Alkoholista pääsee ehkä tulevaisuudessa eroon oksitosiinin avulla. Kuva: Heli Saarela
Alkoholista pääsee ehkä tulevaisuudessa eroon oksitosiinin avulla. Kuva: Heli Saarela

Ruiske oksitosiinia on auttanut amfetamiinikoukkuun jääneitä rottia ja pakonomaisesti ryypiskeleviä paviaaneja.

Joka joutuu tiukasti koukkuun vaikkapa alkoholiin, huumeisiin tai rauhoittaviin lääkkeisiin, menettää kiinnostuksensa kaikkeen muuhun.

Kymmenen vuotta sitten psykofarmakologi Iain McGregor Sydneyn yliopistosta alkoi pohtia, voisiko addiktoituneen aivot ohjelmoida uudelleen niin, että ne suuntautuisivat ihmiselle luonteenomaiseen sosiaaliseen elämään eivätkä kaipaisi aineiden aiheuttamaa hurmosta.

Hän ryhtyi tutkimaan oksitosiinia, rakkaushormonia. Eritämme sitä, kun olemme toistemme kanssa tekemisissä miellyttävissä merkeissä, kuten lemmiskellessämme. Hormoni auttaa vahvistamaan ihmisten välisiä siteitä.

McGregor työtovereineen aikoo kokeilla keinotekoista oksitosiinin esiastetta (soc-1) sisältäviä pillereitä ihmisillä ensi vuonna. Koehenkilöt ovat huumeisiin addiktoituneita aikuisia, kertoo New Scientist.

McGregorin tiimi ruiskutti oksitosiinia rottiin, jotka olivat pahoin riippuvaisia metamfetamiinista. Aine on voimakkaampaa kuin tavallinen amfetamiini ja tuottaa vahvan hyvän olon tunteen.

Ennen koetta rotat elivät täysin aineen varassa. Jos tutkijat eivät olisi estäneet niitä, ne olisivat painaneet loputtomiin vipua, joka antoi niille huumetta, ja kuolleet yliannostukseen.

Yllättäen oksitosiinia saaneet rotat lakkasivat melkein täysin koskemasta vipuun.

Seuraavaksi olivat vuorossa alkoholisteiksi opetetut rotat. Niiden annettiin lipittää olutta 70 minuuttia päivittäin, ja juoman alkoholipitoisuutta kasvatettiin vähitellen. Myöhemmin koe-eläimet saivat vapaasti juopotella.

Ne koe-eläimet, jotka olivat saaneet oksitosiiniruiskeen, joivat huomattavasti vähemmän kuin verrokkiryhmän jyrsijät.

Näiden ja muiden lupaavien tulosten jälkeen Yhdysvalloissa tehtiin useita pieniä ihmiskokeita. Esimerkiksi Pohjois-Carolinan yliopistossa testattavana olivat alkoholistit, Kalifornian yliopistossa kokaiinin ja opioidien väärinkäyttäjät. Kokeissa ei turvallisuussyistä ruiskutettu oksitosiinia koehenkilöiden verenkiertoon vaan nenään.

Tulokset olivat pettymyksiä. Tämä johtuu luultavasti siitä, ettei kovin suuri osa oksitosiinista päädy nenän limakalvoilta aivoihin. Hormonissa on isoja molekyylejä, joiden on vaikea läpäistä veriaivoestettä. Lisäksi se hajoaa verenkierrossa helposti.

Ongelman kiertämiseksi McGregorin ryhmä ja joukko Sydneyn yliopiston kemistejä kehittivät oksitosiinia matkivan, pienirakenteisemman aineen. Se koostui kolmesta osasta, joita ei ollutkaan helppo liittää yhteen.

Niinpä tutkijat päättivät testata osasia erikseen. Yksi niistä on soc-1, eli synteettinen oksitosiinin kaltainen yhdiste 1. Kun rotat saivat pistoksen sitä, ne muuttuivat sosiaalisemmiksi. Ne jopa rapsuttelivat lempeästi lajikumppaneita, joita eivät olleet koskaan ennen tavanneet.

Myöhemmin tutkijat havaitsivat, että soc-1 todella aktivoi rottien aivojen tärkeimpiä oksitosiinia tuottavia alueita.

Ryhmä on kokeillut tätä oksitosiinin esiastetta metamfetamiinista riippuvaisiin rottiin, kokaiinikoukussa oleviin reesusapinoihin ja pakonomaisesti ryypiskeleviin paviaaneihin. Se näyttää tehoavan hämmästyttävällä tavalla.

Esimerkiksi rotilla, joihin ruiskutettiin soc-1:tä, himo metamfetamiiniin vaimeni huomattavasti. Ne painoivat huumeannoksen antavaa vipua yli 85 prosenttia vähemmän kuin ennen koetta.

Vastaavasti lääkityt reesusapinat keskeyttivät vivunpainelun 35 yrityksen jälkeen. Aiemmin ne olivat jaksaneet tuuppia painiketta lähes 350 kertaa saadakseen yhden suonensisäisen paukun.

Parhaillaan McGregorin ryhmä yrittää selvittää, miten soc-1 toimii. He olettavat, että se sysää elimistön oman oksitosiinin tuotannon hurjaan vauhtiin. Se taas suuntaa aivot uudelleen niin, että ne keskittyvät sosiaaliseen elämään.

McGregorin ryhmä uskoo, että oksitosiini voi tehota kaikkiin huumeisiin, sillä ne vaikuttavat aivoissa samojen mekanismien kautta.

Toisin kuin esimerkiksi korvaushoidoissa käytettävä metadoni, oksitosiini ei ole synnyttänyt riippuvuutta koe-eläimissä. Se ei myöskään ole aiheuttanut niille käytöshäiriöitä eikä lihomista.

Vaikka alkoholistirotat ovat parantuneet oksitosiinilla, ihmisten hoitaminen hormonilla on varmasti hankalampaa. Melkein kaikki huumeriippuvaiset ovat moniongelmaisia.

QS
Seuraa 
Viestejä4588
Liittynyt26.7.2015

Kiintymyshormonista aiotaan lääkettä riippuvuuksiin

Käyttäjä4499 kirjoitti: QS kirjoitti: https://www.hs.fi/tiede/art-2000005563742.html Vaarallisuusjärjestys tällä kertaa arvottu terkkarikäyntien määrän mukaan: 1. metamfetamiini, 2. synteettinen kannabis, 3. alkoholi, 4. ekstaasi, 5. amfetamiini, jaettu 6. sija lsd ja kokaiini, 7. kannabis, 8. sienet. Eli korvaushoitona alkoholisteille sieniä, pilveä, kokkelia ja lsd trippejä, varalla ehkä piriä. SOTE-uudistukseen mukaan, niin alko-hoitokustannukset romahtaa. Yay. Seuraavaksi haluamme...
Lue kommentti
Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä4453
Liittynyt21.7.2017

Kiintymyshormonista aiotaan lääkettä riippuvuuksiin

Keijona kirjoitti: Nostetaas kissa pöydälle. TV: The Opium of the People Ruudut on ooppiumia ihmisille. Mikä se rentouttaa ja rauhoittaisi mukavammin raskaan ja hektisen päivän päätteeksi kuin istahtaa ruudun eteen ja vaipua ajatelemattomuuteen ? Antaa tutun turvalliset itse valitut tuubat ja viihdevirran soljua silmistä sisään, unohtaa ja unohtaa murheet, ahdistukset. Uskon tuon! Vaikka en ole omistanut TV:tä moneen vuoteen (siksi olenkin täällä).
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.