Koira suhtautuu ihmisiinsä niin kuin pentususi oman laumansa aikuisiin. Kuva: Shutterstock
Koira suhtautuu ihmisiinsä niin kuin pentususi oman laumansa aikuisiin. Kuva: Shutterstock

Lemmikki ei kaipaa laumanjohtajaa vaan luotettavaa vanhempaa.

Koira on ollut ihmisen uskollinen seuralainen viime jääkaudelta asti, mutta tiede on vasta viime vuosina syventynyt selvittämään, mitä tämän parhaan ystävämme päässä liikkuu. Tutkimuksen edetessä moni totena toitotettu käsitys on paljastunut myytiksi ja mennyt uusiksi. Jopa ihmisen asema koiran elämässä on muuttunut.

Koiraoppaat kertoivat pitkään, että omistajan täytyy olla koiralleen laumanjohtaja, kuin alfasusi. Ajatus oli peräisin Rudolph Schenkeniltä, joka raportoi havaintojaan Baselin eläintarhan susista vuonna 1947.

Tässä sveitsiläistarhassa pidettiin jopa kymmentä aikuista sutta parikymmentä metriä pitkässä ja kymmenen metriä leveässä häkissä. Ei liene yllätys, että näissä oloissa sudet stressaantuivat ja kävivät väkivaltaisia mittelöitä arvojärjestyksestä. Schenken arveli, että luonnossa taistelut voittava uros saa himoitun naaraan ja aseman hierarkian huipulla.

Harhaluulo suodattui populaarikulttuuriin ja siitä koiraoppaisiin. Jos ihminen ei ole koiralleen vahva alfasusi, koira luulee itse olevansa johtaja ja äityy vihaiseksi, kulki koirakirjojen logiikka.

Susiauma onkin perhe

Uudempi tutkimus on osoittanut, ettei susilla ole jäykkää arvojärjestystä eivätkä alfat pidä lauman jäseniä tiukassa komennossa. Susilauma ei edes ole satunnainen metsästysyhteenliittymä vaan perhekunta, jossa yhteinen perimä suosii yhteistyötä. Laumaa johtavat isä ja äiti, jälkeläiset saavat niiltä oppia ja turvaa, ja nuoret auttavat pikkusisarustensa kasvatuksessa.

Kaikuja tästä näkyy koirassa, jonka perimässä on pitkän kesyn elämän kuluessa tapahtunut muutoksia. Nykykoira on kuin sudenpentu ja suhtautuu huoltajaansa lähinnä kuin vanhempaan, vaikka lajiraja ylittyykin.

Koira kuitenkin selvästi erottaa toisistaan ihmiset ja koirat ja käyttäytyy niiden kanssa eri tavalla. Koirat ovat muun muassa vähemmän aggressiivisia ihmisiä kuin toisia koiria kohtaan.

Helsingin yliopiston Sanni Sompin ja hänen kollegoidensa tutkimuksen mukaan koirat, jotka saavat katsottavakseen valokuvia vihaisista koirista ja ihmisistä, usein vastaavat koiran katseeseen haastavasti tuijottaen, kun taas vihaisen ihmisen katsetta ne väistävät nopeasti.

Empaattisina eläiminä koirat reagoivat herkästi ihmisten tunnetiloihin ja vaikeissa paikoissa mieluummin alistuvat ja sovittelevat kuin uhittelevat. Ne myös luottavat siihen, että empatia on molemminpuolista.

 

Lue lisää

Kesäkuun 2017 Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa biologi ja tiedetoimittaja Maija Karala kertoo, mitä kaikkea koira ihmisessä näkee ja alkavatko omistaja ja koira tosiaan muistuttaa toisiaan niin kuin usein väitetään.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

 

Oletko koira- vai kissaihminen?

Koira ja kissa ovat erilaisia ja niin ovat myös koira- ja kissaihmiset. Kumpaan joukkoon kuulut? Tee testi.

Moni haluaa ryhtyä liikkumaan, mutta into lopahtaa aikatauluihin ja monimutkaisiin harjoitusohjelmiin. Tavoite pitää paremmin, jos laajentaa mielikuvaa liikunnasta.

Liikkuminen on terveellistä, kuka sitä ei tietäisi. Mitä välttelystä seuraa, voi aavistella UKK-instituutin tuoreesta raportista, jossa lasketaan liikkumattomuuden kustannuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

Ne ovat huomattavat: vähintään runsaat kolme miljardia mutta kenties jopa yli seitsemän miljardia euroa vuodessa. Summa kertyy sairauspäivistä, lääkemenoista, terveyspalveluiden käytöstä, tekemättä jääneistä työtunneista, menetetyistä verotuloista ja koti- ja laitoshoidon kustannuksista.

Tutkimusten mukaan liikkuja suojaa itseään monilta sairauksilta: diabetekselta, masennukselta, metaboliselta oireyhtymältä, sydän- ja verisuonitaudeilta, jopa joiltakin syöviltä – ja tietysti ylipainolta.

Mikä määrä sitten pitäisi liikkua hyödyt saadakseen?

Suositus kaksi ja puoli tuntia

Maailman terveysjärjestön WHO:n suositus, jota Suomikin noudattaa, ohjeistaa liikkumaan keskitehoisesti vähintään kaksi ja puoli tuntia tai voimakkaasti tunnin ja vartin viikossa.

Ohjetta tukee vuonna 2017 julkaistu tutkimus, johon osallistui yli 130 000 ihmistä 17 maasta. Tulosten mukaan varhaisen kuoleman riski vähenee lähes 30 prosenttia, kun käyttää vähintään suositellun ajan fyysisiin aktiviteetteihin.

Hyvästä kannusteesta huolimatta aikatavoite voi lannistaa nykyajan kiireistä ihmistä. Mistä ottaa ajan juoksulenkkiin, jumppatuntiin tai salilla käyntiin?

Entä jos sitä ei tarvitsisi aina erikseen ottaa. Liikuntaa voi tarkastella muutenkin kuin nimenomaisena suorituksena.

Kertyy arjen askareistakin

WHO laskee keskitehoiseksi liikunnaksi myös tavalliset arjen tekemiset, kuten imuroinnin ja muut kotityöt. Samaan joukkoon menevät työmatkakävely, työmatkapyöräily – ja näin kesän lähestyessä monen iloksi – myös puutarhatyöt, marjastus ja sienestys.

Liikuntaa ei ole edes pakko jakaa pitkin viikkoa, vaikka suositus niin neuvookin. Viikonloppuliikuntakin hyödyttää. Tutkimuksissa se on pienentänyt ennenaikaisen kuoleman riskiä yhtä paljon kuin ositettu liikunta.

Mikä parasta, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että vähänkin on parempi kuin ei mitään.

Nykyinen suositus pitää terveyshyödyn rajana vähintään kymmenen minuutin liikuntarupeamaa, mutta uusien tulosten mukaan elimistö kiittää jo kahden minuutin aktiivisuudesta. Se voi olla pysäkin väli kävelyä tai hissin vaihto portaisiin.

Näin ajatellen kaksi ja puoli tuntia ei enää tunnukaan mahdottomalta.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kansainväliset tiedetoimittajat esittävät asiantuntijoille monien miettimiä liikuntakysymyksiä: Onko pakko rehkiä hikeen asti? Voiko venyttelyn jättää väliin? Mitä oikein kannattaa syödä? Siivittääkö musiikki tosiaan menoa?

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Afrikkalaisten paikallislintujen immuunijärjestelmä on huomattavasti virittyneempi taistelemaan sikäläisiä taudinaiheuttajia vastaan.

Muuttolinnut kasvattavat kesäisin poikasensa pohjoisessa välttyäkseen tropiikin taudeilta. Tämä kävi ilmi, kun ruotsalaisessa Lundin yliopistossa tutkittiin yli tuhannen lintulajin evoluutiohistoriaa ja immuunijärjestelmää.

Kun poikaset syntyvät Pohjolassa, lintujen ei tarvitse ylläpitää yhtä kattavaa immuunijärjestelmää kuin Afrikassa pysyttelevien serkkujensa.

Tutkijat analysoivat 1 300 lintulajin sukupuut ja vertailivat eurooppalaisten ja afrikkalaisten paikallislintujen sekä muuttolintujen immuunijärjestelmää.

Euroopassa pysyvästi elävillä linnuilla ja muuttolinnuilla on trooppisiin taudinaiheuttajiin nähden paljon suppeampi immuunijärjestelmä kuin afrikkalaisilla linnuilla. Se on yllättävää, sillä muuttolintujen ajattelisi tarvitsevan suojaa troopiikin taudeilta etelässä talvehtiessaan.

Ne eivät kuitenkaan näytä olevan immuunipuolustukseltaan erilaisia kuin Euroopassa ympäri vuoden elävät serkkunsa. Sekä eurooppalaiset paikallislinnut että talveksi Afrikkaan muuttavat lajit ovat kaikki alun perin kotoisin Afrikasta.

Tutkijat esittävät, että monipuolisen ja vahvan immuunijärjestelmän ylläpito ja kehittyminen on evoluutiossa luultua kalliimpaa. Sen hintana voi esimerkiksi olla erilaisten autoimmuunisairauksien kehittyminen.

Linnut ovat altteimpia taudeille kohdatessaan taudinaiheuttajat ensimmäistä kertaa. Niinpä syntyvät poikaset olisivat tropiikissa heikoilla. Evoluutio näyttää varmistaneen, että linnut muuttavat pesimään pohjoiseen, jossa tauteja ei ole niin paljon. Näin linnut selviävät yksinkertaisemmalla immuunijärjestelmällä.

”Kun muuttolinnut pesivät, ne ovat siirtyneet pois tautivyöhykkeiltä eivätkä tarvitse niin monipuolista puolustusta. Tästä on sekin etu, että immuunijärjestelmän itsensä sairaudet ja ongelmat ovat huomattavasti epätodennäköisempiä”, selittää tohtori Emily O'Connor Lundin yliopiston tiedotteessa.

Ilmastonmuutos näyttää siirtävän myös taudinaiheuttajien rajoja kohti pohjoista. Reuna-alueilla elävät linnut voivat sopeutua tähän siirtymällä pohjoisemmaksi.

Kun elinalueiden pohjoisraja tulee lopulta vastaan, jää nähtäväksi miten lintujen immuunijärjestelmä pystyy selviämään niille vieraista taudinaiheuttajista.

Tutkimuksen julkaisi Nature Ecology & Evolution.