Kärpässienikin pärjää Englannissa jo joulukuulle.
Kärpässienikin pärjää Englannissa jo joulukuulle.

Lämpö saa jotkin sienilajit nostamaan lakkinsa nyt jopa kahdesti vuodessa.

Ilmaston lämpenemisen aiheuttamia muutoksia luonnossa on havainnoitu tähän asti lähinnä keväällä, mutta muutokset näyttävät olevan vielä voimakkaampia syksyllä. Esimerkiksi sienet nostavat itiöemänsä yhä aikaisemmin, raportoivat brittitutkijat.

Lontoon yliopiston tutkijat huomasivat, että lajit, jotka ennen ilmestyivät esiin vasta syyskuussa, nousevat nyt jo heinä- tai elokuussa. Vastaavasti sienikausi kestää Englannissa jopa joulukuulle, kun se aiemmin päättyi lokakuussa.

Yllättävintä on, että moni laji on alkanut muodostaa itiöemiä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. "Muutos on ennenkuulumaton", sanoo tutkimusta johtanut Alan Gange.

Sienikauden pidentyminen paljastui, kun tutkijat kävivät läpi vuosina 1950-2005 kerättyjä arkistotietoja sieniesiintymistä ja vertailivat niitä paikallisiin tietoihin lämpötilasta ja sademäärästä.

Arkistokortteja oli yli 52 000, ja tiedot peräisin lähes 1400 paikasta eteläisen Englannin alueella. Science-lehdessä tänään julkaistut tulokset osoittivat, että sienten lisääntymiskausi on nyt yli kaksi kertaa pidempi kuin puoli vuosisataa sitten.

Tutkijat panivat myös merkille, että ilmaston lämpeneminen on pidentänyt sienten kasvukautta paljon voimakkaammin lehti- kuin havumetsissä. Lehtimetsissä sienet saavat syksyisin ravinteita lehtien tippuessa maahan, mutta havumetsissä samanlaista ravinnepiikkiä ei koeta. Vaikka havumetsien sienet siis voisivat ilmaston puolesta lisääntyä pidempään, ravinteiden puute estää sen.

Ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ennakoi myös tänään julkistettava hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin jättiraportti. Se muistuttaa, että vaikka osa lämpenemisen seurauksista onkin myönteisiä, valtaosa saa aikaan mittavaa tuhoa. Lue IPCC:n raportti ympäristökeskuksen sivulta.