Taiteilijan näkymä lähimmän eksoplaneetan pinnalta. Taivaalla paistaa punainen kääpiötähti Proxima Centauri. Kuvassa näkyy myös kaksoistähti Alfa Centauri AB kahtena pienenä pisteenä. Kuva: ESO/M. Kornmesser
Taiteilijan näkymä lähimmän eksoplaneetan pinnalta. Taivaalla paistaa punainen kääpiötähti Proxima Centauri. Kuvassa näkyy myös kaksoistähti Alfa Centauri AB kahtena pienenä pisteenä. Kuva: ESO/M. Kornmesser
Taiteilijan näkymässä planeetta Proxima b kiertää punaista kääpötähteä Proxima Centauria. Näiden välissä näkyy lähellä oleva kaksoistähti Alfa Centauri AB kahtena pienenä pisteenä. Kuva: ESO/M. Kornmesser
Taiteilijan näkymässä planeetta Proxima b kiertää punaista kääpötähteä Proxima Centauria. Näiden välissä näkyy lähellä oleva kaksoistähti Alfa Centauri AB kahtena pienenä pisteenä. Kuva: ESO/M. Kornmesser

Nyt planeetalta etsitään vettä. Lämpötila on vedelle sopiva.

Pieni kiviplaneetta kiertää Auringon lähintä naapuritähteä Proxima Centauria. Eksoplaneetta on nimetty Proxima b:ksi. Ensimmäisen kerran on maan ulkopuolinen planeetta havaittu näin läheltä.

Planeetan massa on noin 1,3 kertaa suurempi kuin Maan. Planeetta kiertää emotähtensä noin 11 päivässä. Planeetan pinnan lämpötila on alueella, jossa vesi voisi säilyä nestemäisessä muodossa.

Proxima Centauri on punainen kääpiötähti vain hieman yli neljän valovuoden päässä aurinkokunnastamme. Se sijaitsee taivaalla Kentaurin tähdistön suunnassa.

Vaikka tähti on lähellä, se ei näy paljaille silmille. Proximalla on naapurissaan paljon kirkkaampi kaksoistähti, joka tunnetaan nimellä Alpha Centauri AB.

Mullistavasta eksoplaneetan löydöstä kertoi tiedelehti Nature ja Euroopan eteläinen observatorio Eso. Tähän mennessä eksoplaneettoja on löytynyt tuhansia, mutta paljon kauempaa. Löytöjä on kertynyt Nasan eksoplaneettatilaston mukaan liki 3 400 elokuun puoliväliin mennessä.

Lähilöydön teki tähtitieteilijä Guillem Anglada-Escudé ryhmineen. Hän työskentelee Lontoon Queen Maryn yliopistossa.

Anglada-Escudé seurasi Proxima Centauria vuoden 2016 alkupuoliskolla Harps-spektrografilla, joka on osa Eson 3,6-metristä kaukoputkea. Se sijaitsee La Sillassa Chilessä.

Seuranta oli osa Red Pale Dot -kampanjaa. Se seurasi, onko Proxima Centaurin lähellä eksoplaneettaa, jonka massa huojuttaisi hieman emotähteään. Juuri huojunta kertoisi eksoplaneetasta.

”Saimme ensimmäisiä havaintoja eksoplaneetasta jo vuonna 2013, mutta ne eivät olleet tarpeeksi luotettavia”, kertoo Anglada-Escudé Eso:n sivuilla. Työ jatkui 2016.

Anglada-Escudé kertoo, että hän seurasi vuoden 2016 alkupuolella Proxima Centaurin huojuntaa joka päivä 60 päivän ajan. Mitä pitemmälle seuranta eteni, sitä varmemmaksi hän tuli eksoplaneetasta.

Proxima Centauri lähestyy Maata tavallista kävelyvauhtia eli noin viisi kilometriä tunnissa ja joskus etääntyy samaa vauhtia. Tämä säännönmukaisuus toistuu 11 päivän jaksoissa.

