Israelilainen Daniel Shechtman sai kemian Nobelin-palkinnon. 

Kvasikiteiden keksijälle Daniel Shechtmanille on myönnetty tämänvuotinen kemian nobel.

Kvasikiteissä aine on järjestynyt epäsymmetrisiksi atomirakenteiksi, jollaisten esiintyminen uskottiin mahdottomaksi. Shechtman havaitsi kvasikiteet elektronimikroskoopillaan vuonna 1982. Löytöä pidettiin kuitenkin hyvin kiistanalaisena, ja hän joutui jättämään tutkimusryhmänsä.

Ennen kvasikiteiden löytämistä uskottiin, että kiinteässä aineessa atomit ovat pakkautuneet kiteiksi, jotka ovat symmetrisiä ja toistuvat jaksottaisesti samanlaisina.

Kvasikiteissä sitä vastoin atomit järjestyvät niin, ettei rakenne voi toistua. Tätä pidettiin yhtä mahdottomana kuin jalkapallon valmistamista vain kuusikulmioista, kun pallo tarvitsee sekä kuusi- että viisikulmiota.

Kvasikiteet muistuttavat jaksottomia islamilaisia mosaiikkeja, joita on esimerkiksi Alhambran palatsissa Espanjassa. Niin mosaiikeissa kuin kvasikiteissä kuviot ovat säännöllisiä ja noudattavat matemaattista kaavaa mutta eivät toistu milloinkaan.

Shechtmanin löydön jälkeen tutkijat ovat valmistaneet uudenlaisia kvasikiteitä laboratorioissaan. Luonnosta niitä on löydetty joesta Venäjältä.

Paraikaa tutkitaan, voidaanko kvasikiteitä käyttää paistinpannujen ja dieselmoottorien valmistukseen.

Nobelin palkinto on noin miljoona euroa.

Shechtman kertoo englanniksi kvasikiteistä täällä.