Lapinvuokko on sitkeä kasvi, jonka yksilöt voivat elää jopa sata vuotta. Kuva: Mikko Tiusanen
Lapinvuokko on sitkeä kasvi, jonka yksilöt voivat elää jopa sata vuotta. Kuva: Mikko Tiusanen
Mestaripölyttäjä sukaskärpänen hupenee arktisilla alueilla. Kuva: Biodiversity Institute of Ontario
Mestaripölyttäjä sukaskärpänen hupenee arktisilla alueilla. Kuva: Biodiversity Institute of Ontario

Suomalaistutkijat ovat huolissaan pölyttäjien vähenemisestä.

Kuka olisi uskonut, että tavallisella kärpäsellä voi olla tärkeä tehtävä luonnon tasapainon säilyttäjänä. Sukaskärpäset, joihin kuuluu myös huonekärpänen, osoittautuivat tärkeiksi kukkien pölyttäjiksi arktisen alueen ankarissa oloissa.

Sukaskärpästen keskeinen rooli paljastui Grönlannissa kansainvälisessä tutkimuksessa, jonka pääkirjoittaja on Mikko Tiusanen Helsingin yliopistosta. Tutkijat pyydystivät lapinvuokoissa vierailevia hyönteisiä tahmeilla tekokukilla.

Avainpölyttäjäksi nousi kärpäslaji Spilogona sanctipauli.

Sukaskärpästen keskeinen rooli on professori Tomas Roslinin mukaan yllättävä havainto ja toisaalta huolestuttavaa. Juuri sukaskärpästen on havaittu vähenevän pohjoisimmilla alueilla, kun ilmasto lämpenee. Roslin työskentelee Uppsalassa Ruotsin maataloustieteellisessä yliopistossa sekä Helsingin yliopistossa.

Ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa sen, että toisistaan riippuvaisten kasvien ja hyönteisten elämänrytmit erkaantuvat toisistaan.

Kasvien kukkiminen aikaistuu, mutta hyönteispölyttäjien lentely pysyy myöhäisemmässä aikatauluissa. Entistä aikaisemmin kukkivat kasvit eivät saa pölyttäjiä levittämään siitepölyä, ja myöhemmin kasvukaudella hyönteisille on arvokasta mettä vähemmän tarjolla.

Tutkijat selvittivät sukaskärpästen roolia lapinvuokkojen pölyttäjinä Zackenbergin laaksossa koillisessa Grönlannissa, jäisen saaren itärannikolla.

Olot ovat alueella karut, sillä keskilämpötila vaihtelee seitsemästä lämpöasteesta yli kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Meren ja mannerjään välissä on kolmenkymmenen kilometrin levyinen maakaistale, joka sulaa kesäisin.

Lapinvuokko on näillä pohjoisilla alueilla yleinen ja runsaskin. Sitkeän puuvartisen kukan yksilöt voivat elää jopa satavuotiaiksi.

Selvittääkseen, mitkä hyönteiset Zackenbergin laakson lapinvuokkoja pölyttävät, tutkijat tekivät tuhatkaupalla tekovuokkoja tahmeasta kärpäspaperista – materiaali saatiin tuholaisten torjuntaan erikoistuneesta brittiyrityksestä.

Tekokukkiin tarttui tarkalleen 8 504 hyönteistä. Lajeja havaittiin 177.

Ilmaston lämpenemisen vaikutuksia on tutkimuksen mukaan jo näkyvissä arktisen alueen luonnossa. Lajien suhteet, määrät ja jakauma ovat hiljalleen muuttumassa. Kaikki vaikuttaa elollisessa luonnossa kaikkeen, ja esimerkiksi sukaskärpästen vähenemisellä voi olla yllättäviä seurauksia karussa ja herkässä ympäristössä.

Tutkimus on julkaistu Britannian kuninkaallisen tiedeseuran julkaisusarjassa Proceedings B.

Prossimo Treno
Seuraa 
Viestejä1370
Liittynyt26.3.2006

Kärpäset pitävät huolta arktisen alueen luonnosta

TIEDE kirjoitti: Sukaskärpästen keskeinen rooli on professori Tomas Roslinin mukaan yllättävä havainto ja toisaalta huolestuttavaa. Juuri sukaskärpästen on havaittu vähenevän pohjoisimmilla alueilla, kun ilmasto lämpenee. Hössötys pois! Näitä kärpäsiähän riittää pilvin pimein jopa Helsingin lämpötiloissa.
Lue kommentti

TOIJALA. Katse josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään, jotta hän ymmärtäisi mitään mitä hänelle on sanottu viimeisen 20 min. aikana. "Junassa yritin puhua hänelle, mutta hän oli jo toijalassa." — Antti Hyry (Kokkilan kakkakääpiö, Hömpönkeinaa, Hirvi Akuniemi, Artsiitti Höti Pörtsiitti)

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.