Ruskeina näkyviä alueita koetteli poikkeuksellinen kuivuus vuosina 2006-2010. Kuva: Nasa
Ruskeina näkyviä alueita koetteli poikkeuksellinen kuivuus vuosina 2006-2010. Kuva: Nasa

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos pahensi kuivuutta.

Syyrian sota sai tuoreen tutkimuksen mukaan sytykettä ilmastonmuutoksen kärjistämästä kuivuudesta. Tunnettujen aikojen pahin kuivuus korvensi vuosina 2006–2010 maan pohjoisosien viljavia seutuja, jotka kuuluvat niin sanotun hedelmällisen puolikuun vyöhykkeeseen. Alue ulottuu myös Irakin ja Turkin puolelle.

Kuivuus köyhdytti syyrialaisia viljelijöitä. Puolitoista miljoonaa ihmistä pakeni maaseudulta kaupunkeihin, joissa köyhyys ja tyytymättömyys hallintoon lopulta purkautuivat protesteiksi ja yhteenotoiksi 2011.

Kuivuudessa yhdistyi luontainen vaihtelu ja ilmastonmuutos, yhdysvaltalaiset tutkijat todistelevat Pnas-tiedelehdessä. Sadassa vuodessa hedelmällisen puolikuun alue on lämmennyt 1–1,2 astetta ja sateet siellä supistuneet kymmenen prosenttia. Tilanne ei olisi tutkijoiden mukaan mennyt näin pahaksi ilman ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutos on pahentanut kahdella tapaa kuivuutta. Ensinnäkin se on heikentänyt tuulia, jotka tuovat sateita itäiseltä Välimereltä. Sateet vähenivät marraskuusta huhtikuuhun kestävän sadekauden aikana. Lisäksi poikkeuksellisen kuumat kesät ovat haihduttaneet maaperästä kosteutta.

Alueella on koettu kuivuuskausia 1950-, 1980- ja 1990-luvuilla. Kuitenkin vuosina 2006–2010 vitsaus oli kaikkein pahin ja kesti pisimpään.