Tutkijat pääsivät ensimmäisiin kukkiin johtaneiden geneettisten muutosten jäljille avokadopuun avulla.  Kuva: Wikimedia Commons
Tutkijat pääsivät ensimmäisiin kukkiin johtaneiden geneettisten muutosten jäljille avokadopuun avulla. Kuva: Wikimedia Commons

Tutkijat ovat saaneet lisäselvyyttä Charles Darwinin ihmetyksen aiheeseen: miksi kukat alkoivat yhtäkkiä kukkia 130 miljoonaa vuotta sitten.

Kukkivat eli koppisiemeniset kasvit kehittyivät noin 130 miljoonaa vuotta sitten niitä edeltäneistä paljassiemenisistä kasveista, joihin kuuluvat muun muassa nykyiset käpypalmut ja havupuut.

Jo Charles Darwin hämmästeli, kuinka kasvien evoluutio johti ensimmäisiin kukkiviin yksilöihin. Nyt kysymykseen vastaa Floridan yliopiston luonnontieteellisen museon tutkija Andre Chanderbali kollegoineen Pnas-lehdessä.

Ryhmä vertaili kasvigeneetikkojen suosikkikasvin, lituruohon (Arabidopsis thaliana) ja avokadopuun (Persea americana) kukan kehitystä sääteleviä geenejä. Avokadopuu kuuluu evoluutiossa varhaisimpiin yhä elossa oleviin koppisiemenisiin.

Myöhemmillä koppisiemenisillä, kuten lituruoholla on neljää kukan muodostavaa rakennetta: emilehtiä, heteitä, terälehtiä ja verholehtiä. Avokadopuulla sen sijaan on emin ja heteiden lisäksi vain erilaistumattomia terälehtiä.

Tutkijat odottivat, että jokaiselle avokadopuun kukan kolmesta rakenteesta olisi omat rakennusohjeensa, kuten kehittyneemmillä kasveilla. Näin ei ollutkaan, vaan geenit muodostavat päällekkäisen säätelyverkoston.

”Avokadopuu on kuin elävä fossiili. Sillä on yhä tallella ohjeet, jotka mahdollistivat ensimmäisten kukkien synnyn”, Chanderbali sanoo.

Uusien tulosten valossa kukkivien kasvien kehittyminen ei siis ehkä vaatinutkaan niin suurta geneettistä harppausta kuin on luultu. Vain vähäinen kehitysohjelman säätö riitti muuttamaan kävyt kukiksi. Kun ensimmäinen alkeellinen kukka oli syntynyt, käynnistyi evoluutiopyrähdys, joka johti nykyiseen kukkaloistoon.

Aurinkokunnassamme kiitänyttä asteroidia tutkitaan vielä radioteleskoopein. Ohessa taiteilijan näkemys sikarin muotoisesta vieraasta. Kuva: ESO / M. Kornmesser

Asteroidi ’Oumuamua tuli Maan lähelle aurinkokuntamme ulkopuolelta ja on nyt jo yli 300 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Asteroidi ulkoavaruudesta lensi aurinkokuntaamme lokakuussa, ja se paljastui oudosti sikarin muotoiseksi. Asteroidi sai nimen ‘Oumuamua, joka tarkoittaa havaijin kielellä viestinviejää.

Tähtitieteilijät haluavat nyt tarkistaa, onko asteroidissa merkkejä vieraasta sivilisaatiosta tai Maan ulkopuolisesta älystä.

Asteroidia tutkii loppuviikosta iso Green Bankin radioteleskooppi läntisessä Virginiassa Yhdysvalloissa, kertoo The Guardian.

Radioteleskooppi seuraa asteroidia keskiviikosta alkaen ainakin kymmenen tuntia. Merkkejä etsitään neljällä eri radiotaajuudella.

”Asteroidista voisi löytyä esimerkiksi radiolähde”, sanoo tähtitieteen professori Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Hän on mukana Breakthrough Listen -hankkeessa, joka etsii vieraan älyn merkkejä avaruudesta.

