Elektroni jäi loukkuun lasihäkkiin.
Elektroni jäi loukkuun lasihäkkiin.

Sementti saatiin johtamaan sähköä metallin tavoin.

Nestemäinen sementti voidaan muuttaa nestemäiseksi metalliksi, osoittaa kansainvälinen tutkimusryhmä Pnasissa. Tempun ansiosta kiinteä sementti voi toimia puolijohteena ja siten löytää tiensä elektroniikan osaksi.

Akatemiatutkija Jaakko Akola Tampereen teknillisestä yliopistosta oli mukana kehittämässä uutta materiaalia, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi nestekidenäytöissä, suojapäällyksissä sekä mikroprosessoreissa.

Uuden lasimaisen materiaalin etuna on paitsi tavanomaista metallia parempi korroosion kesto ja tavanomaista lasia vähäisempi särkyvyys myös johtavuus, vähäinen energiahävikki magneettikentissä sekä käsittelyä ja muotoilua helpottava juoksevuus. Aiemmin vain metalli on voitu muuntaa metallilasitilaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sementtiin saatiin sähkönjohtavuus niin sanotulla elektroniloukulla. Ryhmä tutki mayeniitti-nimistä mineraalia, jota on alumiinioksidista ja kalsiumista valmistetuissa alumiinisementeissä. Mayenittii sulatettiin 2000 asteessa, ja kuume neste pidettiin leijutustekniikalla erossa säiliön pinnoista. Sen jälkeen neste jäähdytettiin lasimaiseen tilaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ryhmä osoitti, että lasin häkkimäisiin rakenteisiin muodostuu elektroniloukkuja, joiden ansiosta materiaali voi johtaa sähköä samalla tavalla kun metallit.

– Tiedämme nyt periaatteet, miten puolijohtavia lasimateriaaleja voidaan tehdä, sanoo tutkimuksen teoreettisesta osuudesta vastannut Akola. Tietoa voidaan käyttää uusien materiaalien valmistukseen ja testaukseen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla