Kesän tultua hormonit käyvät kierroksilla, ja yhdeksän kuukauden kuluttua syntyy lapsia tavallista enemmän. Syntyä voisi parempaankin aikaan. 

Terassit täyttyvät kevyesti pukeutuneista naisista ja miehistä, lomaromanssit alkavat, ja helluntaiheilan kanssa päästään viimeiselle pesälle. Kesäkuu on meillä romanssien aikaa, ja se näkyy myös syntymäkuukausissa: maaliskuu on vuoden parhaita vauvakuukausia.

Kevään syntyvyyspiikistä ei voi kuitenkaan syyttää vain terasseja ja lomia, sillä kesäkuu oli suomalaisten suosima lapsentekokuukausi jo satoja vuosia sitten, jolloin alkukesä oli vuoden työntäyteisintä aikaa.

- Silloin ei voisi kuvitella olleen tavallista enemmän aikaa ja energiaa sänkypuuhille, pohtii eläintieteilijä Virpi Lummaa Sheffieldin yliopistosta Englannista. Hän on kansainvälisen työryhmänsä kanssa tutkinut suomalaisten lisääntymistä historiallisen kirkonkirja-aineiston avulla.

Kesän seksuaalinen aktiivisuus liittyykin valoon ja siihen, miten se lisää sukupuolihormonien eritystä ja hedelmöittymisen todennäköisyyttä. Tätä tukee se, että pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla kuukausittaiset syntyvyyskuviot ovat toistensa peilikuvat.

Tropiikki vaikuttaa yhä

Ihminen on lähtöisin tropiikista, ja siksi me pystymme lisääntymään ympäri vuoden. Kevään syntymäpiikki on osoitus siitä, että olemme muiden pohjoisten lajien tavoin alkaneet sopeutua täkäläisiin vuodenaikoihin, mutta sopeutuminen on jäänyt pahasti kesken.

- Muut näillä leveysasteilla elävät lajit eivät yritäkään tehdä jälkeläisiä ympäri vuoden, vaan ne ajoittavat lisääntymisen itselleen otollisimpaan aikaan, Virpi Lummaa sanoo.

- Jos ihmisellä olisi ollut kauem¬min aikaa sopeutua, vuodenaikaiset vaihtelut jälkeläisten saannissa olisivat suuremmat. Tällaisia asioita on kuitenkin hankala muuttaa dramaattisesti. Joistakin evolutiivisista ominaisuuksista on vaikea hankkiutua eroon muutamassa kymmenessätuhannessa vuodessa.

Hyvä niin, sillä keväällä ei kannattaisikaan syntyä, todistavat Lummaan tutkimusryhmän tulokset.

Keväällä niukkuuteen

Turun yliopistossa 1999 väitellyt ja sen jälkeen Cambridgessa ja Sheffieldissä työskennellyt Lummaa on tutkinut syntymäkuukauden vaikutusta sekä lapsikuolleisuuteen että lasten ja lastenlasten määrään. Kummankaan mittarin mukaan kevät ei ole ollut parhaita aikoja synnyttää.

- Keväällä syntyneet lapset joutuivat elämään ensimmäiset kuukautensa niukkuudessa, kun edellisen kauden varastot oli syöty ja uutta satoa vasta odotettiin. Kesäkuumalla erilaiset tauditkin levisivät helpommin, Lummaa valaisee.

Myös nykyväestön keskuudessa tehdyt tutkimukset tukevat teoriaa syntymäkuukauden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Sen arvellaan vaikuttavan älykkyysosamäärään, koulumenestykseen, persoonallisuudenpiirteisiin, aikuisiän kokoon ja elinikään.

- Tätä voi selittää se, että tiettynä aikana syntyneellä vauvalla voi jossakin tärkeässä kehitysvaiheessa olla enemmän hormoneja, ravintoa tai virikkeitä kuin muilla, Lummaa selittää.

Syksy lupaa ikää

Eräs tutkimus, jossa selvitettiin syntymäkuukauden vaikutusta elinikään, paljasti, että Euroopassa pisimpään elävät marras-tammikuussa ja lyhimpään touko-kesäkuussa syntyneet. Samansuuntaisia tuloksia on saanut myös Lummaa, jonka tutkimuksissa syksy on Suomessakin otollisinta syntymisaikaa.

- Syntymäkuukauden vaikutukset eivät ole suuria, mutta ne ovat tilastollisesti merkittäviä.

Toinen Suomen syntymäpiikeistä onkin perinnäisesti ollut syyskuussa. Sitä eivät selitä valo ja biologia, vaan kulttuuriset tekijät.

- Syyskuun vauvat hedelmöitettiin joulun ja uudenvuoden välisenä aikana, jolloin oli vapaata ja runsaasti ruokaa ja juomaa - hyvät edellytykset hedelmöitykselle, Lummaa sanoo. Syyslapset saivat myös hyvät eväät elämän alkuun, koska sato oli juuri korjattu.

