Ötzistä tehtiin malli heti kun se löytyi vuonna 1991. Vaatteista oli jäljellä palasia. Tutkijat pystyivät uusien dna-tekniikoiden avulla jäljittämään, minkä eläinten vuotia Ötzi kantoi. Kuva: P. Plailly/E. Daynes/Science Photo Library
Ötzistä tehtiin malli heti kun se löytyi vuonna 1991. Vaatteista oli jäljellä palasia. Tutkijat pystyivät uusien dna-tekniikoiden avulla jäljittämään, minkä eläinten vuotia Ötzi kantoi. Kuva: P. Plailly/E. Daynes/Science Photo Library

Jäämuumion takki oli eläinten nahkojen tilkkutäkki.

Kuparikauden talven vaatemallistoon kuului Alpeilla erityisesti vuohen ja myös lampaan vuotia. Hattu oli karhunturkista. Takki oli tilkkutäkki vuohen ja lampaan nahoista. Kengännauhat oli tehty lehmännahasta.

Tämä on paljastunut jäämuumio Ötzin vaatetuksesta. Nyt on selvitetty dna:n avulla aiempaa tarkemmin, mitä maailman kuuluisimmalla jäämuumiolla oli yllään noin 5 300 vuotta sitten.

Ehkä vaatteet olivat erityisesti Tirolin Alppien tyyliä. Ötzi näet löytyi jäätiköltä Italian Alpeilta aivan Itävallan rajan tuntumasta vuonna 1991.

Tutkijat vertasivat yhdeksästä Ötzin läheltä löydetystä nahankappaleesta eristettyä mitokondriaalista dna:ta elävien eläinten dna:han.

Vertailu paljasti, mitä vuotia ja turkiksia Ötzillä oli yllään, sanoo paleogeneetikko Niall O'Sullivan Science News -lehdessä.

Tutkijat ovat tienneet aika vähän siitä, miten eurooppalainen ihminen vaatetti itseään Ötzin aikaan. Nähtävästi ihmiset kuitenkin valitsivat huolellisesti, mitä eläimiä käytettiin vaatteissa.

Ötzin takissa oli palasia ainakin neljän eri vuohen ja lampaan nahoista, kertovat tutkijat Scientific Reports - tiedelehdessä. Takkia oli aika ajoin paikattu nähtävästi sen eläimen nahalla, jota oli saatavilla.

Tämä todistaa sen, minkä Ötzin tutkijat tiesivät jo aiemmin. Ruoasta ja monesta muusta tarvekalusta suuri osa tuli kotipiiristä eikä villistä luonnosta. Monien nahkojen yhdistely vaatteissa viittaa kuitenkin siihen, ettei haluttua nahkaa aina ollut saatavilla.

Vuohta oli myös jäämiehen nahkahousuissa. Lannevaate oli lammasta.

Villieläimistä Ötzi oli napannut hattuunsa ja sen hihnaan karhunturkkia ja -nahkaa. Nuolikotelo oli puolestaan metsäkauriin nahkaa.

”On mahdotonta tietää, arvostiko Ötzi millään tapaa karhua. Hän saattoi olla karhunkaataja tai hyödyntää sen haaskaa”, sanoo O'Sullivan Dublinin yliopistosta.

Hän tutki jäämiestä Eurac-tutkimuskeskuksessa Bolzanossa Italiassa. Ötziä säilytetään kylmässä Etelä-Tirolin arkeologisessa museossa juuri Bolzanossa.

Aiemmin Ötzin vatsalaukun ruuan koostumus on paljastanut, että hän oli juuri syönyt riistaa. Ötzi oli kuollessaan ehkä metsästämässä Alpeilla.

Ötzin vaatteiden palasia tutkittiin myös vuonna 2012. Näytteet todistelivat, että Ötzin takin aineksina oli lammasta ja gemssiä. Se on vuohieläin, joka elää myös Euroopan vuoristoalueilla.

Silloin biokemisti Klaus Hollemeyer Saarlandin yliopistosta Saarbrückenista Saksasta kertoi, että housujen materiaali oli vuohen, koiran ja suden nahkaa.

Hollemeyerin ja O'Sullivan tutkimusten erot voivat johtua siitä, että he ottivat näytteitä Ötzin vaatetuksen jäänteiden – kirjaimellisen tilkkutäkin – eri osista.

Uusi tutkimus käytti kehittyneitä dna-tekniikoita. Hollemeyer sanookin, että O'Sullivanin työ tarjoaa uusia keinoja tunnistaa, minkä nisäkkäiden vuotia ja turkkeja on muinoin käytetty vaatteina.

Alpeilta löydettiin vuonna 2004 noin 4 200 vuotta vanhat nahkahousut, joissa on käytetty vuohen taljaa. Vaatteiden läheltä ei löytynyt jäämuumiota.

”Vuohen nahka oli tuolloin ehkä iholle mieluisinta materiaalia”, sanoo arkeologi Albert Hafner Bernin yliopistosta. ”Vuohtahan käytetään monesti myös nykyajan nahkahousuissa.”

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.