Iso osa uusista lajeista on kuolemaisillaan sukupuuttoon.

Karibian meren saarilta on löytynyt liuta uusia liskolajeja. Skinkkeihin eli kaivajaliskoihin kuuluvat 24 uutta lajia löysi, tunnisti ja nimesi Penn Staten yliopiston biologian professori Blair Hedges tutkimusryhmineen.

Vaikka löydetyt liskot kuuluvat samaan heimoon, niissä on suuria eroja. Esimerkiksi kokoero pienimmän ja suurimman lajin välillä on kuusinkertainen.

Hedgesin mukaan noin puolet uusista lajeista on kuitenkin voinut jo kuolla tai on ainakin kuolemaisillaan sukupuuttoon. Hänen mukaansa kaikki Karibian saarilla vielä elävät liskolajit ovat vaarassa. Se on yksi syy myös siihen, ettei lajeja ole aikaisemmin tunnistettu: niitä on niin vähän.

Tutkijoiden mukaan liskopopulaatiot on hävittänyt lähes tyystin saarille 1800-lopulla tuotu vieraslaji, mangusteihin kuuluva mungo. Mungoja tuotiin alueelle Intiasta, jotta sokeriruokosatoja rokottavat rottakannat pysyisivät kurissa.

Biologit ovat huolissaan muistakin ihmisen toimien vaikutuksista alueella. Myös metsien hakkaaminen on voinut tuhota lajistoa.

Uusien liskolajien määrä on huomattava, sillä uusia matelijoita määritellään noin 130 kappaletta vuosittain kymmenissä eri tieteellisissä artikkeissa. 1800-luvun jälkeen kukaan ei ole löytänyt kerralla yli 20 lajia. Zootaxa-lehden julkaisemalla artikkelilla olikin mittaa peräti 245 sivua.