Yhdysvaltalaistutkijat ovat onnistuneesti eristäneet kantasoluja hiirten karvatupesta ja siirtäneet niitä kaljuille lajitovereille, joille versoo uutta turkkia. Pennsylvanian yliopiston tutkijoiden yllätykseksi kantasoluista kasvoi karvatupen ja karvoj...

Yhdysvaltalaistutkijat ovat onnistuneesti eristäneet kantasoluja hiirten karvatupesta ja siirtäneet niitä kaljuille lajitovereille, joille versoo uutta turkkia. Pennsylvanian yliopiston tutkijoiden yllätykseksi kantasoluista kasvoi karvatupen ja karvojen lisäksi myös muuta ympäryskudosta, kuten ihoa ja talirauhasia.

Karvatupen kantasoluja kyvyistä ei ole tähän asti ollut takeita eikä niitä ole koskaan aiemmin siirretty yksilöltä toiselle. George Cotsarelisin työryhmän menestyksen takasi tekniikka, jolla se pystyi erottelemaan ja poimimaan erilaistumiskykyiset kansasolut karvan juuritupessa sijaitsevasta pullistumasta. Paikkaa on pitkään epäilty kantasoluvarastoksi. Solusiirron yhteydessä tutkijoille paljastui myös useita uusia geenejä ja viestiketjuja, jotka aktivoituvat karvan lähtiessä kasvuun. Kun kasvua kontrolloivat geenit opitaan tuntemaan paremmin, lääketehtaat voivat kehittää niihin vaikuttavia aineita.

Tutkimuksen sivutuotteena saatiin myös vahvistusta jo käytössä olevan kaljulääkkeen vaikutusmekanismista. 1988 lanseerattu minoksidiili keksittiin alun perin verenpaineen hoitoon, mutta nykyisin liuosta sivellään vain päänahkaan - vaihtelevin tuloksin. Lääkkeen on arveltu vaikuttavan karvatupen solujen kalium-kanavien kautta. Näin myös tapahtuu: kalium-kanavia koodaavat geenit aktivoituvat karvatupen kantasoluissa kasvupyrähdyksen aikana. Työn julkaisi Nature Biotechnology.