännykän käyttöä autolla ajettaessa ei koeta suureksi huolenaiheeksi.

”Olin yllättynyt siitä, kuinka harva vastaaja kertoi matkapuhelinten käyttöön liittyvistä oireista, kuten päänsärystä tai lämpötuntemuksista”, sanoo tutkimuksen johtaja, professori Leena Korpinen yliopiston tiedotteessa. Tällaisia oireita oli havainnut alle prosentti kaikista vastaajista eli 47 henkilöä. Vain 20 ilmoitti olevansa huolissaan matkapuhelimien kentistä ja niiden mahdollisista vaikutuksista muun muassa syövän syntyyn.

Kännykän säteilyn ei ole osoitettu olevan terveydelle vaarallista. Britanniassa asiantuntijakomitea suosittelee kännyköiden käytön rajoittamista lapsilta varmuuden vuoksi, koska heidän hermostonsa on vielä kehitysvaiheessa. Tosin ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että lapset olisivat herkempiä kännykän säteilylle kuin aikuiset.

Tamperelaistutkimus selvittelee laajasti uuden tekniikan mukanaan tuomien muutosten vaikutusta työikäisen väestön terveyteen. Yliopiston sähkötekniikka ja terveys -laboratorion tutkimusryhmä lähetti kyselylomakkeen 15 000 työikäiselle suomalaiselle syksyllä 2002. Vastaukset on käyty vasta alustavasti läpi. Tutkimus valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2004 loppuun mennessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla