Yhdysvaltalaisessa Brookhavenin laboratoriossa etsittiin keinoja valmistaa ladattava paristo, jossa ei tarvittaisi kallista kobolttia eikä myrkyllistä kadmiumia. Kuinka...

Yhdysvaltalaisessa Brookhavenin laboratoriossa etsittiin keinoja valmistaa ladattava paristo, jossa ei tarvittaisi kallista kobolttia eikä myrkyllistä kadmiumia. Kuinka ollakaan, siinä onnistuttiin - mutta ei teorian mukaisessa järjestyksessä vaan vahingossa.

Tutkittava paristotyyppi perustuu nikkeliin ja metallihydrideihin. Niiden ongelmana on ollut se, että ladattaessa ja purettaessa metalliseoskiteiden koko muuttuu, mikä lopulta murentaa pariston sisukset ja toiminta hiipuu siihen.

Kokeiltavassa metalliseoksessa piti olla yksi lantaniumin atomi viittä nikkeliatomia kohti. Joku poropeukalo pani lantaniumia seokseen kuitenkin kolmisen prosenttia liian vähän. Tuloksena oli paristo, joka kestää pidempään kuin aiemmat nikkeli-metallihydridiparistot, koska nyt kiteet eivät enää laajene eivätkä supistu entiseen tapaan. Syy on siinä, että kussakin kiteessä yksi tietty lantaniumin atomi korvautui kahdella nikkeliatomilla. Tätä teoreetikot eivät tulleet ajatelleeksi.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla