Suomalaiset hyttyset eivät onneksi levitä keltakuumetta tai dengue-kuumetta kuten <I>Aedes aegypti</I>. Kuva: <A HREF=http://en.wikipedia.org/wiki/File:Aedes_aegypti_biting_human.jpg>Wikimedia Commons</A>
Suomalaiset hyttyset eivät onneksi levitä keltakuumetta tai dengue-kuumetta kuten Aedes aegypti. Kuva: Wikimedia Commons

Tiede-lehti toivottaa hyvää ja hyttysvapaata kesää! Tuoreita uutisia jälleen elokuun alussa.

Kesälomat ovat käsillä, ja niin ovat myös hyttyssodat. Koska hyttyset ottavat sinusta kaiken irti, ota sinä puolestasi ote hyttysistä. Tutustu viholliseen ja opi puolustautumaan. Kolmentoista kohdan pikakurssimme kertoo, mitä hyttysistä ja hyökkäysten torjunnasta nykyään tiedetään.

1 Kaksi pirullista sukua

Suomessa elää noin 40 hyttyslajia, joista meitä onneksi vainoaa ainoastaan kymmenkunta, ja niistäkin todella äkäisiä on vain noin puolet. Pahimmat kiusankappaleet ovat Aedes-suvun metsähyttynen, Aedes communis, ja korpihyttynen, Aedes punctor. Kumpikin laji elää lähes koko maassa, mutta valtasuhteet vaihtelevat.

Etelä-Suomessa yhdeksän hyttystä kymmenestä kuuluu metsähyttysiin, korpihyttystä tavataan vain soilla. Järvi-Suomen jälkeen korpihyttynen yleistyy, ja Keski-Suomessa lajit ovat suunnilleen tasavahvat. Lapin havumetsävyöhykkeellä metsähyttynen harvinaistuu ja valtaan siirtyvät korpihyttynen ja taigahyttynen, Aedes pionips.

Anopheles-suvun horkkahyttysiä on Suomessa kolme–neljä lajia. Niitä tavataan vain etelässä, mutta pahaksi onneksi ne viihtyvät sisätiloissa, asuinrakennuksissa ja eläinsuojissa.

Vähiten harmia tuottavat Culiseta-suvun kirsihyttyset ja Culex-suvun lintuhyttyset. Kirsihyttyset ovat isoja mutta arkoja, lintuhyttyset taas ovat erikoistuneet imemään verta linnuista ja sammakkoeläimistä ja pistävät meitä vain satunnaisesti. Urbaani lintuhyttynen, viemärihyttynen, voi kuitenkin joskus jopa piinata cityihmisiä.

2 Lapin räkkä kamalin

Suomen hyttyskauhuista legendaarisin on Lapin räkkä. Sillä tarkoitetaan miljardien hyttysten ja niitä pienempien pirulaisten, mäkäräisten ja polttiaisten, massaesiintymää, jollaista ei tavata Etelä-Suomessa käytännössä koskaan.

Syitä räkkään on monia. Ensinnäkin korpi- ja taigahyttyset kehittyvät sulamis- ja sadevesien lammikoissa. Kun pohjoinen talvi on yleensä luminen, soilla, allikoissa ja lampareissa riittää hyttysille sikiämismahdollisuuksia. Toiseksi Lapin kesä on lyhyt, ja kaikki hyönteiset tulevat esiin yhtä aikaa.

3 Kiusaa koko kesäksi

Hyttyskausi alkaa periaatteessa keväällä heti ilmojen lämmettyä. Silloin ovat liikkeellä aikuisina talvehtineet horkkahyttyset, kirsihyttyset ja lintuhyttyset. Joltakin näistä saamme yleensä ensimmäisen pistoksemme.

Samaan aikaan kesän varsinainen kiusa odottaa sulavesilammikoissa: niissä kelluvat edellisen kesän metsä-, korpi- ja taigahyttysten munat. Kun lumet sulavat ja munat saavat happea, ne aloittavat kehityksensä. Kevään lämpimyyden mukaan ensimmäinen Aedes-sukupolvi on lennossa kahden–kolmen viikon päästä lumien sulamisesta.

Juhannuksen maissa Etelä-Suomessa voi siis liikkua jo toinen tai kolmas sukupolvi. Pohjois-Suomessa ensimmäinen polvi valmistuu yleensä kesäkuun puoliväliin. Tästä syystä parveilu on koko maassa sankkaa keskikesän juhlan aikaan. Niinpä Aedes-suvun hyttysiä kutsutaan myös juhannushyttysiksi.

Heinä-elokuussa ininä monipuolistuu. Silloin ovat liikkeellä myös aikuisiksi ehtineet uuden sukupolven horkka-, kirsi- ja lintuhyttyset.

Hyttyskausi loppuu viimeistään ensimmäisiin pakkasiin.

4 Iskijät liikkuvat hämärissä

Verivihollisemme, Aedes-suvun hyttyset, pysyttelevät päivän kuumimmat tunnit kasvillisuuden seassa mutta lähtevät liikkeelle iltahämärissä. Silloin ne hyökkäävät kimppuun sinnikkäinä ja pelottomina parvina ja antautuvat estottomasti läiskittäviksi.

Anopheles-suvun hyttyset ovat yökukkujia. Ne lähtevät liikkeelle aedeksiakin myöhemmin. Ne istuutuvat imemään pitkät takaraajat pystyssä. Raajat rekisteröivät ilman liikettä, minkä vuoksi horkkahyttysiä on erittäin vaikea saada hengiltä. Ne ovat tiessään, ennen kuin kämmen ehtii läjähtää.

Yöllä liikkuvat myös urbaanit lintuhyttyset. Ne kapuavat ulos viemäriputkista ja sadevesikouruista, lentävät asuntoihin avoimista ikkunoista ja iskevät kiinni lähes äänettö­mästi.

Kirsihyttysen pistosta voi pitää jonkinlaisena saavutuksena. Culiseta-parven saa näet ympärilleen vain, jos istuu aivan hiljaa paikallaan metsässä keskellä yötä.

5 Lämpöohjus osaa täsmäiskun

Hyttyset löytävät meidät hajun, ulkomuodon ja lämmön perusteella. Noin sadan metrin päästä ne haistavat hengityksemme tuottaman hiilidioksidin. Noin kymmenen metrin päästä ne saavat meihin näkökontaktin. Päästyään kolmen metrin päähän ne aistivat meistä huokuvan lämmön. Silloin mitään ei ole tehtävissä. Kohta pistää. Tuntosarvien kärjissä sijaitsevat lämpöreseptorit ohjaavat hyttysen verisuonen päälle.

Myös hajusukaset ovat tuntosarvissa. Nykykäsityksen mukaan hyttyset etsivät uhreja paitsi hiilidioksidin myös muiden hajujen avulla. Mitä nämä hajut tarkkaan ottaen ovat, on vielä epäselvää. Se tiedetään, että kaikilla selkärankaisilla eläimillä on luontaisia hajumolekyylejä, joista osa houkuttelee hyttysiä, osa karkottaa niitä ja osa naamioi houkuttimia tunnistamattomiksi. Ihmisen hiestä on eristetty yli 270 ainesosaa, joten on melkoinen työmaa selvittää, mikä tekee mitäkin. Puolentusinaa yhdistettä on kuitenkin jo tarkemmassa syynissä.

6 Joissakin meistä on vetovoimaa

Moni väittää, että metsäretkellä tai kesämökin verannalla hyttyset hyökkäävät juuri hänen kimppuunsa mutta jättävät muut rauhaan. Ilmiö ei ole näköharhaa eikä johdu siitä, että toisilla on alhaisempi valituskynnys kuin toisilla. Tutkimukset osoittavat, että hyttysillä tosiaan on ”suosikkeja”. Kokeissa ne seuraavat lähes säännönmukaisesti näiden hyttysmagneettien hajujälkeä.

Vaikka me kaikki eritämme ja hikoilemme samoja yhdisteitä, kemiallinen cocktailimme on yksilöllinen. Lopullinen ”magneettisuutemme” määräytyy ilmeisesti sen mukaan, miten väkeviä kemikaalimme ovat ja mitkä ovat niiden suhteelliset pitoisuudet.

7 Syö ja pissaa yhtä aikaa

Jos hyttynen saa ruokailla rauhassa, se imee verta noin kaksi kertaa painonsa verran – joskus jopa kolme. Tämä voi olla hyttysen painon mukaan mitä tahansa millilitran sadas- ja kymmenesosan välillä. Saadakseen koko lastin mahtumaan ja minimoidakseen painonnousunsa imevä hyttynen poistaa nestettä elimistöstään. Tarkkasilmäinen uhri voi havaita tämän hyttysen peräpäästä puristuvana pienenä pisarana, joka tipahtaa iholle.

Kun hyttynen on syönyt vatsansa pinkeäksi, se ei yleensä jaksa lentää, vaan useimmiten se pudottautuu lähelle maanrajaa sulattelemaan ateriaansa.

8 Puudutus estää hoksaamasta

Hyttysenpistoissa on eroja. Jokin hyttynen ehtii imeä itsensä puolilleen, ennen kuin uhri edes huomaa ruokailemaan tälläytyneen vieraan, kun taas toinen tuikkaa imukärsänsä ihoon niin kipeästi, että pääsee heti hengestään. Kipukokemuksen eroja selittävät osittain yksilölliset tekijät, mutta jotkin lajit myös pistävät kipeämmin kuin toiset.

Koollaan kauhistuttavat kirsihyttyset ovat vaatimattomimpia pistäjiä. Niiden pistoa tuskin huomaa, jos ei satu havaitsemaan itse hyönteistä. Myös nilkkoihin ja varpaisiin erikoistuneen piskuisen Aedes cinereuksen pisto on olematon. Senkin huomaa yleensä vasta paukaman noustua.

Joidenkin havaintojen perusteella kipeimmin pistäviä lajeja ovat etelärannikolla elävä elohyttynen, Coquillettidia richiardii, ja lounaisrannikolla tavattava luhtahyttynen, Aedes dorsalis. Hiljattain Etelä-Ruotsissa aiheutti ongelmia Aedes sticticansin massaesiintymä. Paikalliset kokivat hyttysten piston niin kipeäksi, etteivät voineet olla ulkona. Meillä laji on onneksi harvinainen.

Piston kivuliaisuuden eroja selittänee hyttysten syljen sisältämä puudutusaine. Ilmeisesti joidenkin lajien puudutusaineet ehkäisevät kipua tehokkaammin kuin toisten.

9 Proteiini nostaa paukaman

Hyttysen imukärsässä on kaksi putkea: toisella se imee verta, toisella ruiskuttaa pistokohtaan sylkeään. Tämä helpottaa ruokailua, sillä syljen proteiinit estävät veren hyytymistä. Lasku vaivattomuudesta lankeaa meille: vähän päästä pistokohtaan kohoaa kutiava paukama. Se on allerginen reaktio. Vieraat valkuaisaineet hälyttävät elimistömme puolustusjärjestelmän, joka käynnistää vasta-aineiden valmistuksen. Niiden rynnäkkö vapauttaa ihon syöttösoluista histamiinia, joka turvottaa ihon.

Lähes kaikki meistä, peräti 90 prosenttia, saavat hyttysistä allergisen reaktion. Sen voimakkuuden ratkaisee toisaalta oman immunologisen järjestelmän herkkyys, toisaalta altistus: mitä useammin hyttynen pistää, sitä nopeammin immuunijärjestelmä sopeutuu vieraisiin aineisiin ja sitä lievempi on reaktio.

Tilanne on kuitenkin kurja sikäli, että sietokyky on hankittava joka vuosi uudelleen – ellei satu asumaan Lapissa. Siellä joka toinen ”syödään” niin perusteellisesti, että elimistöön kehittyy immuniteetti. Meillä muilla sietokyky vahvistuu vähin erin kesän edetessä ja katoaa jälleen talven kuluessa.

Koska eri hyttyslajeilla on syljessään erilaisia antigeeneja, myös immuunijärjestelmämme toimii lajikohtaisesti. Monet ovat havainneet tämän matkustaessaan toiselle puolelle Suomea tai toiseen maahan. Kun kotipuolen hyttysistä saa vain pieniä paukamia, vierailualueen hyttyset nostattavat suuria moukkuja, jotka kutisevat silmittömästi.

10 Joukossa kärsit vähemmän

Jotkin eläimet, esimerkiksi porot, ovat oppineet hämäämään hyttysen kompassia manipuloimalla hajujälkeään. Kun ne kerääntyvät tokkaan, yksittäisten eläinten hajut sekoittuvat niin, ettei hyttynen enää löydä uhriaan. Haju on sakeimmillaan lauman keskellä, joten kesäfestivaaleilla kannattaa piiloutua yleisön uumeniin.

Luonnossa liikkujatkin voivat ottaa oppia poroista taukopaikkaa etsiessään. Räkkäaikaan porot hakeutuvat hiekkapohjaisille aukioille, joilta ilma nousee suoraan ylöspäin. Näin hajujälki ei leijaile kasvillisuuden seassa lentelevien hyttysten nenään.

Aina tulitusta ei kuitenkaan voi välttää. Silloin muista: älä huido. Kun hengitys kiihtyy ja hiki nousee pintaan, hyttyset oikein riemastuvat.

11 Päälle kunnon tamineet

Jos olet menossa kalaan, marjaan tai sieneen ja epäilet joutuvasi hyttyshyökkäyksen kohteeksi, varustaudu oikeanlaisilla vaatteilla. Muista, että hyttysen imukärsä läpäisee helposti ohuet housut ja sukat. Huolehdi, etteivät hyttyset pääse sisään housunpuntista. Jätä mahdollisimman vähän ihoa paljaaksi. Sivele kaikki paljaat paikat hyttyskarkotteella. Voit käyttää sitä myös sukkiin, kunhan muistat, että karkotteet saattavat turmella tekokuituja.

Vihollinen pistää tarpeeseen

Niin ikäviä kuin hyttyset ovatkin, meidän pitää myös ymmärtää niitä. Hyttysnaaraat, jotka meitä vainoavat, tarvitsevat verta muniensa ravinnoksi. Ilman veriuhriamme naaras ei yltäisi lähellekään normaalia 150–200 munan tuottoaan. Hyttyskoiraista ei ole kiusaa. Ne lentävät kukasta kukkaan ja elävät medellä ja muilla kasvien sokeripitoisilla nesteillä.

12 Karkote ratkaisee paljon

Hyttyskarkotteita on tarjolla kahdenlaisia: kasveista uutetut karkotteet ja kemikaaleista rakennettu dietyylitoluamidi eli deet.

Luonnollista hajuamme peittävät luontaiskarkotteet ovat kokeissa osoittautuneet varsin tehottomiksi. Sen sijaan Yhdysvaltain armeijan alun perin kehittämä deet toimii periaatteessa sitä paremmin, mitä vahvempaa se on.

Vahvin Suomessa myytävä deet-tuote on 50-prosenttinen. Maailmalla on kaupan jopa 100-prosenttista deetiä, mutta meillä näin voimakkaita karkotteita ei tarvita.

Deetin toimintamekanismi on ollut arvoitus, mutta viime vuonna Kalifornian Davisin yliopiston tutkijat pääsivät edes pikkuisen jyvälle. Deetistä haihtuu yhdisteitä, jotka iskevät hyttysen hajureseptoreihin sen pyrkiessä iholle.

Tyrmäävätkö yhdisteet kamaluudellaan vai häiritsevätkö ne hajureseptoreiden toimintaa, ei vielä tiedetä.
Uusiakin karkotteita etsitään. Maailman laboratorioissa testataan hajumolekyylejämme siinä toivossa, että niistä löytyy luontaisia torjunta-aineita, joita väkevöittämällä saataisiin lisää aseita hyttyssotaan.

13 Torju tuskaa ennakolta

Vaikka suojautuisimme kuinka, iskuja tulee silti. Hyttysen pistoihin ei ikävä kyllä ole samanlaista siedätyshoitoa kuin ampiais- tai mehiläisallergiaan, mutta jos tiedät olevasi herkkä hyttysille, voit lievittää tuskaa ennakkoon.

Suomalaisten ihotautilääkäreiden sinnikkyyden ansiosta tiedetään, että erityisesti setiritsiini-antihistamiini tarjoaa melkoisen helpotuksen: paukamat pienenevät 40 prosenttia ja kutina vähenee 70 prosenttia. Lääke tehoaa parhaiten, kun otat sen pari tuntia ennen kuin laittaudut hyttysten syötäväksi. Jälkihoidoksi paukamiin sopii hydrokortisoni.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Asiantuntijana on ollut Suomen hyttysguru, Oulun yliopiston hyönteistutkija Juhani Itämies.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2017

Kansa vinkkaa: koeta kuppihoitoa

Jos saat hyttysistä pahoja paukamia, testaa tämä kotikonsti.

Pane pistokohdan päälle esimerkiksi kuuma kahvikuppi. Kukaan ei tietääksemme ole kokeillut menetelmää hyttysenpistoihin, mutta ampiaisenpistoihin ja paarmojen puremiin se kuulemma auttaa.

Kuumuus laimentaa ampiaisen myrkyn ja paarman syljen proteiinit, eikä allergista reaktiota synny. Edellytyksenä on, että lämpökäsittely tehdään heti iskun jälkeen. Jos menetelmä toimii hyttysen¬pistoihin, lämpöpussista tullee jokaisen kesämökin välttämätön hyötytavara.

Musiikki soi aivoissa kaikkialla. Kuva: Getty Images

Kansien kärkitilan nappasi koira.

Tiede-lehden lukijat ovat antaneet vuosipalautteensa eli äänestäneet vuoden 2017 jutut ja kannet.

Tänä vuonna Tieteessä julkaistiin 76 artikkelia. Kannatus jakautui laajalti, mutta kolmen kärki oli hyvin tasainen. Sijat ratkesivat muutamilla äänillä.

Vuoden jutut

1.  Aivot rakastavat musiikkia

Artikkeli kertoi, kuinka musiikki on paljon muutakin kuin kuuntelunautinto. Musiikkiharrastus vahvistaa aivoja ja kehittää kognitiivisia valmiuksia keskittymiskyvystä muistiin ja älyyn.

Artikkeli ilmestyi numerossa 11/2017. Kirjoittajat olivat tiedetoimittajat Panu Räty ja Kirsi Heikkinen.

2. Mitä koira näkee sinussa?

Artikkeli kysyi, miten paras ystävämme suhtautuu meihin ja mitä se meidän mielenliikkeistämme ja tekemisistämme tajuaa.

Artikkeli ilmestyi numerossa 6/2017. Kirjoittaja oli tiedetoimittaja Maija Karala.

3. Elämän suurimmat arvoitukset

Artikkeli kysyi, mitä nykytiede sanoo maailman pohdituimmista asioista, kuten tietoisuuden olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Artikkeli ilmestyi numerossa 2/2017. Kirjoittajat olivat New Scientist -lehden tiedetoimittajia.

 

Lue Digilehdet.fi:ssä

Jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja, voit lukea voittoisat artikkelit Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevista linkeistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet.

 

Vuoden kannet

Tasainen oli myös kansiäänestys. Lämpenevän luonnon maapallojäätelö ja Eurooppaa valtaava susi hävisivät vain hienoisesti koiralle.

Äänestyksen voittajat

Arvonnassa muhkean tietokirjapaketin voittivat

Jaakko Rantanen, Hämeenlinna

Nikolas Uso, Helsinki

Veera Vedenpää, Teerijärvi

 

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.