Kulttuuri voimistuu

Evoluutioon vaikuttavat sekä biologia että kulttuuri. Toisin kuin kuvitellaan, biologia ei välttämättä vie evoluutiota oikeaan suuntaan - ainakaan "väärään" elinympäristöön joutuneen ihmisen evoluutiota.

- Vaikka hedelmöitys tapahtuisi lisääntymisen kannalta otollisimpaan aikaan kesällä, jälkeläiset syntyvät vasta yhdeksän kuukauden raskauden jälkeen aivan erilaiseen tilanteeseen, Lummaa selittää.

Nykyisin myös monet muut kulttuuriset tekijät kuin juhlapyhät vaikuttavat syntyvyyden jakautumiseen eri kuukausille. Lapsentekoa suunnitellaan enemmän, ja lapset halutaan saada töiden ja lomien kannalta parhaaseen aikaan. Vauvoja onkin alkanut syntyä yhä enemmän heinä- ja elokuussa, jotka eivät tilastojen valossa ole edullisimpia kuukausia.

Virpi Lummaa kuitenkin lohduttaa "huonoina kuukausina" syntyneitä sillä, että syntymäaikaa enemmän tulevaisuuteen vaikuttavat asiat, joihin voi itse vaikuttaa: tupakointi, alkoholinkäyttö, ravinto ja liikunta.

- Syntymäkuukausi ei sentään säätele kaikkea. Itsekin olen syntynyt keväällä, huhtikuussa, mutta en ainakaan omasta mielestäni ole sekundakamaa.

Teksti: Jarno Forssell

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2008

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta.

Valveilla makaaminen tekee vuoteesta vihollisen, joka estää nukkumisen.

Hyvä yöuni on terveytemme elintärkeitä peruspilareita. Se elvyttää kehon, uudistaa soluja, hoitaa mieltä, huoltaa muistia ja suojaa sairauksilta.

Univaje toimii päinvastoin ja on elimistölle myrkkyä.

Se heikentää muistia, häiritsee tunne-elämää, koettelee aineenvaihduntaa ja immuunipuolustusta ja altistaa sairauksille, kuten diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille, mielenterveyden häiriöille ja aivorappeumille, esimerkiksi Alzheimerin taudille.

Jokainen nukkuu joskus huonosti, mutta toisilla univaikeudet kroonistuvat. Paradoksaalisesti ihminen alkaa silloin pelätä, ettei saa unta, niin paljon, ettei saa unta. Sänky ei ole enää ystävä vaan vihollinen.

Perinteisesti pitkäaikaista unettomuutta on hoidettu lääkkeillä, mutta nykyisin niitä ei enää suositella. Tilalle on tullut lääkkeettömiä vaihtoehtoja, kuten kognitiivis-behavioraalinen cbt-terapia.

Sänky on vain nukkumista varten

Cbt-terapian ytimessä on nukkumista haittaavien pelkojen ja muiden kielteisten ajatusmallien horjuttaminen ja purkaminen.

Tässä yksi tärkeä keino on rajoittaa vuoteessa oloa, sillä pahimmillaan oma sänky on uniongelmaiselle ärsyke, joka estää nukkumisen. Hän on ehdollistunut siihen, että sängyssä odottaa kurja yö.

”Tarkoituksena ei ole rajoittaa nukkumista vaan vuoteessa oloa. Jokainen vuoteessa valveilla oltu hetki vahvistaa negatiivista yhteyttä valveen ja vuoteen välillä”, sanoo Helsingin uniklinikan toiminnanjohtaja Anne Huutoniemi, joka hoitaa uniongelmaisia cbt:llä.

Käytännössä ensin arvioidaan, miten kauan uneton todellisuudessa nukkuu silloin, kun kokee, ettei nuku silmän täyttä. Jos keskiarvoksi saadaan vaikkapa 5,5 tuntia yössä, siitä tehdään vuoteessaoloaika, ja ihminen alkaa mennä nukkumaan vuoteessaoloaikansa verran ennen tavanomaista ylösnousuaikaansa.

Aluksi aikataulua noudatetaan kaksi viikkoa. Jos uneton ei saa unta puolen tunnin kuluessa sänkyyn menosta tai herää yöllä ja virkistyy, hänen on noustava sängystä ja pysyttävä sieltä poissa, kunnes vireys taas vaihtuu väsymykseen.

Jos kahden viikon jälkeen suurin osa sovitusta vuodeajasta kuluu unessa, nukkumaanmenoa voidaan alkaa aikaistaa 15 minuuttia viikossa. Tätä jatketaan, kunnes saavutetaan ideaaliaika, joka kerryttää unta sopivasti.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 11/2018 on pitkä artikkeli, jossa lääketieteeseen erikoistunut tiedetoimittaja Mari Heikkilä kertoo, miten aivot ehdollistuvat pelkäämään nukkumaan menoa, miten hyviä tuloksia cbt-hoito on tuottanut ja miten itse kukin voi auttaa itseään nukahtamaan helpommin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Miljardien vuosien saatossa nuoret kvasaarit ovat suihkunneet maailmankaikkeuden täyteen kuumaa seitinohutta atomirihmaa.

Tähtitieteilijät ovat keksineet vastauksen arvoitukseen, missä liki puolet aineesta piileksii.

Nyt ei puhuta pimeästä aineesta saati pimeästä energiasta, joita kosmologisten teorioiden mukaan pitäisi olla maailmankaikkeuden massaenergiasta peräti noin 95 prosenttia. Kyse on siitä tavallisesta aineesta, josta koostuvat tähdet, planeetat, kivet, eläimet ja me itse.

Tavallinen aine on enimmäkseen protoneita ja neutroneita sekä näistä muodostuvia atomeita. Kaiken järjen mukaan atomeiden pitäisi olla kasaantuneina galaksien tähtiin, planeetoihin ja mustiin aukkoihin.

Lähiavaruudessa tehtyjen astronomisten havaintojen mukaan näissä massakeskittymissä on kuitenkin ainetta vain noin 60 prosenttia siitä, mitä pitäisi olla, ja loput noin 40 prosenttia on teillä tietymättömillä.

”Pitäisi olla” viittaa siihen, että kun katsotaan putkilla hyvin kauas eli varhaiseen maailmankaikkeuteen, tämä puuttuva aine on siellä massakeskittymissään.

Looginen ratkaisu puuttuvan aineen ongelmaan on se, että galaksit ja kvasaarit ovat vuosimiljardien saatossa pyörteissään ja myrskyissään syösseet osan aineesta galaksien väliseen avaruuteen. Siellä se olisi jonkinlaisina kuumina rihmoina. Tätä oletettua kaasua on kutsuttu nimellä whim (warm-hot intergalactic medium).

Kvasaari on teini-ikäisen galaksin keskustassa riehuva musta aukko, joka imee valtavalla massallaan lähiavaruuden ainetta itseensä. Mustaa aukkoa ympäröivässä pyörteessä kaikki aine ei puristu mustan aukon sisään vaan sinkoaa avaruuteen.

Nämä suihkuvirtaukset lähtevät liki valon nopeudella, ja tässä vauhdissa aine säteilee valtavasti energiaa. Se selittää kvasaarien kirkkauden.

Whim-teorian todentaminen on ollut vaikeaa. Galaksit ja kvasaarit näkyvät kyllä hyvin, mutta on liki mahdotonta havaita niiden tyhjyyteen ruiskimaa ainepulveria. Galaksien välisessä avaruudessa painovoima on olematon, ja kaasurihma on hyvin harvaa.

Kaasuatomit ovat väistämättä kuumia ja nopeita. Niiden lähtönopeuden on täytynyt olla valtava, jotta ne ylipäätään ovat päässeet karkuun mustan aukon ja galaksin painovoimasta.

Ja kun ne kerran pääsevät galaksienväliseen avaruuteen, ne eivät siitä juuri viilene tai hidastu, koska hillittömässä väljyydessä ne eivät törmää mihinkään, tuskin edes toisiinsa.

Whim-kaasun kuumuus saa aikaan sen, että maailmankaikkeuden yleisin atomi vety on yleensä ionisoituneessa muodossa. Se on siis pudottanut ainoan elektroninsa pois.

Galaksien välistä whim-kaasua on yritetty kiivaasti jäljittää, mutta laihoin tuloksin. Syy on luultavasti juuri elektronien putoaminen vilkkaan whim-hiukkasen kyydistä.

Tämä kesänä kansainvälinen tutkijaryhmä ilmoitti Naturessa löytäneensä whim-pölyä. He katsovat todistaneensa, että puuttuvan aineen arvoitus on nyt ratkaistu: 40 prosenttia aineesta on galaksien välisessä avaruudessa.

Tutkijat analysoivat valon kulkua kaukaisen kvasaarin 1ES 1553+113 ja meidän välillä. Tarkemmin sanoen he havainnoivat matkalla tapahtuneita spektrimuutoksia. Havainnot tehtiin Euroopan avaruusjärjestön Esan XXM-Newton avaruusteleskoopilla.

Koska vety ei tässä tarkoituksessa toimi, tutkijat tekivät löytönsä hapesta.

Whimin kova meno pudottaa happiatomistakin elektronit, mutta kun niitä on alkujaan kahdeksan, jotkin voivat sinnitellä mukana.

Kvasaarista matkannut suihku kohtasi matkallaan happiatomeita, joita kiersi kaksi elektronia, ja tämä riitti siihen, että galaksien välinen happi voitiin havaita spektrissä.

”Löysimme puuttuvat baryonit”, astrofyysikko Michael Shull Coloradon yliopistosta sanoo tiedotteessa.

Baryoni on yleisimmin protoni tai neutroni, joista atomien ytimet koostuvat. Maailmankaikkeuden ainesosasten kokonaismassasta puhuttaessa baryoni on käytännössä synonyymi tavalliselle aineelle.