Alkoholeista viini suojaa eniten diabetekselta. Kuva: Tea Karvinen
Alkoholeista viini suojaa eniten diabetekselta. Kuva: Tea Karvinen

Tulos ei silti merkitse kehotusta juoda alkoholia.

Alkoholin terveyshaitat on osoitettu tutkimuksissa. Tanskalaisten tutkijoiden uusi löydös viittaa kuitenkin siihen, että kohtuullinen alkoholin nauttiminen voi jonkin verran pienentää riskiä sairastua diabetekseen.

Etelä-Tanskan yliopiston tutkimuksessa kävi ilmi, että esimerkiksi miehillä, jotka joivat 14 annosta alkoholia viikossa, oli 43 prosenttia pienempi riski sairastua kuin niillä, jotka eivät juoneet ollenkaan.

Naisilla yhdeksän annoksen nauttiminen vähensi riskiä 58 prosenttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Diabetologia-tiedelehdessä julkaistu tulos on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Yhteys on tilastollinen, eikä vaikutuksen mekanismia tunneta. Tutkijat arvelevat, että viinin sisältämät polyfenolit voivat auttaa verensokerin hallinnassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eri alkoholijuomista juuri viini pienensi riskiä eniten. Seitsemän lasillista tai enemmän viikossa juovilla miehillä ja naisilla diabetesriski pieneni 25–30 prosenttia verrattuna niihin, jotka joivat vain yhden lasillisen tai vähemmän.

Miehillä 1–6 oluen nauttiminen viikossa vähensi riskiä 21 prosenttia, kun taas naisilla oluen nauttimisen ja diabeteksen välillä ei ollut tilastollista yhteyttä.

Yli seitsemän väkevän alkoholijuoma-annoksen nauttiminen nosti naisilla riskiä 83 prosenttia. Tätä voi tulkita niin, että alkoholi ei ole ainoa selitys, vaan taustalla on muitakin elintapatekijöitä.

Tulosta ei pidä ottaa kehotuksena juoda lisää alkoholia. Rankka alkoholinkäyttö nollaa hyödyt ja jopa nostaa riskiä hieman. Alkoholi aiheuttaa tutkitusti useita syöpiä, ja pienilläkin määrillä voi olla muita haitallisia terveysvaikutuksia.

Tutkimuksessa seurattiin 70 500 yli 18-vuotiaan tanskalaisen elintapoja ja alkoholinkäyttöä viisi vuotta. Diabetesta jo valmiiksi sairastavia ei otettu mukaan tutkimukseen.

Vastaajat ryhmiteltiin sen mukaan, kuinka usein ja kuinka paljon nämä käyttivät alkoholia viikossa, kertoo tiedote.

Seurannan aikana 859 miestä ja 887 naista sairastui diabetekseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla