Ylemmät magneettikuvat pojan aivoista näyttävät, miten laajalle kasvain oli levinnyt. Alemmista käy ilmi tilanne leikkauksen jälkeen. Kuva: Behrmann et al. / Cell Reports 2018
Ylemmät magneettikuvat pojan aivoista näyttävät, miten laajalle kasvain oli levinnyt. Alemmista käy ilmi tilanne leikkauksen jälkeen. Kuva: Behrmann et al. / Cell Reports 2018

Pienelle pojalle tehdyn leikkauksen ainoa sivuvaikutus oli se, ettei poika näe kunnolla vasemmalle.

Yhdysvaltalaiset tutkijat kertovat uudessa Cell Reports -lehdessä poikkeuksellisesta leikkaushoidosta vaikeaan epilepsiaan. Kuusivuotiaalta pojalta jouduttiin poistamaan jopa kuudesosa aivoista, jotta kohtaukset saatiin loppumaan.

Poika on toipunut täysin, eikä leikkaus ole vaikuttanut hänen älyllisiin kykyihinsä mitenkään. Tutkijat eivät paljasta pojan nimeä eivätkä kansallisuutta.

Poika kehittyi aivan normaalisti neljän vuoden ikään asti. Sitten hän alkoi saada vaikeita epileptisiä kohtauksia. Syynä oli hyvänlaatuinen kasvain, joka kasvoi hitaasti pojan oikeassa aivopuoliskossa.

Lääkkeistä ja muista hoidoista ei ollut apua pojan kohtauksiin. Viimeisenä keinona lääkärit päättivät yrittää leikkausta, jonka tiedetään tepsivän tällaiseen epilepsiaan – poistetaan aivoista oireita aiheuttava alue.

Ongelmana oli kasvaimen suuri koko. Leikkaus tarkoittaisi käytännössä koko oikeanpuoleisen takaraivolohkon poistamista aivoista, ja sen mukana lähtisi näköhavaintoja käsittelevä alue. Myös osa ohimolohkoa täytyisi poistaa.

Pahin riski oli, ettei poika pystyisi enää näkemään kunnolla eikä esimerkiksi tunnistamaan kasvoja.

Parhaassa tapauksessa poika toipuisi täysin. Näin kävikin, yhtä sivuvaikutusta lukuunottamatta.

Leikkaus tehtiin nelisen vuotta sitten, kun poika oli paria kuukautta vaille seitsemänvuotias. Häneltä poistettiin käytännössä kolmasosa koko oikeasta aivopuoliskosta eli kuudesosa aivoista.

Pojalle tehtiin tarkat testit ennen ja jälkeen operaatiota, jotta toipumista voitaisiin seurata. Ennen leikkausta pojan älykkyysosamäärä oli keskivertoa korkeampi, eikä leikkaus vaikuttanut tähän mitenkään.

Tutkijat tarkkailivat pojan kehitystä ja näkivät aivokuvista, miten aivojen vasen puolisko alkoi hiljalleen hoitaa puuttuvan aivolohkon toimintoja, etenkin kuvien ja sanojen tunnistusta.

”Kun sanojen tunnistus alkoi kehittyä, näimme vasemman aivopuoliskon alueiden ikään kuin kilpailevan sanojen ja kuvien tunnistuksesta. Lopulta nämä kyvyt asettuivat paikoilleen viereisille alueille vasemmalla puolella aivoja”, selittää pojan kehitystä tutkinut neurotieteilijä Marlene Behrmann CNN:lle.

Kasvojen ja sanojen tunnistaminen vaativat aivoilta korkean tason prosessointikykyä. Sanat ovat visuaalisesti keskenään hyvin samankaltaisia, kuten kasvotkin. Täysipäistenkin lasten aivoilla kestää aikansa oppia erottelemaan näitä signaaleja toisistaan. Tutkijoiden mukaan poika selvitti ”kaikkein haastavimmatkin” testit, joilla aivojen toimintaa mitataan.

Yksi sivuvaikutus leikkauksella kuitenkin oli. Pojan vasemmassa näkökentässä on pysyvästi sokea alue, sillä tuon puolen näköhavainnoilla ei enää ole aivoissa paikkaa, mihin mennä. Aivoissa oikea puolisko hoitaa kehon vasemman puolen toimintoja ja toisinpäin.

