Pyöreät murikat olivat asevarasto. Käteen sopivia kiviä säilytettiin kivikaudella metsästämistä varten. Kuva: Leeds Beckett University
Pyöreät murikat olivat asevarasto. Käteen sopivia kiviä säilytettiin kivikaudella metsästämistä varten. Kuva: Leeds Beckett University

Tennispallon kokoiset kivet olivat hyviä metsätysaseita.

Ihminen saalisti esihistoriallisella ajalla myös heittämällä kiviä. Näin todistelee tutkimus, joka tehtiin Leedsin Beckettin yliopistossa Britanniassa.

Kivi saattoi aiheuttaa huomattavaa vahinkoa, vaikka sen heitti eläimeen niinkin kaukaa kuin 25 metrin päästä.

Tutkijat selvittivät 55 pallon muotoisen kiven käyttöä tappovälineinä. Kiviä oli löytynyt arkeologisilta kaivauksilta Hearthsin luolasta Makapan laaksossa Etelä-Afrikassa.

Pyöreät kivet ovat noin tennispallon kokoisia mutta paljon raskaampia. Tutkimus osoittaa, että ne ovat hyviä metsästysaseita, kun niitä heittää kuin palloa.

Kaivauksien iät ulottuivat yli 1,8 miljoonan vuoden takaisesta ajasta 70 000 vuoden takaiseen.

Tutkijat mallinsivat ja laskivat kivien liikerataa ja niiden aiheuttamaa mahdollista tuhoa, kun niillä heitettiin. Sitten tutkijat arvioivat, millä todennäköisyydellä kivi aiheuttaisi vahinkoa esimerkiksi sellaiseen keskikokoiseen eläimeen kuin impalaan.

Yli neljä kiveä viidestä olisi voinut aiheuttaa tarpeeksi pahaa vahinkoa eläimeen 25 metrin ja sitä lyhyemmillä etäisyyksillä, kertoo Science Daily News.

Aiemmin on ehdotettu, että pallomaisia kiveä käytettiin lyömäkaluna. Esihistorialliset ihmiset olisivat työstäneet niiden avulla muita materiaaleja.

Kuitenkin kivien paino ja muoto viittaavat siihen, että ne aiheuttavat heitettäessä vahinkoa niin paljon kuin mahdollista. Tämä viittaa siihen, että kivikauden metsästäjät olisivat valinneet ne käytettäviksi ”ammuksina”.

Ihmiset ovat anatomisesti sopivia heittämiseen. Heittämisellä olikin tärkeä rooli evoluution aikana, sanovat tutkijat Scientific Reports -tiedelehdessä.

”Ei ole tiedossa muita eläimiä, jotka voisivat heittää esineitä tarkasti ja nopeasti etäältä”, sanoo tutkija Andrew Wilson.

Heittämisellä on voitu metsästää saalista ja kamppailla muiden lihansyöjien kanssa tilaisuudesta saada kaivella ruhoja. Kyky vahingoittaa tai tappaa saalis etäältä laajentaa ruuan valikoimaa. Kiviase myös voi vähentää vaarallisia yhteenottoja muiden saalistajien kanssa.

Airgunman
Seuraa 
Viestejä9
Liittynyt11.4.2016

Kivikaudella metsästettiin heittämällä kiviä

Minusta kiven heitto on säilyttänyt taistelu/metsästys aseman näihin päiviin asti.. Vielä näkee joskus penikoita heittämässä kiviä esim. Lokkeja päin. Tai ulkomaisia sotilaitakin heitellään kivillä.. Ja varmaan keski-ajalla raskaasti pansaroituneen ritarin pysty tehokkaan varsijousen lisäksi nujertamaan tiputtamalla painavan kiven ylhäältä tornista sen päälle. Joten sanottakoon että olen varma että kivenheitto/päähän tiputtaminen on ollut vakavasti otettava taistelu taito kautta historian...
Lue kommentti
L
Seuraa 
Viestejä7145
Liittynyt17.3.2005

Kivikaudella metsästettiin heittämällä kiviä

Windspeed Kirjoitit: “Sitten oli jo 2000 v keksitty ballista jonka voimaan perustui Rooman suuruus.” Eri kokoisia ballistoja oli Rooman asevoimissa käytössä. On kuitenkin täysin järjetöntä väittää, että Rooman suuruus perustui niihin. Koska olet tunnettu siitä, että lauot vain järjettömiä mielipiteitä aiheessa kuin aiheessa, en yritäkään selittää sinulle tätä tämän enempää.
Lue kommentti
Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.