Neandertalit eivät osanneet piirtää niin kuin nykyihminen. 19 000 vuotta vanhat Lascaux’n luolamaalaukset todistavat taidostamme. Kuva: Wikimedia Commons
Neandertalit eivät osanneet piirtää niin kuin nykyihminen. 19 000 vuotta vanhat Lascaux’n luolamaalaukset todistavat taidostamme. Kuva: Wikimedia Commons

Uusi hypoteesi esittää, että vaarallisen riistan metsästys keihäin kehitti nykyihmisen aivoissa visuaaliset ja koordinaatiosta vastaavat alueet tehokkaammiksi.

Kaikista maapallolla kehittyneistä ihmislajeista vain me, Homo sapiens, täytimme koko maan vihamielisimpiäkin kolkkia myöten. Viimeisenä rinnallamme kilpaili elintilasta neandertalinihminen, joka kuitenkin katosi maan päältä noin 40 000 vuotta sitten.

Nyt psykologian emeritusprofessori Richard Coss Kalifornian yliopistosta tarjoaa uutta näkökulmaa muinaisten nykyihmisten menestykseen.

Voi olla, että satojen tuhansien vuosien harjaantuminen vaarallisen riistan metsästäjiksi Afrikassa kehitti koordinaatiokykyämme ja aivojemme visuaalisia alueita niin, että meistä tuli monipuolisemmin älykkäitä kuin neandertaaleista.

Coss pohjaa hypoteesinsa pitkälti ranskalaisesta Chauvet’n luolasta löydettyihin muinaisiin luolamaalauksiin. Yli 30 000 vuotta sitten alueella eläneet ihmiset ikuistivat luolan seiniin varsin monimutkaisiakuvia erilaisista eläimistä, muun muassa hevoslaumoista ja leijonista.

Neandertalinihmisen jäljiltä näin hienostuneita luolamaalauksia ei ole löydetty.

Tiedetään hyvin, että neandertalinihmiset eivät olleet tyhmiä. Cossin mukaan voi kuitenkin olla, että nykyihmisen aivojen rakenne ja visuaalinen hahmotuskyky antoi meille paremmat asemat kilpailussa elintilasta.

Tämä heijastuu juuri tarkasti tehdyissä luolamaalauksissa, joiden loihtiminen vaatii kuvallista hahmotusta ja koordinaatiokykyä.

”Neandertalit pystyivät palauttamaan näkemänsä eläimet mieleensä työmuististaan, mutta he eivät pystyneet siirtämään näitä mielikuvia tehokkaasti sellaiseksi koordinoiduksi käden ja silmän yhteistyöksi, jota vaaditaan piirtämiseen”, Coss kertoo hypoteesistaan tiedotteessa.

Määräävä tekijä tällaisen hahmotuskyvyn kehittymiselle oli Cossin mukaan se, että Afrikassa kehittyneen nykyihmisen esi-isät joutuivat satojen tuhansien vuosien aikana oppimaan yhä varovaisemmiksi ja aggressiivisemmiksi metsästäessään kehittyviä riistaeläimiä. Keihäänheittotaito oli elinehto meidän esi-isillemme.

Euroopassa kehittyneet neandertalinihmiset puolestaan tappoivat lähietäisyydeltä keihäillä hevosten, porojen ja biisonien kaltaisia riistaeläimiä.

Cossin hypoteesi sai alkunsa havainnosta, jonka hän teki entisen oppilaansa kanssa Afrikassa vuonna 2015. Kaksikko huomasi, että ihmisasutuksen lähellä eläviä villihevosia pystyi lähestymään paljon likemmäksi kuin seeproja, ennen kuin ne pakenivat.

Seeprat karkasivat ihmisen lähestyessä johdonmukaisesti afrikkalaisten metsästäjien käyttämien jousten tehokkaan kantaman ulkopuolelle.

Miksi sitten afrikkalaiset riistaeläimet kehittyivät varomaan ihmistä, mutta eurooppalaiset eläimet saattoi tökätä keihäällä hengiltä lähietäisyydeltä?

Coss kirjoittaa tutkimuksessa, että muun muassa ilmasto-oloista johtuen neandertalilaiset eivät pystyneet metsästämään säännöllisesti, joten eläimet eivät ehkä oppineet varomaan ihmisiä.

Suuri osa neandertalien muinoin metsästämistä eläimistä on myös myöhemmin onnistuttu kesyttämään ihmisen käyttöön. Afrikkalaisten eläinten kohdalla tämä on pitkälti ollut mahdotonta.

Riistaeläinten käytöstä pohdittuaan Coss siirtyi tutkimaan luolamaalauksia. Hän näkee niiden tekemisen vaatineen samanlaista visuaalista hahmotuskykyä, jota metsästäjä tarvitsee laskiessaan keihään heittokulmaa ja kaarta. Kenties ihmiset myös opettivat toisiaan luolamaalausten avulla.

Cossin hypoteesi on luovaa spekulaatiota eikä selitä neandertalinihmisen katoamista. Se tarjoaa kuitenkin uudenlaisen ja ehkäpä keskustelua herättävän näkökulman ihmisaivojen kehitykseen.

Nykyihmisen ja neandertalilaisen pään muoto eroaa toisistaan niin, että nykyihmisen aivot ovat pyöreämmät, kun taas neandertalilaisen kallo oli pitkänomaisempi.

Tämä muutos aivojen rakenteessa liittyy myös visuaalisen hahmotuskyvyn ja koordinaation parantumiseen.

Toinen, hiljattain Science Advances -tiedelehdessä julkaistu tutkimus huomioi myös, että vaikka ihmisen aivojen koko on ollut jokseenkin sama jo 300 000 vuotta, aivojen muoto asettui nykyisen kaltaiseksi 100 000–34 000 vuotta sitten.

Cossin tutkimuksen julkaisi Evolutionary Studies in Imaginative Culture.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä4440
Liittynyt21.7.2017

Keihäänheitto ehkä muovasi ihmisestä menestyjän

Tokkura kirjoitti: Käyttäjä4499 kirjoitti: Kuulostaa loogiselta. Olen havainnut, että joissakin suvuissa aivojen laatu - jota pään muoto tunnetusti kuvastaa - periytyy erityisen vahvasti, siten että älykkäämmän suku dominoi todennäköisemmin (todistettu?) Ehkä suku on ensin asunut monen sukupolven ajan samoilla seuduilla, ja ominaisuus on saanut vahvistua, sillä en ole havainnut samaa selkeyttä "sekarotuisilla" vaikka yhtä älykkäitä olisivatkin. Tyypillinen esimerkki: älykäs isä, jonka suvussa...
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä4440
Liittynyt21.7.2017

Keihäänheitto ehkä muovasi ihmisestä menestyjän

Kuulostaa loogiselta. Olen havainnut, että joissakin suvuissa aivojen laatu - jota pään muoto tunnetusti kuvastaa - periytyy erityisen vahvasti, siten että älykkäämmän suku dominoi todennäköisemmin (todistettu?) Ehkä suku on ensin asunut monen sukupolven ajan samoilla seuduilla, ja ominaisuus on saanut vahvistua, sillä en ole havainnut samaa selkeyttä "sekarotuisilla" vaikka yhtä älykkäitä olisivatkin. Tyypillinen esimerkki: älykäs isä, jonka suvussa kulkee tietyntyyppiset aivot, sekä äiti,...
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.