Koira suhtautuu ihmisiinsä niin kuin pentususi oman laumansa aikuisiin. Kuva: Shutterstock
Koira suhtautuu ihmisiinsä niin kuin pentususi oman laumansa aikuisiin. Kuva: Shutterstock

Lemmikki ei kaipaa laumanjohtajaa vaan luotettavaa vanhempaa.

Koira on ollut ihmisen uskollinen seuralainen viime jääkaudelta asti, mutta tiede on vasta viime vuosina syventynyt selvittämään, mitä tämän parhaan ystävämme päässä liikkuu. Tutkimuksen edetessä moni totena toitotettu käsitys on paljastunut myytiksi ja mennyt uusiksi. Jopa ihmisen asema koiran elämässä on muuttunut.

Koiraoppaat kertoivat pitkään, että omistajan täytyy olla koiralleen laumanjohtaja, kuin alfasusi. Ajatus oli peräisin Rudolph Schenkeniltä, joka raportoi havaintojaan Baselin eläintarhan susista vuonna 1947.

Tässä sveitsiläistarhassa pidettiin jopa kymmentä aikuista sutta parikymmentä metriä pitkässä ja kymmenen metriä leveässä häkissä. Ei liene yllätys, että näissä oloissa sudet stressaantuivat ja kävivät väkivaltaisia mittelöitä arvojärjestyksestä. Schenken arveli, että luonnossa taistelut voittava uros saa himoitun naaraan ja aseman hierarkian huipulla.

Harhaluulo suodattui populaarikulttuuriin ja siitä koiraoppaisiin. Jos ihminen ei ole koiralleen vahva alfasusi, koira luulee itse olevansa johtaja ja äityy vihaiseksi, kulki koirakirjojen logiikka.

Susiauma onkin perhe

Uudempi tutkimus on osoittanut, ettei susilla ole jäykkää arvojärjestystä eivätkä alfat pidä lauman jäseniä tiukassa komennossa. Susilauma ei edes ole satunnainen metsästysyhteenliittymä vaan perhekunta, jossa yhteinen perimä suosii yhteistyötä. Laumaa johtavat isä ja äiti, jälkeläiset saavat niiltä oppia ja turvaa, ja nuoret auttavat pikkusisarustensa kasvatuksessa.

Kaikuja tästä näkyy koirassa, jonka perimässä on pitkän kesyn elämän kuluessa tapahtunut muutoksia. Nykykoira on kuin sudenpentu ja suhtautuu huoltajaansa lähinnä kuin vanhempaan, vaikka lajiraja ylittyykin.

Koira kuitenkin selvästi erottaa toisistaan ihmiset ja koirat ja käyttäytyy niiden kanssa eri tavalla. Koirat ovat muun muassa vähemmän aggressiivisia ihmisiä kuin toisia koiria kohtaan.

Helsingin yliopiston Sanni Sompin ja hänen kollegoidensa tutkimuksen mukaan koirat, jotka saavat katsottavakseen valokuvia vihaisista koirista ja ihmisistä, usein vastaavat koiran katseeseen haastavasti tuijottaen, kun taas vihaisen ihmisen katsetta ne väistävät nopeasti.

Empaattisina eläiminä koirat reagoivat herkästi ihmisten tunnetiloihin ja vaikeissa paikoissa mieluummin alistuvat ja sovittelevat kuin uhittelevat. Ne myös luottavat siihen, että empatia on molemminpuolista.

 

Lue lisää

Kesäkuun 2017 Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa biologi ja tiedetoimittaja Maija Karala kertoo, mitä kaikkea koira ihmisessä näkee ja alkavatko omistaja ja koira tosiaan muistuttaa toisiaan niin kuin usein väitetään.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

 

Oletko koira- vai kissaihminen?

Koira ja kissa ovat erilaisia ja niin ovat myös koira- ja kissaihmiset. Kumpaan joukkoon kuulut? Tee testi.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.