Breakthrough Listen -hanke perustettiin 2015. Se etsii elämän merkkejä planeetoilta, joita on löydetty ja löydetään miljoonalta lähimmältä tähdeltä. Hanketta rahoittaa venäläinen miljardööri Juri Milner.

”On outoa, että ensimmäinen kappale, jonka havaitsemme tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, on tuon muotoinen”, sanoo Loeb.

”Jos siinä on mitään keinotekoista, saamme siitä selvää. Melko varmasti se on tavallinen kappale”, sanoi Loeb The Guardian -lehden mukaan.

Tähtitieteilijät pystyivät päättelemään asteroidin radasta, että se tuli aurinkokuntamme ulkopuolelta. Jonkin kappaleen painovoima on sinkauttanut sen tähtienväliseen avaruuteen.

‘Oumuamuan muoto mietityttää tähtitieteilijöitä. Samanlaista ei ole tavattu aurinkokunnassamme.

Vaikka signaalia maan ulkopuolisesta älystä ei saataisikaan, saa radioteleskoopilla lisää tietoa kohteesta. Vielä ei tiedetä, onko sillä vettä ja kaasuja.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta.

Nykyihminen Homo sapiens kehittyi Afrikassa, mistä noin 60 000 vuotta sitten levittäytyi Aasian ja Euroopan puolelle joukko, josta kaikki nykyiset ei-afrikkalaiset polveutuivat.

Näin ihmislajin tarinaa on kerrottu koulukirjoissa ja tiedeuutisissa vuosien ajan. Nyt siihen on aika tehdä päivitys, toteavat alan asiantuntijat Science-lehdessä .

Arvostetun Max Planck -instituutin ja Hawaijin yliopiston tutkijat kokosivat analyysissaan yhteen joukon löytöjä, jotka on tehty Aasiassa aivan viime vuosina. Niistä saadut tutkimustulokset eivät sovi yhteen vanhan kertomuksen kanssa.

Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Kiinasta on löydetty nykyihmisen jäänteitä, jotka on ajoitettu 70 000–120 000 vuotta vanhoiksi.

Löydöt Kaakkois-Aasiasta ja Australiasta viittaavat siihen, että nykyihminen ehti häärätä sielläkin jo ennen kuin lajimme vanhan teorian mukaan oli edes astunut jalallaan Afrikan ulkopuolelle.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, siis kaksi kertaa pidempi aika kuin mitä ennen otaksuttiin.

Heidän jälkeensä muuttajia on ollut useita, kunnes suurin Afrikasta muutto nähtiin 60 000 vuotta sitten.

Jokin vanhassa tarinassa sentään pitää kutinsa: kaikki kansat Afrikan ulkopuolella polveutuvat tuosta viimeksi mainitusta joukkiosta. Syystä tai toisesta aiemmin lähteneiden ihmisten suvut ovat sammuneet.

”Varhemmin kuin 60 000 vuotta sitten Afrikasta levittäytyneet ihmiset olivat todennäköisesti pieniä metsästäjä-kerääjien ryhmiä. Ainakin jotkin näistä varhaisista levittäytyjistä jättivät vähäisiä geneettisiä jälkiä nykyisiin ihmispopulaatioihin”, selittää tutkimustiedotteessa professori Michael Petraglia Ihmisen historian Max Planck -instituutista.

Analyysissaan tutkijat liittävät tarinaan myös viimeaikaisissa geenitutkimuksissa saadut tiedot siitä, että nykyihminen pariutui sukulaislajiensa kanssa Afrikasta lähdettyään.

Nykyihmisiltä on tunnistettu niin neandertalien kuin denisovanihmisten geenejä sekä näiden lisäksi vielä tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Tutkijoiden mukaan risteytyminen tapahtui Aasiassa, missä lajeillamme oli mahdollisuus kohdata oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.