Lauantai-iltana kello 20 jälkeen Kuu siirtyy Pohjois-Suomessa Jupiterin eteen ja peittää sen näkyvistä noin puoleksi tunniksi. Etelä-Suomessa Kuu näkyy tähtiin nähden sen verran korkeammalla, että Kuun alareuna jää juuri ja juuri Jupiterin yläpuolelle....

Lauantai-iltana kello 20 jälkeen Kuu siirtyy Pohjois-Suomessa Jupiterin eteen ja peittää sen näkyvistä noin puoleksi tunniksi. Etelä-Suomessa Kuu näkyy tähtiin nähden sen verran korkeammalla, että Kuun alareuna jää juuri ja juuri Jupiterin yläpuolelle.

Kuun alareuna hipaisee Jupiteria linjalla, joka kulkee Parkanosta Suolahteen. Tämän linjan pohjoispuolella Kuu peittää Jupiterin hetkeksi, mutta eteläpuolella Jupiter pysyy koko ajan näkyvissä.

Rovaniemellä Kuun vasen reuna tulee Jupiterin eteen kello 20.18. Jupiter tulee uudelleen näkyviin Kuun oikealta reunalta kello 20.56. Helsingissä Jupiter on Kuun alareunan tuntumassa noin kello 20.35. Kuu löytyy helposti korkealta etelätaivaalta, koska nyt on lähes täysikuu. Jupiteristakaan ei voi erehtyä, koska se on kirkkain piste Kuun lähellä.

Kohtaamista kannattaa katsoa jo senkin takia, että Jupiter on hyvä kiintopiste, johon voi verrata Kuun kulkua taivaalla. Kuu etenee kiertoradallaan noin kilometrin sekunnissa eli läpimittansa verran tunnissa. Alkuillasta Jupiter on vielä Kuun vasemmalla puolella, mutta loppuiltaan mennessä Kuu on siirtynyt tähtitaivaan suhteen niin paljon kohti itää, että Jupiter onkin jo Kuun oikealla puolella.

Kohtaamisesta on seikkaperäinen selostus Avaruus-verkkojulkaisussa, jonka piirrokset ovat Tampereen näkökulmasta. Kohtaaminen löytyy sieltä, kun klikkaa ensin ruudun vasemmalta laidalta Artikkelit ja siitä sitten kohdan Tähtivuosi 2002 – osa1.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla