Yhtä hyvin yhteiskuntaopin arviointikokeessa menestyneet oppilaat saavat erilaisia arvosanoja eri kouluissa. Kiitettävä heltiää helpommin koulussa, jossa oppilaiden osaaminen on heikompaa. 65-prosenttisesti oikein vastanneet saavat etevimpien kouluissa seiskan, kun heikoimpien kouluissa heltiää yhdeksikkö. Lähde: Najat Ouakrim-Sovio: Toimivatko päättöarvioinnin kriteerit?
Yhtä hyvin yhteiskuntaopin arviointikokeessa menestyneet oppilaat saavat erilaisia arvosanoja eri kouluissa. Kiitettävä heltiää helpommin koulussa, jossa oppilaiden osaaminen on heikompaa. 65-prosenttisesti oikein vastanneet saavat etevimpien kouluissa seiskan, kun heikoimpien kouluissa heltiää yhdeksikkö. Lähde: Najat Ouakrim-Sovio: Toimivatko päättöarvioinnin kriteerit?

Samasta osaamisesta saa yhdessä koulussa seiskan, toisessa yhdeksikön.

Peruskouluissa arvostellaan eri tavoin samantasoista osaamista. samoilla tiedoilla saa yhdessä koulussa seiskan, kun toisessa koulussa heltiää yhdeksikkö.

Epäsuhta paljastui seuranta-arvioinneissa, joissa testataan valtakunnallisesti edustavalla kouluotoksella, miten hyvin oppilaat hallitsevat eri oppiaineita. Jo aiemmin on pantu merkille, että äidinkielessä ja matematiikassa saa eri kouluissa samanlaisella osaamisella eri arvosanan. Samoin käy historiassa ja yhteiskuntaopissa, osoittaa Najat Ouakrim-Sovion tuore väitöskirja.

Runsaat sata koulua ja yli 4000 oppilasta kattaneesta tutkimuksesta kävi ilmi, että joka toinen oppilas käy koulua, jossa yhteiskuntaopin päättöarvosana heittää numeron verran seuranta-arvioinnissa määritetystä arvosanansta.

Opettajat antoivat selvästi useammin arvosanoja ylä- kuin alakanttiin.

Erot johtuvat paljolti siitä, että opettajat noudattavat yhä suhteellista arviointia. He vertaavat oppilaan osaaamista muuhun luokkaan, antavat keskiarvoa paremmille kiitettävän ja keskiarvoa huonommille tyydyttävän. Arvosana riippuu siis oman osaamisen lisäksi luokkakavereiden osaamisesta.

Näin ei pitäisi olla, sillä suhteellisesta arvioinnista luovuttiin virallisesti jo 1980-luvulla.

Jos olet Tieteen tilaaja, lue tuoreen Tiede-lehden juttu kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä:

Reisimasa
Seuraa 
Viestejä406
Liittynyt21.12.2012

Koulunumerot heittävät epäreilusti

Fyyzicx 30.03.2014 klo 20:06 Yläasteella on samaa ongelmaa mutta ei yhtä radikaalia. Jos saat 8 kokeesta niin voi heitellä 7 ja 9 välillä riippuen tykkääkö opettaja susta. Muistan kun mietittiin yläkouluaikana, että uskonnon opettaja ihan taatusti antaa numerot noppaa heittämällä, sillä hänen antamat todistusnumerot ei noudattanut mitään järjellistä logiikkaa. Toveri X oli hiljainen kaveri, joka ei koskaan ollut aktiivinen ja kevään/syksyn (ei voi muistaa) ainoasta kokeesta tuli joku 5½ ellen...
Lue kommentti

My feeling always is, if I thought of it, somebody else has thought of it

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.