Tähteä HD 139664 ympäröivä kiekko. 
Kuva: Nasa/Esa ja P. Kalas
Tähteä HD 139664 ympäröivä kiekko. Kuva: Nasa/Esa ja P. Kalas

Kahden tähden ympäriltä on löytynyt kiekko, joka näyttää samanalaiselta kuin oman aurinkokuntamme Kuiperin vyöhyke.

Kahden tähden ympäriltä on löytynyt kiekko, joka näyttää oman aurinkokuntamme Kuiperin vyöhykkeeltä. Vyöhykkeen keskellä oleva tyhjä alue saattaa olla tuoreiden planeettojen siivoama. 4,6 miljardia vuotta sitten aurinkokunnasta olisi saanut samanlaisen kuvan.

Tähtiä ympäröivät pöly- ja kaasukiekot, joissa planeetat syntyvät, eivät ole harvinaisia. Näkyvää valoa hohkaavia kiekkoja tunnettiin ennestään seitsemän kappaletta. Nyt paljastuneet HD 53143:n ja HD 139664:n kiekot poikkeavat kuitenkin näistä, sillä ne ovat suhteellisen vanhoja. Siksi niihin on ehtinyt muodostua rakennetta. Nasan tiedotteen mukaan rakenne näyttää samanalaiselta kuin Kuiperin vyöhykkeellä. Aurinkokunnan Kuiperin vyöhyke alkaa Neptunuksen radan tuolla puolen, ja se koostuu jäisistä kivenmurikoista. Ne levittäytyvät noin 20 Maan ratasäteen kokoiselle alueelle aivan kuten nyt tutkitut kiekotkin.

60 valovuoden päässä olevien tähtien ympäristö kartoitettiin Hubble-avaruuskaukoputkella peittämällä itse tähti. Toinen kuvassa näkyvä musta ympyrä peittää lähelle sattuneen kirkkaan tähden. Muutoin himmeä kiekko ei näkyisi.