Valokuvaaja Eadweard Muybridge (1830-1904) vangitsi ensimm
Valokuvaaja Eadweard Muybridge (1830-1904) vangitsi ensimm

Ihminen on energiataloudellinen kävelijä, mutta tuhlaileva juoksija.

Useimpien nisäkkäiden kantapää pysyy irti maasta kävelyn tai juoksun aikana, sen sijaan ihmisen kantapää koskettaa maata joka askeleen alkajaisiksi. "Tavallamme askeltavat vain simpanssit, gorillat ja orangit sekä karhut", kertoo professori David Carrier Utahin yliopistosta.

Carrierin mukaan omintakeisessa kävelytyylissämme on kuitenkin järkeä, sillä esimerkiksi päkiöillä taapertamiseen kuluu 53 prosenttia enemmän energiaa. Varpailla käveleminen taas nielee energiaa peräti 83 prosenttia enemmän kuin kanta-askellus.

Kantapääkävelyn edut selvisivät, kun Utahin ja Jenan yliopistojen tutkijat mittasivat koehenkilöiden hapenkulutusta eri askeltavoissa.

"Tulostemme perusteella kanta-askellus on energiataloudellisesti fiksua kävellessä, mutta ei juostessa", Carrier tarkentaa.

Hänen mukaansa voimia säästävä kävely hyödytti muinaisia metsästäjä-keräilijöitä, kun he joutuivat kulkemaan pitkiä matkoja etsimässä ruokaa.

"Koska muut ihmisapinat ovat myös kanta-askeltajia, ominaisuus kehittyi ilmeisesti jo ennen kuin yhteiset esivanhempamme laskeutuivat puista", Carrier lisää.

Tutkimuksen julkaisi The Journal of Experimental Biology.