Tähtitieteilijät pystyivät mittaamaan huojuntaa niin sanotun Dopplerin siirtymän avulla. Se osoitti vääjäämättömästi, että Proxima Centaurin lähellä on eksoplaneetta, jolla on laskujen mukaan vähintään 1,3 kertaa Maan massa.

Planeetta kiertää emotähteään seitsemän miljoonan kilometrin päässä. Se on vähemmän kuin kuuman sisäplaneetta Merkuriuksen etäisyys omaan Aurinkoomme. Etäisyys on vain viisi prosenttia Maan ja Auringon välisestä etäisyydestä, joka on keskimäärin 149 miljoonaa kilometriä.

Vaikka eksolaneetta Proxima b kiertää emotähteään hyvin lähellä, on sillä niin sanottu lauhkea vyöhyke. Se tarkoittaa, että planeetan pintalämpötila voi periaatteessa sallia sen, että planeetan pinnalla säilyy nestemäinen vesi. Se ei haihdu avaruuteen tai jäädy ikiajoiksi.

Tämä johtuu siitä, että emotähti Proxima Centauri on paljon pienempi kuin Aurinkomme.

Lähiaikoina tähtitieteilijät tutkivat yhä tarkemmin Proximan b:n ilmakehää. Ehkä silloin selviää, onko eksoplaneetan pinnalla nestemäistä vettä ja voisiko se pitää yllä elämää.

Proxima b voi kuitenkin kärsiä runsaasta kosmisesta säteilystä. Lähitähdistä tulevat energiset roihut saattavat heikentää eksoplaneetan kaasukehää ja estää alkeellisten elämänmuotojen kehityksen. Säteily olisi paljon kovempaa kuin mitä maapallo saa nyt osakseen avaruudesta. Vielä ei tiedetä, onko planeetalla suojaava magneettikenttä kuten Maalla.

Elämän synnylle on kuitenkin edellytyksiä.

”Tähti Proxima Centaurin elinkaari on useita satoja tai tuhansia kertoja pidempi kuin Aurinkomme”, toteaa tähtitieteilijä Artie Hatzes Naturen tausta-artikkelissa.

Siellä voisi siksi alkaa kehittyä elämää vasta sitten, kun Aurinko ja Maa ovat kuolleet. Elämä loppuu liialliseen kuumuuteen Maan päällä, kun Aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maan.

Asuttavia maailmoja voi löytyä kotigalaksistamme Linnunradasta todella paljon, jos vesiplaneetta löytyy jo lähinaapurista, pohtii Hatzes Naturessa.

Tähtitieteilijät ovat pyrkineet löytämään Maan kaltaisia ​​planeettoja juuri lauhkean vyöhykkeen tähdiltä. Lauhkealla vyöhykkeellä planeetan pintalämpötila ei ole liian kylmä eikä liian kuuma.

Proxima Centaurin massa on paljon pienempi kuin Auringon massa eli vain 12 prosenttia siitä.

Tämän kokoiset viileät tähdet ovat tähtien luokituksessa niin sanotussa M-sarjassa. M-tähtien läheltä voi löytää mahdollisesti asuttava planeettoja huojunnan avulla, koska planeetta huojuttaa pientä emotähteään näkyvämmin. Huojunnan avulla löytyi ensimmäinen eksoplaneetta tavallisen tähden ympäriltä vuonna 1995.

Huojunta on riittävän suurta eli jopa metrin sekunnissa, ja se voidaan havaita nykyisillä laitteilla. Vertailun vuoksi Maa heiluttaa Aurinkoa noin 0,09 metriä sekunnissa.

Jos vain M-kääpiöiden pienen murto-osankin läheltä löytyy lauhkean vyöhykkeen planeettoja, voisi kuvitella, että galaksimme kuhisee elämää.

M-tähdet ovat pitkäikäisiä. Proxima Centauri antaa valoa paljon pidempään kuin oma Aurinkomme. Elämä voisi siellä kehittyä jopa moneen kertaan.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.