Pyöreät murikat olivat asevarasto. Käteen sopivia kiviä säilytettiin kivikaudella metsästämistä varten. Kuva: Leeds Beckett University
Pyöreät murikat olivat asevarasto. Käteen sopivia kiviä säilytettiin kivikaudella metsästämistä varten. Kuva: Leeds Beckett University

Tennispallon kokoiset kivet olivat hyviä metsätysaseita.

Ihminen saalisti esihistoriallisella ajalla myös heittämällä kiviä. Näin todistelee tutkimus, joka tehtiin Leedsin Beckettin yliopistossa Britanniassa.

Kivi saattoi aiheuttaa huomattavaa vahinkoa, vaikka sen heitti eläimeen niinkin kaukaa kuin 25 metrin päästä.

Tutkijat selvittivät 55 pallon muotoisen kiven käyttöä tappovälineinä. Kiviä oli löytynyt arkeologisilta kaivauksilta Hearthsin luolasta Makapan laaksossa Etelä-Afrikassa.

Pyöreät kivet ovat noin tennispallon kokoisia mutta paljon raskaampia. Tutkimus osoittaa, että ne ovat hyviä metsästysaseita, kun niitä heittää kuin palloa.

Kaivauksien iät ulottuivat yli 1,8 miljoonan vuoden takaisesta ajasta 70 000 vuoden takaiseen.

Tutkijat mallinsivat ja laskivat kivien liikerataa ja niiden aiheuttamaa mahdollista tuhoa, kun niillä heitettiin. Sitten tutkijat arvioivat, millä todennäköisyydellä kivi aiheuttaisi vahinkoa esimerkiksi sellaiseen keskikokoiseen eläimeen kuin impalaan.

Yli neljä kiveä viidestä olisi voinut aiheuttaa tarpeeksi pahaa vahinkoa eläimeen 25 metrin ja sitä lyhyemmillä etäisyyksillä, kertoo Science Daily News.

Aiemmin on ehdotettu, että pallomaisia kiveä käytettiin lyömäkaluna. Esihistorialliset ihmiset olisivat työstäneet niiden avulla muita materiaaleja.

Kuitenkin kivien paino ja muoto viittaavat siihen, että ne aiheuttavat heitettäessä vahinkoa niin paljon kuin mahdollista. Tämä viittaa siihen, että kivikauden metsästäjät olisivat valinneet ne käytettäviksi ”ammuksina”.

Ihmiset ovat anatomisesti sopivia heittämiseen. Heittämisellä olikin tärkeä rooli evoluution aikana, sanovat tutkijat Scientific Reports -tiedelehdessä.

”Ei ole tiedossa muita eläimiä, jotka voisivat heittää esineitä tarkasti ja nopeasti etäältä”, sanoo tutkija Andrew Wilson.

Heittämisellä on voitu metsästää saalista ja kamppailla muiden lihansyöjien kanssa tilaisuudesta saada kaivella ruhoja. Kyky vahingoittaa tai tappaa saalis etäältä laajentaa ruuan valikoimaa. Kiviase myös voi vähentää vaarallisia yhteenottoja muiden saalistajien kanssa.

Airgunman
Seuraa 
Viestejä9
Liittynyt11.4.2016

Kivikaudella metsästettiin heittämällä kiviä

Minusta kiven heitto on säilyttänyt taistelu/metsästys aseman näihin päiviin asti.. Vielä näkee joskus penikoita heittämässä kiviä esim. Lokkeja päin. Tai ulkomaisia sotilaitakin heitellään kivillä.. Ja varmaan keski-ajalla raskaasti pansaroituneen ritarin pysty tehokkaan varsijousen lisäksi nujertamaan tiputtamalla painavan kiven ylhäältä tornista sen päälle. Joten sanottakoon että olen varma että kivenheitto/päähän tiputtaminen on ollut vakavasti otettava taistelu taito kautta historian...
Lue kommentti
L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Kivikaudella metsästettiin heittämällä kiviä

Windspeed Kirjoitit: “Sitten oli jo 2000 v keksitty ballista jonka voimaan perustui Rooman suuruus.” Eri kokoisia ballistoja oli Rooman asevoimissa käytössä. On kuitenkin täysin järjetöntä väittää, että Rooman suuruus perustui niihin. Koska olet tunnettu siitä, että lauot vain järjettömiä mielipiteitä aiheessa kuin aiheessa, en yritäkään selittää sinulle tätä tämän enempää.
Lue kommentti

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.