Olisiko näidenkin kitarisojen pitänyt antaa vain olla?
Olisiko näidenkin kitarisojen pitänyt antaa vain olla?

Tulehduskierre ei katkea kitarisaleikkaukseen.

Suuri osa lapsille tehtävistä kitarisanpoistoista on turhia ja hyödyttömiä, tuore hollantilaistutkimus osoittaa British Medical Journalissa. Toistuvia ylähengitysteiden tulehduksia potevat lapset pärjäävät aivan yhtä hyvin ilman poistoleikkausta.

Kitarisaleikkauksen on ajateltu vähentävän lasten sairastelua, mutta näyttö leikkauksen hyödyistä infektiokierteen katkaisussa on ollut vähäistä. Nykytiedon valossa kitarisan poisto näyttäisi tehottomalta myös lasten välikorvatulehdusten ehkäisyssä.

Hollantilaisten tutkimukseen osallistui 111 1-6-vuotiasta, jotka oli ohjattu kitarisan poistoleikkaukseen ylähengitysteiden toistuvien infektioiden takia. Heistä puolet leikattiin heti ja loput kaksi vuotta myöhemmin. Osalta puhkaistiin myös tärykalvot.

Seurannan aikana lasten hengitysinfektiot kyllä vähenivät, mutta samaa tahtia kummassakin ryhmässä. Näin ollen useimmat infektiokierteet näyttäisivät helpottuvan lapsen varttuessa kitarisaleikkauksesta riippumatta. Leikkaukset eivät vähentäneet myöskään kuumeisia välikorvakipuiluja.

Tutkimustuloksista huolimatta leikkauksesta voi olla apua, kun kitarisa on kroonisesti tulehtunut tai estää normaalin nenähengityksen. Leikkaus voi myös auttaa yli kolmivuotiaiden lasten liimakorvan hoidossa, aiemmista tutkimuksista tiedetään.

Kitarisan poisto on yleisimpiä lasten leikkauksia Suomessa ja muissa länsimaissa.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim