Kuunkamarakin järisee. Kuva: Timo Newton-Syms
Kuunkamarakin järisee. Kuva: Timo Newton-Syms

Kuun pinta elää, kun kuori puristuu kasaan.

Maanjäristykset ovat planeetallamme arkipäivää. Hyvin pieniä järistyksiä tapahtuu päivittäin satoja eri puolilla maailmaa.

Myös Kuussa järisee, vaikka kiertolaisemme ei ole samalla tavalla geologisesti aktiivinen kuin maapallo. Kuussa ei ole mannerlaattoja, jotka liikkuisivat sulan kiviaineksen päällä.

Geologisessa mielessä Kuuta on pidetty kylmänä ja kuolleena. Sen sisus on liian kylmä synnyttämään geologista toimintaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulennoilla astronautit jättivät Kuun pinnalle mittalaitteita, jotka vuosina 1969–1977 havaitsivat useita järistyksiä Kuusta. Seismometrit mittasivat 28 lähellä pintaa tapahtunutta kuunjäristystä, joista voimakkaimmat olivat magnitudiltaan peräti 5,5. Sellainen voi jo vaurioittaa rakennuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tiedettiin, että osa Kuun sisäisistä myllerryksistä johtui Maan vetovoiman vaikutuksesta. Ryminää syntyy myös, kun meteorit aika ajoin pommittavat Kuun pintaa.

Nyt uusi Nature Geoscience -lehdessä julkaistu tutkimus kartoittaa tarkemmin näitä vanhoja järistyksiä. Yhdysvaltalaisten geologien ja Nasan tutkijoiden tulokset viittaavat siihen, että Kuu saattaisi sittenkin olla tektonisesti aktiivinen.

Kuun pintaan syntyy jyrkänteitä, kun kuori puristuu kokoon. Kuva: NASA/GSFC/Arizona State University/Smithsonian

Kuu syntyi miljardeja vuosia sitten valtavassa törmäyksessä. Mars-planeetan kokoinen kappale törmäsi maapalloon Aurinkokunnan ollessa vielä hyvin nuori.

Maapallosta irronneesta aineksesta muodostui Kuu. Sen pinta velloi sulaa magmaa, kunnes aine jähmettyi ja Kuu alkoi jäähtyä. Tämä jäähtyminen jatkuu yhä, ja siksi Kuussa järisee.

Kuu näet kutistuu jäähtyessään, ja sen kuori puristuu kasaan. Satojen miljoonien viime vuosien aikana kuun halkaisija on pienentynyt jopa 50 kilometriä. Järistykset syntyvät, kun kuori elää rusentuessaan.

Kuoreen muodostuu työntösiirroksia ja kymmenien metrien korkuisia kallionseinämiä, kun kuori halkeilee.

Nasan video näyttää näitä Kuun pinnassa erottuvia siirroksia Apollo 17:n laskeutumispaikalla.

Tutkijat pystyivät uuden algoritmin avulla paikallistamaan vanhasta mittausaineistosta, missä järistysten keskus oli. He havaitsivat, että useissa tapauksissa järistyksen syntypiste oli 30 kilometrin säteellä näistä muodostelmista.

Kuun pinta siis elää ja liikkuu sittenkin, vaikka eri syystä kuin maapallon kuori. Tällä voi olla merkitystä mahdollisia kuutukikohtien ja rakennelmien suunnittelussa, sillä järistykset voivat vaurioittaa rakennuksia.

Merkurius on myös puristunut ajan mittaan kasaan – ilmeisesti vielä paljon voimakkaammin kuin Kuu. Merkuriuksen pinnalla havaitut työntösiirrokset ovat tuhat kilometriä pitkiä ja jopa kolme kilometriä korkeita.

Merkurius lienee ollut kokonaan sula muodostuttuaan ja rusentunut voimalla kasaan, kun aines on ensin jähmettynyt kiveksi ja sitten jäähtynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla