Kriittinen vaikuttaa olevan riippumattomampi mielipiteissään. Kuva: Getty Images
Kriittinen vaikuttaa olevan riippumattomampi mielipiteissään. Kuva: Getty Images

Negatiivisissa ihmisissä nähdään enemmän johtaja-ainesta, vaikkei heistä pidettäisikään.

Negatiivisuus ja kriittisyys eivät välttämättä ole ihmiselle haitta. Niillä näet saa itsensä näyttämään vahvemmalta muiden silmissä, huomasi Virginian yliopiston yhteiskuntapolitiikan apulaisprofessori Eileen Chou uudessa tutkimuksessaan.

Chou pohti, miksi nykypolitiikassa valtaan nousee negatiivisia riidankylväjiä, kun perinteisesti johtajilta on hänen mukaansa odotettu positiivista ja kannustavaa otetta, ainakin Yhdysvalloissa.

Chou toteutti kaikkiaan 11 koetta, joissa ihmiset arvioivat eri asioista esitettyjä kriittisiä ja positiivisia näkemyksiä ja valitsivat, kumpien esittäjät vaikuttivat uskottavammilta ja paremmilta johtajatyypiltä.

Yhdessä kokeessa opiskelijat saivat luettavakseen ravintola-arvioita, joista osa oli kriittisiä ja osa kehuvia. Kriittisen arvion kirjoittaja vaikutti opiskelijoiden mielestä voimakkaammalta ja itsenäisemmältä.

Opiskelijat katsoivat, että kriittisesti suhtautuva uskaltaa vapasti ilmaista näkemyksensä ravintolasta, oli totuus sitten mikä tahansa.

Toisessa kokeessa opiskelijat laitettiin arvioimaan taideteoksia. Ryhmässä oli näyttelijä, joka joko piti teoksesta tai haukkui sitä. Jälleen negatiivisesti suhtautuvaa pidettiin uskottavampana ja hallitsevampana.

Kun opiskelijoilta kysyttiin, kumman he valitsisivat ryhmänsä vetäjäksi, äänet kasautuivat taideteokseen nuivemmin suhtautuneelle.

Kolmannessa kokeessa 518 henkilöä sai arvioida Yhdysvaltojen presidentinvaalien tv-väittelyissä esitettyjä puheenvuoroja vuosilta 1980–2008. Sitaateista ei kerrottu, kuka ne on sanonut. Jälleen negatiiviset ja huolta ilmaisevat viestit purivat paremmin.

Koehenkilöt eivät pitäneet negatiivisista vastarannankiiskistä yhtä paljon kuin positiivisia kantoja esittäneistä, mutta nuivasti asioihin suhtautuvia pidettiin kuitenkin voimakkaampina ja uskottavampina.

”Negatiivisuutta pidetään yleensä epäkohteliaana, joten avoimesti kriittiset henkilöt näyttävät nousevan sosiaalisten kahleiden yläpuolelle ja vaikuttavat siksi vahvemmilta. Siksi saatamme vaistomaisesti kohdella heitä johtajatyyppeinä, vaikkemme pitäisi heistä”, pohtii Chou New Scientist -lehdessä.

Chou hakee vertailukohtaa eläimistä. Kun yksittäinen paviaani lähtee laumasta aivan omille teilleen, se saa yleensä seuraajia.

Tutkimuksessaan Chou tarkastelee negatiivista esiintymistä lähinnä poliittisen vallan ja johtajuuden kannalta. Kokeiden havainnot viittaavat siihen, että joissain tilanteissa kriittiset puheenvuorot nähdään uskottavampina, mutta pelkällä ilkeydellä tuskin pötkii kovin pitkälle, jos substanssia ei löydy.

Ilmiö voi toimia toiseenkin suuntaan. Jos julkinen keskustelu on ajautunut toivottoman negatiiviseksi, voivatkin taas menestyä henkilöt, jotka tuovat positiivista ja lohduttavaa viestiä.

Choun tutkimuksen julkaisi Amerikan psykiatriyhdistyksen Journal of Personality and Social Psychology.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6501
Liittynyt8.11.2012

Kriittisyys saa henkilön vaikuttamaan uskottavalta

Lähes poikkeuksetta on niin, että kannattaa huomata ongelma ja ratkaisun sijaan spinnata se niin, että siitä tulee liiketoimintaa. Samalla erityisesti piilottaen ratkaisu muilta. Jolloin yleensä käy vielä niin, että kohtapuoleen on rattaisiin välttämättömänä osana, kun huojuva korttitalo pysyy kasassa myös juuri sinun kusetuksesi ansiosta.
Lue kommentti