Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.
Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.
Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.
Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.
Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.
Vietto alkoi 1700-luvulla
Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.
Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.
Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.
Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.
Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.
Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.
Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.
Kalenterit tukevat edelleen
Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.
Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.
Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.
Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.
Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.
Lue lisää
Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.
Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.
Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.
Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.
Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.
Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.
