Tutkijat pistivät kartalle lähes 5200 kuun suurta kraateria.
Tutkijat pistivät kartalle lähes 5200 kuun suurta kraateria.

Kuun pinnan arvet kielivät Aurinkokunnan tapahtumista neljä miljardia vuotta sitten.

Kuun rypyliäinen pinta on perua sitä pommittaneista komeetoista ja asteroideista. Nyt tutkijat ovat kirjanneet suurimmat kraaterit systemaattiseksi kartaksi, jonka avulla yritetään jäljittää Aurinkokunnan varhaisvaiheita.

Brownin yliopiston tutkijat keräsivät tiedot Nasan Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen avulla 5185 kraaterista, jotka ovat läpimitaltaan vähintään 20 kilometrisiä.

Yhdessä MIT:in ja Nasan tutkijoiden kanssa ryhmä analysoi monttuja ja niiden ikää. Kun tiimi vertasi vanhimpia kraatereita uudempiin, ilmeni, että kuun nuoruudessa siihen osui enemmän isoja kappaleita kuin pieniä. Tämä aikakausi kuitenkin päättyi noin 3,8 miljardia vuotta sitten.

Tutkijoiden mukaan havainto herättää mielenkiintoisen kysymyksen siitä, mitä Aurinkokunnassa oikein oli tuolloin meneillään.

"Asteroidivyöhyke on sylkenyt kappaleita suurin piirtein samaa tahtia kolmen ja puolen miljardin vuoden ajan, mutta sitä ennen tilanne näyttää olleen aivan erilainen. Miksi, emme tiedä", sanoo tutkijatiimiin lukeutunut Caleb Fassett Science-lehdessä.