Chinchorron kulttuurin muumioita on kerätty muun muassa Chilen Aricassa sijaitsevaan museoon, mutta niitä on yhä paljon myös Atacaman autiomaassa.
Kuva: Wikimedia Commons
Chinchorron kulttuurin muumioita on kerätty muun muassa Chilen Aricassa sijaitsevaan museoon, mutta niitä on yhä paljon myös Atacaman autiomaassa. Kuva: Wikimedia Commons

Ilmastonmuutos uhkaa Atacaman autiomaan ikivanhoja vainajia.

Muinaisen Chinchorron kulttuurin muumiot ovat pysyneet kunnossa 7 000 vuotta, mutta kymmenen viime vuoden aikana osa niistä on alkanut pehmetä mustaksi mudaksi. Tämä huomattiin chileläisen Tarapacán yliopiston arkeologisessa museossa, jonka kokoelmissa on melkein 120 taitavasti säilöttyä vainajaa.

Harvardin yliopiston emeritusprofessori Ralph Mitchell ja hänen työtoverinsa Alice DeAraujo tutkivat sekä ehjien että vaurioituneiden muumioiden ihonäytteitä. He saivat selville, että ikivanhoja kudoksia tuhoavat pieneliöt, jotka villiintyvät kasvamaan, kun kosteus lisääntyy.

Kosteus on jotain, mihin Chinchorron intiaanit eivät varmaankaan varautuneet, sillä he elivät maailman kuivimmalla alueella Atacaman autiomaassa.

Mutta aivan erämaan vieressä Aricassa, jossa museo sijaitsee, ilmankosteuden on havaittu viime aikoina nousseen. Syyksi on arveltu ilmastonmuutosta.

Museoidut jäänteet on helppo pelastaa säätämällä sisätilojen ilmaa. Sen sijaan pahassa vaarassa ovat sadat muumiot, jotka yhä lymyävät matalissa haudoissaan Arican ympäristössä.

Chinchorrot keksivät muumioinnin ainakin kaksi tuhatta vuotta ennen kuin taidosta tunnetut egyptiläiset. Nykyisen Chilen ja Perun alueella eläneet metsästäjä-keräilijät säilöivät kaikkia yhteisönsä vainajia: miehiä, naisia, lapsia ja jopa syntymättömiä sikiöitä.

Ensin he poistivat aivot ja sisäelimet, sitten muotoilivat ruumiin kuitujen avulla entisen malliseksi. He täyttivät kallon onkalon oljilla tai tuhkalla ja ompelivat irrotetun leuan ruo´oilla takaisin paikalleen. Keppi piti selkärangan suorana ja liitti pään ja muun kehon yhteen.

Palsamoija liitti ihon yhtenäiseksi esimerkiksi paikoilla, joita teki eteläamerikanisohylkeen ja muiden eläinten nahasta. Hän viimeisteli työnsä sivelemällä iholle tahnaa. Sen värin perusteella arkeologit luokittelevat yli 3 000 vuotta kestäneen kulttuurin jaksoja. Vanhimpaan aikaan käytössä oli mangaanipitoinen musta mönjä ja sen jälkeen okrasta tehty punainen. Tuoreimmat vainajat on päällystetty ruskealla mudalla.