Kuva: Estormiz / Wikimedia Commons
Kuva: Estormiz / Wikimedia Commons

Tiede-lehden kielentarkastaja Aarre Huhtala kirjoitti humoristisen joulurunon. Sen myötä toivotamme kaikille lukijoillemme iloista joulua. Päivittäiset uutiset palaavat tauolta loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta.

PIENI MIEROLAINEN

 ”Saa joulu”, humisevat ikihongat,

”Saa joulu”, hymisevät pilvenlongat.

Ja taivahalta sataa valkolunta –

oi auvon auvoa, oi unen unta!

Vaan kenpä korpitietä raahustaa,

ken tuvan lämmöstä ei leposijaa saa?

Ken on tuo kinoksissa kulkevainen?

Kurjista kurjin, pieni mierolainen.

Jo kapsaa kaviot ja lumi tuiskuaa,

kun kirkkoherra tulla tuivertaa.

Ei katsettakaan poloiselle suo,

ei ota rekeensä, ei tule luo.

Voi lapsi poloa! Pian saapuu yö,

pian susilauma pikku raukan syö.

Kolkosti kaikaelee korpin ääni,

on hiljaa korpitie, on koko lääni.

Vaan kuka tuolta ajaa valakalla?

Se kanttori on, tiuku aisan alla,

ja jouluvirttä kuusimetsä raikaa.

Vaan mierolaiselle ei riitä aikaa.

Vaellus jatkuu, kulku toivoton,

pian lapsiriepu pedon ruokaa on.

Liukastuu tiellä, törmää lahopuuhun,

ja lunta menee toisen tumpun suuhun.

Kuuluuko askeleita? Kuka kelkkaan nojaa,

mutkittelee ja väistää sarkaojaa?

Sehän on toimittaja, selvä juttu,

ruunansa myynyt tuliliemen tuttu.

Anoen katsoo lapsi miekkoseen:

jälleenkö jäätävä on nietokseen?

Vaan miespä hälle tarjoo armon kättä,

ja lapsi nousee kelkkaan empimättä.

Perille tullaan; hetki ainoastaan,

ja kalvas vaimo ottaa heidät vastaan,

niin kuihtunut ja alistunut piinaan,

kun mies on pannut kaikki rahat viinaan.

Vaan pirtin kynnyksellä kaikki muuttuu.

Ei enää huolta, mitä enää puuttuu!

Ihana valo loistaa tähden lailla,

ei madeiraakaan joulupöytä vailla.

Opimme tämän: auta joulun lasta

ja estä surman suuhun kulkemasta.

Ja parempi on ottaa jonkin verran,

se herkistää, ja tunnet Joulun Herran.