Kuitu tekee hyvää käymällä. Kuva: iStock
Kuitu tekee hyvää käymällä. Kuva: iStock

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Ravitsemusasiantuntijat muistuttavat meitä jatkuvasti kuitujen tärkeydestä. Ne sisältävät tarpeellisia kivennäisaineita ja vitamiineja. Ne lisäävät kylläisyyden tunnetta ja auttavat painonhallintaa. Ne edistävät suolentoimintaa. Ne tervehdyttävät rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa ja vähentävät pahaa kolesterolia.

Neuvoista huolimatta kuidut, etenkin viljojen kuidut, ovat viime vuosina olleet vastatuulessa, kun gluteenittomasta ruokavaliosta on tullut megatrendi ja moni on ryhtynyt välttelemään kaikkia huonosti imeytyviä hiilihydraatteja.

Ei kannattaisi vältellä, ellei todella ole herkkä viljan sitkoproteiinille tai pode ärtyneen suolen oireyhtymää. Tuoreen Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kuidut ja nimenomaan liukenemattomat kuidut, joita viljat sisältävät, tekevät hyvää suolistobakteereillemme ja edelleen verensokerillemme.

Tuloksia syntyy nopeasti

Vanhastaan on ajateltu, että verensokerin säätelyyn tarvitaan etenkin liukenevia kuituja, joita on hedelmissä, marjoissa ja kasviksissa. Liukenemattomien kuitujen tärkeys nousi esiin Rutgersin yliopiston mikrobiologian professorin Liping Zhaon johtamassa tutkimuksessa, johon osallistui 44 kakkostyypin diabeetikkoa.

27 heistä söi kolmen kuukauden ajan ruokaa, joka sisälsi runsaasti liukenemattomia kuituja, kuten täysjyväviljoja, prebiootteja ja luontaishoitojen kuituvalmisteita. 16 verrokin ruokavalio oli muuten sama, mutta kuitulisä puuttui.

Kuukauden kuluttua hemoglobiinin A1c-arvo, joka kertoo veren glukoositason, oli parantunut kaikilla. Sitten kuidut näyttivät voimansa, ja kokeilun päättyessä peräti 24 kuidun syöjän glukoosiarvo oli palautunut normaaliksi. Verrokeista samaan pääsi puolet.

Insuliinin eritys vauhdittuu

Zhao halusi varmistaa, että hyvä tulos johtui nimenomaan kuiduista. Hän siirsi hiiriin suolistobakteereja, jotka oli kerätty dieettiläisiltä ennen koetta ja sen jälkeen. Kuiduilla ravitut bakteerit pitivät hiirtenkin verensokerin kunnossa.

Sekin selvisi, miten sulamaton kuitu auttaa glukoosin hallinnassa. Kun kuitu päätyy paksusuolen bakteereille, ne panevat sen entsyymeillään käymään, fermentoitumaan. Silloin syntyy lyhytketjuisia rasvahappoja, jotka puolestaan kiihdyttävät insuliinin eritystä.

Insuliini on elimistölle elintärkeä hormoni. Solut tarvitsevat sitä kerätessään verenkierrosta glukoosia polttoaineekseen. Diabeetikoilla insuliinia valmistuu liian vähän tai se vaikuttaa heikosti, ja glukoosia kertyy vereen.

Zhao ja kollegat tunnistivat paksusuolesta 141 bakteerilajia, jotka fermentoivat kuitua. Niistä 15 riemastui kuitudieetistä: ne runsastuivat ja voivat erityisen hyvin. Zhao uskoo, että tästä ydinjoukosta saadaan apua diabeteksen hoitoon.

Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että helpoin tapa vaalia glukoosiarvoaan on pitää huolta runsaasta liukenemattomien kuitujen saannista. Silloin paksusuolessa jylläävät hyvät bakteerit. Pahat bakteerit hupenevat, haitalliset aineenvaihduntatuotteet, kuten indoli ja rikkivety, vähenevät, ja glukoosiarvot pysyvät kunnossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.