Yhdysvaltainen tutkijaryhmä on eristänyt vainajien aivoista kantasoluja ja kasvattanut niistä hermosoluja, kertoo Nature -lehti .
Ryhmään johtaneen Salk-instituutin Fred Gagen mukaan kuolleet olisi...

Yhdysvaltainen tutkijaryhmä on eristänyt vainajien aivoista kantasoluja ja kasvattanut niistä hermosoluja, kertoo Nature -lehti .

Ryhmään johtaneen Salk-instituutin Fred Gagen mukaan kuolleet olisivat oivallinen kantasolujen lähde, mutta niiden käyttö herättää vaikeita eettisiä ja sosiaalisia kysymyksiä.

Tutkijat nappasivat aluksi aivokudosta kahdelta kuolleelta, 11-kuiselta poikavauvalta ja 27-vuotiaalta mieheltä. Solurypäät asetettiin viljelmään ja niiden erilaistumista ohjattiin kasvutekijöillä. Näytteistä kypsyi hermosolujen esiasteita.

Tekniikkaa testattiin kaiken kaikkiaan 23:n vainajan kudoksilla. Tulosta syntyi, vaikka solut olisi poimittu vasta lähes vuorokausi kuoleman jälkeen.

Kantasoluilla on periaatteessa kyky kehittyä miksi tahansa soluksi. Alkionkehityksen ensi päivinä jokainen meistä koostuu näistä totipotenteista eli kaikkivoipaisista soluista. Myös aikuisen eri kudoksista saadaan kantasoluja, mutta niiden erilaistumisen hallinta on hankalaa. Kantasoluja on tähän mennessä eristetty mm. alkioista ja syöpäsoluista. Äskettäin Dolly-kloonilampaan kehittäneet brittitutkijat onnistuivat tuottamaan kantasoluja kypsistä ihosoluista.

Ehtymätön kantasoluvarasto avaisi huimia mahdollisuuksia lääketieteessä. Ne sopisivat korvaamaan mm. Alzheimerin taudin tuhoamia aivojen hermosoluja. Toinen tapa olisi tuottaa kantasolujen avulla elimiä ja kudoksia varaosiksi.