Poika pystyy kuitenkin näkemään normaalisti kääntämällä hieman päätään ja silmiään. Tutkijoiden mukaan hän tekee tämän todennäköisesti jo aivan tiedostamattaan, eikä ulkopuolinen osaa kiinnittää siihen huomiota. Kaikilla ihmisillä on luonnostaankin sokea piste kummassakin silmässä, kohdassa, josta näköhermo kulkee aivoihin. Jokainen kompensoi tätä sokeaa pistettä huomaamattaan.

Poika on nyt 11-vuotias ja elää tavallista elämää. Epilepsiakohtaukset jäivät leikkauspöydälle.

Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York
Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York

Muumiointi aloitettiin jo esihistoriallisena aikana, paljon ennen faaraoiden aikaa. Resepti pysyi samana vuosituhansia.

Muumion resepti paljastui, kun Torinon egyptiläisessä museossa olevaan muumioon sovellettiin rikospaikkatutkinnassa käytettyjä kemiallisia testejä. Tutkittu muumio oli palsamoitu 3 700–3 500 ennen ajanlaskumme alkua.

”Tämä muumio kirjaimellisesti ruumiillistaa palsamointimenetelmän, joka oli Egyptin muumiointikulttuurin sydämessä neljän vuosituhannen ajan”, arkeologi Stephen Buckley sanoi BBC:lle.

Egyptiläisen muumiopalsamin perusresepti sisältää:

* kasviöljyä, mahdollisesti seesamiöljyä

* kasvi- tai juuriuutetta, mahdollisesti sarakasveista

* kasviperäistä kumia, mahdollisesti akaasiasta

* havupuun pihkaa, luultavasti männystä

Öljyn ja pihkan seos suojaa bakteereita vastaan, ja se estää muumiota mädäntymästä.

Buckley alkoi etsiä reseptiä vuosia sitten. Hän ja hänen kollegansa tutkivat kemikaaleja muinaisista rievuista, joihin muumio oli kiedottu. Nämä tekstiilit ovat osa pohjoisenglantilaisen Boltonin museon Egypti-kokoelmaa.

Kankaat ajoitettiin noin vuoden 4000 eaa. paikkeille. Muumioinnin on uskottu alkaneen vasta paljon myöhemmin, vuoden 2600 eaa. paikkeilla, kun suuret pyramidit rakennettiin.

Ryhmä löysi siis todisteen, että muumiointi aloitettiin Egyptissä jo esihistoriallisena aikana eli ennen kirjoitustaidon käyttöönottoa.

Tämän jälkeen tutkijat suuntasivat Torinon museon muumioiden kimppuun. Niitä ei ollut koskaan museotarkoituksessa käsitelty nykyaikaisilla kemikaaleilla, joten ryhmä saattoi tutkia alkuperäistä egyptiläistä palsamointikemiaa.

”Yhdistelemällä kemiallista analyysiä näköhavaintoihin, geenikartoituksiin, radiohiiliajoitukseen ja käärinliinan mikroskooppianalyysiin varmistuimme, että kyseessä on 20–30-vuotiaana kuollut mies, joka muumioitiin vuoden 3 600 eaa. paikkeilla”, egyptologi Jana Jones kertoo BBC:lle.

Löydöksen merkitys on siinä, että samaa reseptiä käytettiin noin 2 000 vuotta myöhemmin faaraoiden muumiointiin.

”Jonkinlainen yleisegyptiläinen identiteetti oli siis olemassa jo kauan ennen kuin faaraoiden Egyptin sivilisaatio muodostui vuoden 3100 eaa. paikkeilla”, Buckley sanoo.

Tutkimus julkaistiin Journal of Archaeological Science -lehdessä.

Vähentäminen auttaa löydösten mukaan vain suurkuluttajia, joita on alle viisi prosenttia väestöstä.

Suolan käytön vähentämistä pidetään tärkeänä keinona ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa käyttämään ruokasuolaa alle viisi grammaa päivässä.

Arvostetussa lääketieteen lehdessä Lancetissa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan suolan käytön vähentäminen hyödyttää vain niitä, jotka käyttävät sitä yli 12,7 grammaa päivässä eli yli 2,5 teelusikallista. Sen verran saa kolmesta isosta pussillisesta perunalastuja.

Alle viisi prosenttia kehittyneiden maiden ihmisistä kuluttaa näin paljon suolaa. Suomalaiset miehet syövät sitä keskimäärin vajaat kymmenen ja naiset noin seitsemän grammaa päivässä.

Enemmistöllä pieni suolan eli natriumkloridin lisäys ei tutkimuksen mukaan vaikuta sydän- ja verisuonisairauksiin mitenkään. Vähän suolaa käyttävillä pieni suolan käytön lisäys jopa vähensi riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Tutkimuksemme lisää todisteita siitä, että kohtuullisesti käytettynä natriumista voi olla hyötyä sydämelle ja verenkierrolle, mutta hyvin vähän tai hyvin paljon käytettäessä siitä voi ollakin haittaa”, sanoi pääkirjoittaja Andrew Mente kanadalaisesta McMaster-yliopistosta The Guardian-lehdelle.

”Tällaisia tuloksia voi odottaa mistä tahansa tärkeästä ravintoaineesta. Kehomme tarvitsee natriumia. Kysymys on vain määrästä”, hän sanoi.

Lancetin tutkimus perustuu Pure-kohorttitutkimukseen, jossa seurataan pitkän aikaa suurten ihmisjoukkojen elämää rikkaissa ja köyhissä maissa eri mantereilla.

Suolankäyttöä ja sydänterveyttä käsittelevään analyysiin kelpuutettiin 255 ihmisyhteisöä 18 maasta eli yhteensä 82 500 ihmistä. Heitä seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta.

Tutkijat jakoivat nämä yhteisöt kolmeen kastiin suolankulutuksen mukaan. Vähiten ruokasuolaa käyttävässä kolmanneksessa päivittäinen keskiarvokulutus jäi alle 11,3 gramman. Heillä suolan käytön lisääminen yllättäen vähensi sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Lisägramma päivittäiseen suola-annokseen tarkoitti yhtä sydän- ja verisuonitautitapausta vähemmän tuhannelle ihmiselle vuodessa.

Keskimmäisessä kolmanneksessa eli 11,3–12,9 grammaa suolaa henkeä kohti syövissä yhteisöissä lisägramma päivässä ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitapauksiin käytännössä mitenkään.

Eniten suolaa käyttävässä eli yli 12,9 grammaa nauttivassa kolmanneksessa lisägramma suolaa lisäsi vain vähän sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Vahvaa osoitusta suolan käytön lisäämisen haitoista sydämelle löytyi Kiinasta, jossa suolaa käytettiin keskimäärin 14,2 grammaa päivässä.

Suolan käyttöä pyritään hillitsemään ympäri maailmaa.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt kliiniset tutkimukset osoittavat laajalla rintamalla, että suolan käytön lisäys kohottaa varsin suoraviivaisesti verenpainetta. Korkea verenpaine taas on tilastollisesti vahvasti yhteydessä aivoverenkierron häiriöihin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Näistä yhteyksistä ei ole juuri epäilyä”, sanoo epidemiologi ja professori Jussi Huttunen, joka toimi pitkään Kansanterveyslaitoksen eli nykyisen THL:n pääjohtajana.

Pure-tutkijat kuitenkin havaitsivat aineistossaan suolankäytön kohottavan verenpainetta vain siinä kolmanneksessa yhteisöjä, joka käytti suolaa eniten.

He myös kyseenalaistivat sen, että suola vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin verenpaineen kautta.

Siitä, että suola kohottaa verenpainetta ja kohonnut verenpaine on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin, ei voi heidän mukaansa oikaista johtopäätökseen, että suolan vaikutusmekanismi tauteihin kulkisi vain verenpaineen kautta.

Pure-aineistossa suolan yhteydet sydänterveyteen eivät juurikaan liittyneet suolan yhteyksiin verenpaineeseen.

Pure-tutkijat suosittavat, että terveysvalistusta suolankäytön vähentämiseksi harjoitetaan vain niissä yhteisöissä, joissa suolaa käytetään keskimäärin yli 12,7 grammaa päivässä.

Huttunen ei tätä kannata.

”Tuskin tämä mitenkään muuttaa tämänhetkistä terveyspolitiikkaamme. Suosittelemme jatkossakin suolan vähennystä tavoitteena verenpaineen lasku ja verenpaineeseen liittyvien sairauksien vähentäminen”, hän sanoo.

”Terveysvalistusta ei voi suunnata vain keskiarvoille. Monissa väestöissä on yksilöitä, jotka käyttävät aivan liikaa suolaa.”

Huttunen arvelee, että tutkimuksen vahvuus – iso maantieteellinen kattavuus ja isot aineistot – voi myös olla sen heikkous.

Kun asioita katsoo maailmalaajuisesti hyvin yleisellä tasolla, monet yhteydet katoavat. Se ei tarkoita, etteikö yhteyksiä voisi paikallisesti olla. Tarkasti rajattu kliininen tutkimus voi kertoa enemmän kuin valtava aineisto.