Jatkuvasti tai silloin tällöin kuorsaavien lasten koulumenestys on muita heikompi. He saavat huonompia tuloksia muun muassa matematiikassa, lukemisessa ja oikeinkirjoituksessa. Asiasta kertoi

Jatkuvasti tai silloin tällöin kuorsaavien lasten koulumenestys on muita heikompi. He saavat huonompia tuloksia muun muassa matematiikassa, lukemisessa ja oikeinkirjoituksessa. Asiasta kertoi American Journal of Respiratory and Critical Care Medicine.

Tübingenin yliopiston tutkimuksessa oli mukana 1 144 peruskouluikäistä lasta. Michael S. Urschitz työtovereineen selvitti lasten koursauksen ja veren hapetuksen yhteyttä koulumenestykseen. Kuorsaus aiheuttaa helposti hapenpuutetta, joka saattaa vaikuttaa aivojen suorituskykyyn ja johtaa tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksiin. Saksalaistutkimuksessa kuorsaus ja tavallista kehnompi koulumenestys kulkivat kuitenkin käsi kädessä, vaikka lapsella ei havaittukaan poikkeavia happiarvoja.