Lukihäiriöisten lasten lukutaito koheni, kun kuulemista buustattiin FM-laitteella.
Lukihäiriöisten lasten lukutaito koheni, kun kuulemista buustattiin FM-laitteella.

Apuväline auttaa koululaista hahmottamaan äänteet paremmin.

Lukihäiriöiset lapset saattavat hyötyä kuulemista helpottamista laitteesta, raportoivat yhdysvaltalaistutkijat.

Nina Kraus kollegoineen Northwestern-yliopistosta tutki 34 lukihäiriöistä lasta, joiden ikähaarukka oli 8–14 vuotta. Hieman yli puolet lapsista käytti lukuvuoden ajan FM-laitetta oppitunneillaan.

Kävi ilmi, että apuvälinettä käyttäneiden lukihäiriöisten aivot reagoivat ääneen johdonmukaisemmin kuin verrokkien. Tutkijoiden mukaan FM-järjestelmä luokkahuoneessa parantaa lukihäiriöisen huomiokykyä ja loiventaa taustahälyä, jolloin äänteiden tunnistaminen käy helpommin. Lukihäiriöisellä on usein hankaluuksia hahmottaa samankaltaisten äänteiden merkityseroja.

Tutkijat uskovatkin, että kuuntelulaite voi muokata hermosoluverkon äänen käsittelyä ja korjata puheen ymmärrystä.

Tutkimuksen julkaisi Pnas.